Kärpästassu
Kirjoittaja: Saaga
Täysin uusi tunne valtasi minut hännänpäästä korvan nipukoihin. Leviävä sykkivä tunne kuumotti turkkini alla ja sai sen kuhisemaan vimmatusti. Häpeä.
Kömmin käpälilleni ja kurtistin kulmiani, kun Käärmekulta hyökkäsi verbaalisesti Sielutassua ja Kortetuiketta vastaan kuin pyörremyrsky konsanaan.
Polttava häpeä.
En näyttänyt lainkaan emoltani ja olin hetken siitä hyvin iloinen. En sovi joukkoon. En ollut ikinä sopinut joukkoon ja nyt emoni päätti tehdä tilanteesta pahemman. Korvani painuivat luimuun ja silmiäni poltteli, mutten antanut kyynelten tulla.
Rakastin emoani, mutta minun oli saatava olla oma kissani. Hänen pitäsi tajuta, että olin kykeneväinen… kykeneväinen olemaan ja puhumaan ja…
“Minusta meidän pitäisi tehdä joku jekku Käärmekullalle kostoksi. On hän ehkä klaanin varapäällikkö, mutta myös emosi. Siitä tulisi niin hauskaa!” Sielutassu maanitteli. Tuijotin häntä takaisin.
“Pieni jäynä vain, ainakin saisimme kerrankin nauraa hänen kustannuksellaan”, naaras jatkoi. Vilkaisin käpäliäni ja jätin katseeni sinne. En halunnut olla ilkeä emolle, mutta haluisin näyttää hänelle olevani oma kissani. Paras tapa ei kuitenkaan varmasti ollut jäynäyttäminen, eikä minusta tuntunut nyt yhtään hyvälle alkaa hölmöilemään kaikkien katseiden alla.
Pudistin päätäni ja sanoin: “Antaa olla.”
Kävelin Kortetuikkeen luo vilkaisemattakaan emoani.
“Haluan palata leiriin”, nau’uin antamatta itsestäni yhtään Käärmekullalle. Välttelin tämän katsetta aivan tarkoituksella koko matkan leiriin ja leirissä etsin itselleni pimeimmän nurkan, johon käpertyä miettimään asioita.
Sielutassu tassutti luokseni. Nostin katseeni hitaasti tuon silmiin.
“Se jekku”, Sielutassu sanoi käännellen käpäliään lumessa.
“Ei, en halua kiusata emoani”, vastasin kohauttaen lapojani alakuloisesti.
