Kärpäspentu
Kirjoittaja: Saaga
Istuin paikallani emon vieressä, kun Leimusilmä kyseli emolta kysymyksiä. Leimusilmä oli halunnut tulla vielä tarkastamaan minut, koska en ollut vieläkään sanonut sanaakaan.
“Voi olla, että Kärpäspentu tosiaan on mykkä. En kyllä usko hänessä olevan mitään fyysisesti vialla. Luulisin tämän olevan enemmänkin sosiaalinen tai psyykkinen oire”, parantajakolli naukui. Hän vilkaisi minuun. Katsoin pois ja kiersin häntäni tiukemmin käpälilleni. Minussa ei ollut mikään vikana. Parantajakin todisti sen. Mikseivät muut vain voineet antaa minun olla? Korvani luimistuivat, kun yksi yksinäinen vesipisara tipahti kuonolleni. Nytkö se tapahtui? Saisinko nähdä, kun pilvistä tuli vettä? Käänsin katseeni heti taivaalle.
“Kiitos, Leimusilmä”, Käärmekulta naukui ja nousi. Minä jäin istumaan ja katsomaan pilviä.
“Voimmeko jatkaa sisällä? En halua, että Kärpäspentu kastuu ja saa jonkin taudin täällä ulkona”, emo naukui hermostuneena katsellen maata, jota sadepisarat löivät jo kovaa. Minä katsoin niiden tippumista ja sisäisesti iloitsin. Sateen ropina kuului maassa ja lehdissä. Lehdet värähtelivät ja maasta tuli märän mullan tuoksua. Oi, kuinka hyvältä se tuoksuikaan. Aikaisemmin luimistuneet korvani olivat nyt pystyssä innokkaasti.
“Tottakai”, Leimusilmä sanoi ja meni edeltä pentutarhaan.
“Tulehan”, Käärmekulta naukui nappasi minua niskanahasta. Rimpuilin ja yritin kääntyä katsomaan pisaroita. Emo laski minut varovasti hämärän pesän lattialle. Silmilläni kesti tottua hämärään, sillä ulkona oli ollut yllättävän kirkasta, mutta minulla oli nyt paha mieli. Halusin mennä katsomaan sadetta. Katsoin pesän uloskäyntiä haikeana.
“Täytyykö sinun tutkia häntä vielä?” Käärmekulta kysyi parantajalta. Käännyin parantajaa kohden. Kolli katseli minua.
“Kävisitkö makuullesi, Kärpäspentu? Voisin varmuudelta tunnustella hieman hengitystäsi ja kurkkuasi. Tämä ei satu”, hän sanoi, enkä tiennyt oliko viimeinen lause minulle vai emolle. Emo oli niin huolissaan kokoajan. Kävin kyljelleni ja annoin Leimusilmän tunnustella kurkkuani ja sitten hän siirtyi rinnalleni.
“Ota syvä henkäys sisään… ja ulos…” Leimusilmä ohjeisti. Tein työtä käskettyä. Jouduin hengittämään vielä kolme kertaa ennen kuin Leimusilmä antoi minun nousta. Nousin pystyyn ja nypin kyljestäni sammalhippusia pois.
“Hän vaikuttaa täysin terveeltä. Käärmekulta, Kärpäspentu on mahtavassa kunnossa. Sinulla ei ole mitään syytä huoleen”, mustavalkoinen kolli ilmoitti. Emo huokaisi helpotuksesta.
“Kiitos ja hei sitten”, kullankeltainen naaras naukui hymy huulillaan väreillen. Vasta kun Leimusilmä oli poistunut, emo antoi hymyn levitä kunnolla hänen kasvoilleen. Käärmekulta nuolaisi päälakeani ja auttoi sitten pesemään kylkeäni. En pannut vastaan, koska emon lämpimät lipaisut tuntuivat mukavalle.
