Kärpästassu
Kirjoittaja: Saaga
Kun olin sanonut ensimmäiset sanani emolleni, hän innostui kamalasti. Ohi kävelevä isänikin liittyi joukkoon. Kaksikko hihkui ja iloitsi, kun tapitin heitä.
“Sinä puhuit!” Käärmekulta naukui iloisesti katsoen minuun. Tuijotin takaisin.
“Oletko varma, että kuulit oikein?” Sädesäihke pysähtyi ja katsoi minuun naama kurtussa.
“Olen! Olen ihan varma! Etkö puhunutkin?” emo sanoi tuupaten isän lapaa hienoisesti. Katsoin kummankin ohi kauas heidän väliinsä.
“Isä, emo ei ole hullu. Älä huoli”, sanoin ja kävelin pois. Tiesin, että jompi kumpi aikoisi tulla perääni, mutta halusin olla yksin.
***
Ensimmäinen neljäsosakuuni oppilaana oli oikein hyvin jo vauhdissa. Lähes suoritettukin. Olin siitä hyvin ihmeissäni. Aika kulki nopeammin oppilaana kuin pentuna. Sain tehdä niin paljon enemmän. Ennen ensimmäistä kuuhuippuani olin rakentanut itselleni makuusijan oppilaidenpesään. Käärmekulta oli kysynyt halusinko hänen auttavan ja olin vastannut, “Ei kiitos”, aivan ääneen. Olin alkanut puhumaan. En tiedä miksi tein sen valinnan nyt, mutta se oli näyttänyt riemastuttavan emoa ihan suunnattomasti. Istuskelin aukionlaidalla yksin. Minusta oli mukava olla yksin erillään muista. Se tuntui rennommalle kuin seurassa oleminen. Häntäni oli kierrettynä käpälilleni ja katselin leirin menoa. Yhtäkkiä viereeni istahti hopeanharmaa naaraskissa. Käänsin hieman päätäni ja katsoin häntä. Kuuhohde.
“Hei Kärpästassu”, naarassoturi naukui. Nyökkäsin oman tervehdykseni. En ollut vielä puhunut muille kuin emolleni, isälleni ja mestarilleni.
“Onnittelut oppilaaksi pääsystä, vaikka siitä onkin jo hetki. On hyvä, että saamme lisää sotureita”, naaras jatkoi. Hänen äänensävynsä oli ystävällinen eikä hän muutenkaan vaikuttanut uhkaavalta. Katsoin häntä silmät suurina kuten kaikkia muitakin kissoja ikinä. Hörökorvani höröttivät entisestään ja olin varmasti melkoinen ilmestys.
“Kiitos”, vastasin takaisin ihan vain kohteliaisuuttani. Kuuhohde nyökkäsi ja henkäisi.
“No minäpä menen etsimään itselleni partion”, hän sanoi ja lähti. Huokaisin helpotuksesta. Vilkuilin ympärilleni varmistaen, ettei kukaan soturi halunnut tulla enää puhumaan minulle. Vieraiden sotureiden sijasta näin emon, joka vilkuili minuun alati pitäen minua selvästi silmällä. Tuhahdin ja nousin. En halunnut hänen huolenpitoaan. Tai halusin, mutta en tälläistä huolenpitoa. Rakastin emoa, mutta halusin olla oma kissani. Minun kuului itsenäistyä. Kävelin pois päin emosta ja suoraan Kallahämyn luokse.
“Hyvä ajoitus. Partioon”, naaras sanoi. Nyökkäsin ja liityin saalistuspartion matkaan. Tassutimme jonona ulos leiristä minä sekä mestarini jonon häntäpäässä vieretysten. Partiossa ei ollut muita oppilaita. Oppilaita ei ollut paljoa juuri nyt, mutta pesä täyttyisi kun nykyiset pennut saisivat nimen jatkoksi -tassun ja tulisivat häiritsemään jo valmiiksi katkonaisia yöuniani. Heräsin säännöllisin väliajoin tyhjyyden tunteeseen, kun emo ei ollut enää vierelläni. Se harmitti minua. Minun täytyisi itsenäistyä, mutta miten pystyin itsenäistymään, jos emon poissaolo häiritsi minua näin paljon?
“Toinen saalistuspartiosi. Sinulla ei ole varaa käyttää sitä turhanpäiväiseen haaveiluun”, Kallahämyn ääni palautti minut maan pinnalle.
“Anteeksi”, naukaisin ja koitin keskittyä kovemmin. Kuuntelin metsän ääniä ja koitin pitää muistia siitä kuinka kaukana olimme leiristä ja mistä kohtaa olimme kääntyneet ja minne.
“Ei se mitään. Yritä kuitenkin pysyä hereillä”, mestari tokaisi. Hän ei kuulostanut juurikaan anteeksiantavalta, mutta päätin hyväksyä sen silti. Miksi alkaisin ylianalysoimaan hänen äänensävyään, kun minun piti keskittyä saalistamiseen. Kallahämy pysähtyi, joten minäkin pysähdyin. Oli aikamme saalistaa kahden ja jättää muu partio. Ryhdistäydyin ja katsoin taas Kallahämyyn.
“Mitä sinun kuuluu nyt tehdä?” mestari kysyi. Kysymys ei tietenkään tarkoittanut ettei Kallahämy tiennyt mitä piti tehdä. Hän vain halusi kuulla minulta osasinko jo tehdä mitä piti. Juonipaljastus varoitus! En osannut. Jatkoin Kallahämyn tuijottamista.
“Otan tuon kieltävänä vastauksena.”
***
Päästyäni takaisin leiriin halusin hengähtää hetken, joten hain itselleni taas sopivaa nurkkaa. Päädyin oppilaiden pesän edustalle istumaan. Pesästä tupsahti kissa nimeltään Tupsutassu. Katseeni kiinnittyi häneen. Näin leirin toisella puolen olevan Sädesäihkeen, joka oli juuri päivää aikaisemmin käskenyt minun hankkia kavereita. Minä en niin välittänyt kissasuhteista, mutta menin kuitenkin Tupsutassun perään ja tassutin tämän rinnalla. En osannut sanoa mitään, joten olin vain siinä.
//Tupsu?
