Kärpäspentu
Kirjoittaja: Saaga
Katselin vanhempien pentujen menoa pentutarhalta ulos. Jäin katsomaan heidän peräänsä miettien. Mitäköhän he leikkivät? Millaista oli leikkiä? Miksi emo luuli, että pennut satuttaisivat minua? Käännyin emoon päin, kun tämä pyysi minua näyttämään liikkumistani. Heilautin häntääni ja tasapainottelin tassuillani. Loikin eteenpäin, mutta en pysynytkään tasapainossa ja helahdin melkein kyljelleni. Keikahtelin hetken ennen kuin pääsin takaisin jaloilleni ja jatkoin tepsuttelua. Sitten pysähdyin ja katselin emoa. Hänen kullanvärinen turkkinsa oli niin erilainen kuin minun. Mietin miksi se oli sen värinen. Miksei se ollut musta? Huomasin maassa lehden ja loikkasin sen kimppuun. Löin lehteä käpälälläni ja raastoin sen pienillä terävillä hampaillani palasiksi.
“Hienoa!” Käärmekulta sanoi. Käänsin taas päätäni häntä kohta ja hymyilin, vaikkei hymy yltänyt silmiinikään asti.
“Olisikohan päiväuni aika?” emo sanoi ja taputti pesää. Menin sinne kuuliaisesti. Ei minua haitannut levätä. Uneksiminen oli minusta mukavaa. Sain olla maailmoissa, joissa ei ollut muita kissoja. Olin yksin ja sain miettiä. Painoin pääni tassuilleni. Ne olivat pienet. Tulisikohan niistä yhtä isot kuin emon tassut? Tai yhtä isot kuin isän tassut? Olikohan päälliköllä vielä isommat tassut, ajattelin. Käärmekulta oli kertonut päälliköstä, joka piti huolta klaanista. Meidän klaanimme nimi oli Eloklaani ja toisella puolen rajaa oli Kuolonklaani, hän oli kertonut. Pidin tarinat mielessäni siltä varalta, kun joskus pääsisin temmeltämään metsässä ja tutkimaan Kuolonklaanin hajua ja meidän klaanimme aluetta. Emo sanoi, että olin vielä liian pieni poistumaan pentutarhasta, mutta kun olisin tarpeeksi iso menisin seikkailuille ja tutkisin kaiken. En tiennyt vielä miltä metsässä näytti, mutta emo kertoi että siellä oli isoja pitkiä puita joissa oli viherlehden aikaan vihreät lehdet. Vihreät kuten emon ja minun pesä. Hän oli myös kertonut, että maa oli täynnä sammalta ja lehtiä ja kaikkea kivaa. Halusin jo päästä katsomaan kaikkea. Emo oli kertonut, että joskus taivaasta tuli vettä. Mietin, miltä se mahtoi näyttää.
Heräsin seuraavana päivänä. Suljin silmäni heti, kun heräsin koska halusin takaisin uneen. Siellä oli niin rauhaisaa.
“Minusta tuntuu, että ei ole normaalia ettei hän puhu vieläkään”, kuulin isän äänen sanovan.
“Voin pyytää Leimusilmältä hänen mielipiteensä, mutta ei Kärpäspennussa mitään vikaa ole. Hän puhuu varmasti, kun on valmis”, Käärmekullan ääni sanoi suojelevasti. Kyllä minä puhuisin, jos haluaisin. En kyllä tiennyt toimisiko ääneni. Ehkä kokeilisin sitä joskus, mutta tähän astisen elämäni aikana minulla ei ollut ollut mitään sanottavaa. En kuunnellut isän ja emon keskustelua enempää. Ei minua kiinnostanut. Nukkuisin mieluummin vielä.
***
Katselin leiriä ja kissoja, jotka kulkivat edes takaisin. Kaikki näyttivät niin kovin kiireisiltä. Osalla oli saaliita suussaan, osalla pesätarpeita. Käärmekulta tuli takaisin toisen kissan kanssa. Kissa oli musta valkoinen.
“Hei, Kärpäspentu”, kolli naukaisi. Katsoin tätä ilmeettömästi tutkaillen.
“Olen parantaja, Leimusilmä”, hän kertoi ja istuutui eteeni.
“Hän puhu lainkaan. En ole vieläkään kuullut yhtään sanaa, vaikka hän on jo yli kuun ikäinen ja käveleekin jo hyvin”, emo kertoi. Huoli kuului hänen äänessään. Katselin kahta kissaa, ja kun kyllästyin siirsin katseeni muualle. Katselin pesiä ja puiden latvoja.
“Selvä. En usko, että meillä on syytä huoleen. Kuuleeko hän sinut, jos kutsut häntä?” parantaja naukui mietteliäästi.
“Luulisin niin”, emo naukui. Katsoin häneen. Emo hymyili minulle.
“Kärpäspentu, voisitko mennä hetkeksi pentutarhalle? Kutsumme sinut sitten, kun olen jutellut emosi kanssa”, Leimusilmä sanoi. Nousin ja tottelin. Menin pentutarhaan ja keksin itselleni tekemistä. Taittelin minun ja emon pesän sammaleiden varsia kynsilläni. Kynteni olivat hyvin pienet ja terävät. Olin oppinut, että pystyin tehdä niillä paljon.
“Kärpäspentu”, Leimusilmä huikkasi pesän suulta. En nähnyt tätä lainkaan. Nousin ja kipitin äänen suuntaan. Tupsahdin ulos pentutarhasta siristellen silmiäni auringon valossa. Se oli pilkahtanut esiin pilvien välistä ollessani sisällä. Olisivat edes kutsuneet minut katsomaan aurinkoa. Olisin halunnut nähdä, kun se valaisi leirin vähitellen, kun pilvet siirtyivät sen tieltä.
“Haluatko leikkiä jotakin?” Käärmekulta kysyi. Huomasin, että Leimusilmä oli poissa. Ehkä hänellä ei ollutkaan minulle mitään asiaa. Katsoin vain emoa hetken ja sitten aloin tutkimaan ympäristöäni. Näin pienen kauniin kiven maassa ja kiiruhdin hakemaan sen. Nostin sen hampaisiini ja tassutin emon luo. Laskin kiven tämän käpäliin ja katsoin sitä.
//Käärmes?
