Karjuvirne
Kirjoittaja: Elandra
Olimme Kieron kanssa viipyneet Eloklaanissa jo kaiken kaikkiaan puolentoista kuun ajan, kun lopulta saimme päätöksen tulevaisuudestamme tehtyä. Olimme molemmat yhtä mieltä siitä, ettei erakon epävarma elämä enää houkutellut kumpaakaan. Siispä olime lähestyneet eilen Mesitähteä ja olin pyytänyt, että tämä tekisi meistä Eloklaanin sotureita ja klaanin virallisia jäseniä. Päällikkö oli ollut hyvillään kuullessaan ehdotukseni, ja oli luvannut nimittää meidät heti seuraavana päivänä.
Edelleenkään en uskonut siihen, että tähdet olivat kissoja tai että elämä jatkuisi kuoleman jälkeen, mutta Mesitähden mukaan se ei olisi ongelma. Niin kauan, kuin toimisimme heidän laatimien lakien mukaisesti, kaikki olisi kuulemma hyvin. Eloklaanin sääntöinä toimiva soturilaki oli tullut viimeisen kuun aikana minulle ja veljelleni hyvinkin tutuksi, ja osasin sen jo lähestulkoon ulkoa.
Mesitähti oli loikannut Litteäkiven päälle aloittaakseeni seremonian, jossa hän nimittäisi minut ja Kieron Eloklaanin virallisiksi sotureiksi. Istuin jännittyneenä veljeni vierellä sotureiden pesän edessä. Olimme eläneet klaanissa jo hyvän tovin, mutta virallinen seremonia tuntui tekevän kaikesta niin.. Öh, no virallista. Toki halusin elää Eloklaanissa, mutta tämän päivän jälkeen paluuta entiseen ei olisi.
Valkoturkkinen kolli pyysi minut ja veljeni lähemmäs Litteäkiveä. Kun olimme päässeet kissajoukon läpi kiven edustalle, Mesitähti pyysi minut luokseen Litteäkiven päälle. Loikkasin jännittyneesti itseäni hieman pienemmän päällikön luokse. Mesitähti kohtasi jännitystä hehkuvan katseeni lempeästi ja väläytti minulle hymyn, joka sai myrskyävän mieleni hetkeksi rauhoittumaan.
”Minä Mesitähti, Eloklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän kissaan. Hän on opiskellut soturilain ja omaksunut klaanin tavat ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Karju, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania jopa henkesi uhalla?” siro kolli esitti merkittävän kysymyksen vakaalla äänellä. Se oli menoa nyt, ajattelin hiljaa mielessäni.
”Lupaan”, vastasin niin voimakkaalla äänellä, että varmasti jokainen leirin aukiolla meitä tuijottava kissa kuulisi sen. Pidin katseeni visusti Mesitähdessä, sillä en pitänyt tällaisen huomion keskipisteenä olemisesta. Olisin varmasti pyörtynyt kauhusta, jos olisin nähnyt kuinka moni minulle miltei tuntematon kissa kyttäsi jokaista liikettäni ja odotti, että mokaisin jotenkin.
”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi: Karju, tästä päivästä lähtien sinut tunnetaan Karjuvirneenä. Tähtiklaani kunnioittaa ystävällisyyttä ja luotettavuuttasi ja hyväksyy sinut Eloklaanin täydeksi soturiksi”, Mesitähti lausui. Hän katsoi minua suoraan silmiini ja nyökäytti päätään merkiksi, että seremonia oli minun osaltani ohitse. Oli Kieron vuoro loikata Litteäkivelle ja saada oma soturinimensä. Seremonia oli muuten tismalleen samanlainen, mutta koska veljeni ei puhunut, Mesitähti pyysi tätä nyökäyttämään päätään sen merkiksi, että hän lupasi elää soturilain mukaisesti ja puolustaa Eloklaania henkensä uhalla. Kun Kiero nyökkäsi, hän sai pian uuden nimen, joka oli Kieroarpi. Seremonian tullessa päätökseensä, veljeni loikkasi alas Litteäkiveltä luokseni. Tämän kasvoilla oli hänelle tyypillinen tuima ilme, mutta minä tiesin hänen olevan mielissään.
”Karjuvirne! Kieroarpi!” klaani hurrasi uusia nimiämme. En ollut lainkaan pettynyt, vaikkeivät huudahdukset olleet yhtä riemuikkaat kuin niiden kissojen seremonioissa, jotka olivat eläneet koko ikänsä Eloklaanissa. Osa klaanin jäsenistä tuntui yhä vieroksuvan meitä ja ajatusta siitä, että olisimme nyt Eloklaanin täysivaltaisia jäseniä.
Katseeni liukui Litteäkiven päältä alas loikanneesta Mesitähdestä pentutarhan edustalle, jossa Tähtimöpentu pesätovereineen oli seuraamassa seremoniaa. Olin päättänyt tosissani tutustua Tähtimöpentuun, joka jo heti ensitapaamisesta oli tuntunut inhoavan minua ja muitakin erakkosyntyisiä kissoja – lukuun ottamatta Mutatassua, joka tuntui olevan tummaturkkisen pennun esikuva. Aioin tehdä kaikkeni, jotta Mesitähti suostuisi luovuttamaan tyttärensä minun oppilaakseni. Halusin näyttää Tähtimöpennulle, että kyllä erakkokin kykeni vaikka mihin! Muutama eloklaanilainen, kuten Hiilihammas ja Mesitähti, kävivät onnittelemassa minua ja veljeäni uusista nimistämme. Katseeni harhautui väistämättä jatkuvasti pentutarhan edustalla seisovaan Tähtimöpentuun. Kun pentu ei lähtenyt toiveideni mukaisesti kohti minua ja veljeäni, päätin tehdä seuraavan siirron itse. Nousin ylös ja viitoin Kieroarven perässäni kohti pentutarhaa ja Tähtimöpentua. Minttuliekki ja muut kuningattaret, sekä muutama pentutarhan pentu onnittelivat meitä päästessämme heidän luokseen. Kiitin kissoja kohteliaasti ja laskin katseeni Tähtimöpentuun.
”Etkö aio onnitella minua upeasta nimestäni? Nyt olen täysivaltainen eloklaanilainen, aivan kuten sinä ja paras ystäväsi Mutatassukin”, virnistin kiusoitellen.
//Tähtimö?
