Karpalotassu
Kirjoittaja: Felicity
”Lakkakuiske! Lakkakuiske! Lakkakuiske!” klaani hurrasi uudelle soturilleen. Hurrasin itsekin mukana Lakkakuiskeelle, olihan hän kuitenkin ystäväni. Jostakin syystä en kuitenkaan voinut olla olematta tyrmistynyt. Kyllähän minä meidän kahden välisen ikäeron olin tiedostanut jo tovin aikaa, mutta nyt siitä tulisi jälleen totta. En näkisi naarasta enää aamuisin hymyilemässä oppilaiden pesässä. Joutuisin odottamaan vielä tovin ajan, että pääsisin viettämään enemmän aikaa hänen kanssaan sillä nyt hänen niskoillensa romahtavat soturin taakat eikä hänellä ole enää aikaa olla itseänsä nuoremman oppilaan seurassa. Tuhahdin hiukan.
En haluaisi myöntää, että olin ihastunut Lakkakuiskeeseen, mutta se tuntui tällä hetkellä melko selvältä asialta. Tai ainakin sen perusteella, että olin tuntenut hiukan pettymystä naaraan saatua soturinimensä. Nimi oli kaunis ja kaikkea niin kuin hän itsekin, mutta jokin tässä asetelmassa vain tuntui väärältä. Ehkä salaa pelkäsin hänen ihastuvan johonkin vanhempaan kolliin. En tosin tiennyt naaraan tunteista itseäni kohtaan vielä paljon mitään. Mestarimme olivat tuttavia, joten olimme siksi viettäneet harjoituksissa paljon aikaa toistemme kanssa. Olimme hyvä duo. Lakkakuiske opetti minulle helpoimpia metsästysliikkeitä, sillä metsästys ei jostakin syystä mitenkään tuntunut minun jutultani ja samalla minä opetin Lakkakuisketta taistelemaan.
”Karpalotassu”, kuulin maukauksen viereltäni. Käänsin katseeni ja huomasin oman mestarini. Ilmeestä päätellen hän oli seisonut vierelläni jo hetken aikaa. Tunsin kuinka korviani alkoi kuumottaa, mutta yritin siitä huolimatta pitää pääni kylmänä.
”Niin?” kysyin niin tyynesti ja tasaisella äänellä kuin vain pystyin.
”Haluako käydä henkilökohtaisesti onnittelemassa Lakkakuisketta vai menemmekö harjoittelemaan? Sinulla on vielä paljon opittavaa”, Hopeaputous naukui samalla, kun hän nyökkäsi Okraviikselle onnittelut oppilaansa soturinimestä. Käänsin katseeni vielä pieneksi hetkeksi kohti Lakkakuisketta, mutta hän oli tällä hetkellä muiden Elonklaanin sotureiden ympäröimänä. Myös muutama klaaninvanhin vilahti taustalla.
”Ei tarvitse, onnittelen häntä myöhemmin. Mennään vain harjoittelemaan”, naukaisin pienen huokauksen säestämänä. Totta kai halusin mennä onnittelemaan Lakkakuisketta, mutta juuri nyt en keksinyt mitä sanoisin. Onnea? Ei. Tahdoin sen olevan jotakin henkilökohtaisempaa, mutta en keksinyt mitä. Tahdoin miettiä sanani tarkkaan. Sitä paitsi hän näytti tällä hetkellä liian kiireiseltä jakaakseen aikaa kanssani.
”Selvä on”, Hopeaputous tokaisi reippaasti, mutta jollakin tasoa jämäkästi. ”Käyn ilmoittamassa Mesitähdelle, että lainaamme Omenatassua hetkeksi aikaa.”
”Selvä…” sanoin poissaolevasti. Vasta pienen hetken jälkeen tajusin mitä Hopeaputous oli sanonut. ”Mitä?”
Mestarini oli kuitenkin jo tiessään. Hetken ajan ajattelin, että Hopeaputous yrittäisi korvata Lakkakuiskeen Omenatassulla, mutta karistin ajatuksen päästäni. Ei Lakkakuiske niin montaa kertaa ollut seuranamme, että se olisi ollut vakituinen juttu. Sitä paitsi saattoi olla, että isäni oli vain tällä hetkellä niin kiireinen, että Omenatassu tulisi seuraamme.
Purin hampaani yhteen. Jostakin syystä jännitin toisen oppilaan seuraa, kun kyseessä ei ollut ennalta tuttu kissa. Mitkä olisivatkaan Omenatassun vahvuudet ja mitkä heikkoudet? Kertoisiko Omenatassu isälleni Mesitähdelle miten toivoton metsästäjä olisin? Vedin syvään henkeä sisään ja sitten ulos. Isäni tiesi jo, että en ollut metsästäjä. Olin puhunut siitä itsekin. Mitä minä siis jännitin?
Hetken kuluttua Hopeaputous hölkkäsi luokseni Omenatassun kanssa.
”No niin. Me olemmekin kaikki sitten kasassa. Omenatassu, tässä on Karpalotassu. Olette saattaneet tavata jo useamman kerran oppilaiden pesällä”, mestarini esitteli minut Omenatassulle.
”Muutamia kertoja kyllä, mutta ehkä tämä harjoituskerta auttaa meitä tutustumaan paremmin”, sanoin pienen hymyn kanssa mestarilleni. En voinut antaa hänen tai Omenatassun nähdä kasvoiltani, että Lakkakuiskeen tilanne vaivasi minua vieläkin. Tottuisin siihen vielä.
”Tulette välttämättä tutustumaan toisiinne tämän harjoituskerran aikana. Omenatassu nimittäin auttaa sinua opettelemaan uimaan”, Hopeaputous ilmoitti. Silmäni suurenivat varmaan kaksin kertaiseksi, mestarini ilmoituksen jälkeen. Katseeni siirtyi Omenatassuun.
”Mahtavaa”, sanoin, mutta en itsekkään tiennyt mitä sillä oikein tarkoitin.
// 540 sanaa
// Omena?
