Karjuvirne
Kirjoittaja: Elandra
Kaikki oli käynyt helposti – omaan makuuni vähän liiankin helposti. Pimentovarjo oli kuin pyynnöstä määrännyt minut ja Tähtimötaivaan samaan saalistuspartioon. Metsässä Virtaviima oli ilmoittanut meidän jakautuvan kahteen porukkaan. Hänen oppilaansa Lätäkkötassu lähti kohti nummia Rastaskukan kanssa, kun taas minä ja Tähtimötaivas saimme seuraksemme Virtaviiman. Raidallinen naaras piti meitä visusti silmällä, kun lähdimme kulkemaan kauemmas etsiäksemme saalista. Kävellessämme yritin unohtaa takanamme kulkevan kuolonklaanilaisen läsnäolon, mutta se tuntui mahdottomalta. Turkkiani pisteli inhottavasti tuntiessani Virtaviiman terävän katseen niskassani. Vilkaisin vierelläni tassuttavaa Tähtimötaivasta, jonka katse kääntyi myös minun suuntaani.
“Ihan kuin oppilasaikoinani”, naaras naukui äänensävyllä, joka oli minulle uusi. Hänen katseensa siirtyi pian minusta takanamme kulkevaan Virtaviimaan ja naaras lisäsi nopeasti vakavemmalla äänellä:
”Ainakin melkein.”
”Niin”, huokaisin hiljaa ja palasin hetkeksi muistoissani taaksepäin aikaan, jolloin Tähtimötaivas oli vielä ollut oppilas. Ne olivat olleet yhtiä elämäni parhaista ajoista. Tosin sitäkin aikaa oli varjostanut Mutalammen olemassaolo. Ruskeaturkkinen kolli oli häikäilemättä käyttänyt hyväkseen Tähtimötaivaan herkkyyttä ja saanut naaraan lähes kadottamaan itsensä. Onneksemme olimme päässeet lopulta kollista eroon.
Ajatukseni yrittivät karata Mutalammesta Kieroarpeen. Nielaisin ja yritin työntää ajatukset pois. Tämä hetki oli kenties paras mitä minulla oli ollut moneen kuuhun, enkä halunnut rikkoa sitä. Siispä käänsin haastavan katseeni entiseen oppilaaseeni pienen virnistyksen kera.
”Mitäs sanoisit pienestä leikkimielisestä kilpailusta?” kysyin pienesti naurahtaen. Tähtimötaivas siristi mietteliäänä silmiään.
”Millaisesta?” hän kysyi ja vilkaisi taas takanamme kulkevaa Virtaviimaa. Minä en halunnut vilkaistakaan kuolonklaanilaissoturin puoleen, sillä pahimmassa tapauksessa se olisi pilannut edes tämän pienen ilon, jonka olin saanut revittyä irti lähes kahdenkeskisestä ajasta Tähtimötaivaan kanssa.
”Se, joka saa enemmän saalista partion aikana voittaa”, ehdotin väläyttäen naaraalle ystävällisen hymyn. Tajusin, että se lieni yksi ensimmäisistä kerroista taistelun jälkeen, kun minä hymyilin oikeasti. Se tuntui itse asiassa aika hyvältä.
//Tähtimö?
