Kaislapentu
Kirjoittaja: Ruska
Raotin silmiäni hitaasti, pitkien yöunien jälkeen. Avasin silmäni ensi kerran, avasin suuret silmäni apposen auki ja katselin ympärilleni ihmeissäni. Pentutarha oli isompi mitä luulin, katsoin ylöspäin ihmeissäni. Käänsin katseeni kisaan, joka nukkui vierelläni. Hänellä oli tummanruskea turkki jossa oli raitoja, ja hyvin pörheä häntä. Oliko hän emo? ”Emo? Oletko se sinä?” sain sanottua, mutta se oli vaikeaa. Tummanruskea naaras nosti hitaasti päänsä, ja käänsi katseensa minuun. Hänen kasvoilleen levisi lämmin ja leveä hymy. ”Olen kultaseni”, emo sanoi hymyillen lempeästi. Emolla oli kauniin siniset silmät, ja katsoin niitä hymyillen. Emon silmistä paistoi rakkaus ja ilo. ”Sinulla on kauniit silmät emo”, sanoin yrittäen muodostaa sanoja. ”Kiitos”, emo kuiskasi ja nuolaisi varovasti poskeani. Nousin istumaan ja katsoin ympärilleni. Pesässä ei ollut vain emo, vaan täällä oli muitakin kissoja. Emon molemmilla puolilla oli kaksi muuta kissaa, ja heillä molemmilla oli pentuja. ”Paljon kissoja”, sanoin ja katsoin vuorotellen kumpaakin pesuetta. ”Niin on”, emo sanoi hymyillen. ”Onko täällä muita?” kysyin uteliaasti, ja sanat muodostuivat helpommin. Emo nyökkäsi. ”On, pesän ulkopuolella on muitakin”, emo vastasi. ”Pääsenkö sinne?” kysyin ja kallistin päätäni. Emo huokaisi ja loi kasvoilleen lempeän hymyn. ”Et vielä, olet liian pieni, ehkä huomenna”, emo sanoi. Nyökkäsin ja kömmin lähelle emon vatsaa. ”On jo myöhä, sinun on parasta nukkua”, emo sanoi ja kääräisi häntänsä ympärilleni. Haukottelin ja suljin silmäni. Huominen tulee olemaan kiva päivä.
Avasin silmäni. Emo oli poissa, ja katsoin nyyhkäisten surkeasti ympärilleni. Toinen kuningattarista käänsi katseensa minuun. ”Hei, olen Nokkospilvi, Kimalaistoive meni ulos, hän sanoi ettei halunnut herättää sinua, joten saat mennä ulos kun heräät”, Nokkospilve kertoi, hymyilin iloisesti ja nousin seisomaan ensimmäisen kerran huterin jaloin. Kävelin varovasti, mutta kaaduin. Nousin kuitenkin ylös ja kävelin hitaasti mutta varmasti eteen päin. Pian löysin itseni pentutarhan ulkopuolelta. Viima kävi turkkiini ja kaaduin kyljelleni. Emo istui vieressäni. Hän tarttui varovasti niskanahkaani ja nosti minut seisaalleen. ”Ole varovainen, tarkkailen sinua koko ajan. Äläkä mene kauas pentutarhasta ettet jää muiden jalkoihin”, emo neuvoi. ”Selvä emo!” sanoin iloisesti ja katselin ympärilleni. Suuni loksahti auki, ja silmäni avautuivat apposen auki. Maailma oli isompi kuin luulin. Leiri oli valtava! Ja siellä kuhisi kissoja. Katsoin emoa pelokkaasti. ”Ei hätää, he eivät tee pahaa”, emo rauhoitteli minua. Kävelin hiukan eteenpäin rohkaistuna, ha kävelin lujempaa ja lujempaa. Lopulta kaaduin kuperkeikan saattelemana ja törmäsin johonkin. Nousin istumaan ja heilautin piskuista tassuani, jossa pisteli kipu. ”Au”, sanoin nyyhkäisten ja katsoin ylöspäin, ja näin jonkun kissan naaman. Hän oli paljon isompi kuin minä, ja katsoin isoa kissaa suoraan silmiin. ”Anteeksi”, sanoin isolle kissalle nyyhkäisten ja jatkoin. ”Kuka olet, minä olen Kaislapentu”, sanoin ja nyyhkäisin kun tassuani vihlaisi uusi kipuaalto.
// Amppari?
