Kärpästassu
Kirjoittaja: Saaga
“Tänään harjoittelemme puolustautumista erilaisissa tilanteissa”, Kallahämy naukui kävellessään vierelläni metsään. Polku jota kuljimme joka päivä oli satanut viime yönä umpeen eikä aamupartio yksin ollut riittänyt sen tamppaamiseen, joten kahlasimme kaikki neljä vatsakarvojamme myöten lumessa. Olimme saaneet seuraksemme Nopsaliekin ja Solatassun.
Olin iloinen valinnasta, koska Solatassu oli hyvin rauhallisen oloinen eikä koskaan ollut käyttäytynyt minua kohtaan ilkeästi. Myös Nopsaliekki oli mukava.
“Solatassu, olet Kärpästassua parempi kiipeilijä. Koittaisitko kiivetä tuohon puuhun ja tehdä yllätyshyökkäyksen Kärpästassun luokse?” Nopsaliekki pyysi katsahtaen minuun ja sitten punaruskeaan naaraaseen.
“Muista, että sinun ei kannata tiputtautua kamalan korkealta eikä suoraan Kärpästassun päälle. Koita pitää huolta, ettei kumpaankaan teistä satu”, tummaturkkinen kolli jatkoi osoittaen sopivan puun alinta oksaa.
Solatassu suostui ja kiipesi aika vaivattoman näköisesti ylös, vaikka käpälät välillä lipsuivatkin puun liukkaalla kaarnalla.
Kun Solatassu oli asettunut asemiin, oli minun aikani käydä odottamaan hänen hyökkäystään puun alapuolelle. Kallahämy käski minun odottaa hiljaa ja katsoa eteenpäin – ei ylös. Siten hyökkäys olisi minulle oikeasti yllättävämpi.
Solatassu tupsahti eteeni puusta ja minä todella yllätyin. Ei aikaakaan, kun naaras oli kimpussani ja painoi minua maata vasten. Rimpuilin kuten Kallahämy oli minulle opettanut, mutta en päässyt Solatassun alta pois.
“Kärpästassu, käytä takajalkojasi potkaistaksesi Solatassu pois”, mestarini neuvoi. Yritin, mutta voimanpuute jaloissani ei saanut suurikokoisempaa oppilasta hievahtamaankaan. Sitten yritin uudelleen ja onnistuin. Solatassu kiepahti maassa takaisin jaloilleen ja minä peräännyin. En ollut hyvä taistelija eikä minulla ollut hajuakaan mitä tehdä seuraavaksi.
“Hyvä, Solatassu. Koita hyökätä vielä toisen kerran. Vaihdetaan sitten roolit”, Nopsaliekki sanoi, kun kumpikaan meistä ei liikahtanutkaan. Solatassu nyökkäsi mestarilleen ja valmistautui loikkaan. Naaraan silmät kiinnittäytyivät etukäpäliini, joten loogisin ajatukseni oli nostaa ne pois tietä, kun naaras vihdoin hyökkäisi.
Punaruskea kissa sujahti ilmassa kohti etukäpäliäni kuten arvelinkin. Hän yritti siis viedä tasapainoni. Nousin takakäpälilleni ja löin naarasta korville. Kallahämyn suusta kuului kannustava naukaisu.
Hieno puolustautumiseni tyssäsi kuin seinään, kun Solatassu tarttui takakäpälääni hampaillaan ja sai minut heilahtamaan takaisin maahan. Päästin suustani erittäin turhautuneen äännähdyksen noustessani taas ylös.
Kyyneleet kihosivat silmiini. Miksi en voinut olla hyvä? Sydämeni laukkasi, kun suunnittelin juoksemista. Voisin juosta kauas, kauas pois harjoituksista ja kadota.
Nyyhkäisin ja otin jalat alleni. Liisin valkeassa metsässä jättäen Solatassun, mestarini ja Nopsaliekin taakseni.
Palasin leiriin nyyhkyttäen lohduttomasti ja painuin oppilaidenpesään mahdollisimman syvälle, jottei kukaan näkisi minua enää koskaan.
//harjoituksista kirjoitettu
