Kehräpentu
Kirjoittaja: Ninjanen
“Leimusilmällä, klaanin parantajalla, on varmasti jotain pääkipuun. Kysyn häneltä ja voimme sitten mennä pentutarhaan unille, näytät väsyneltä”, naaras naukui ja nousi hitaasti ylös. Huomasin valkomustakirjavan kollin vasta kun uusi emoni kysyi häneltä yrttejä. Katselin kollia räpytellen silmiäni ja käänsin päätäni sitten poispäin. Emo laski jonkun lehtinyytin sammalympyrän eteen ja se avautui siististi eteeni.
“Kehräpentu, tässä on vähän yrttejä, jotka tekevät olostasi paremman”, emo naukui ja jatkoi “Tuo siemen auttaa sinua nukkumaan.”
Nyrpistin nenääni hiukan. Yrtit tuoksuivat hyvältä, mutta pieni epäilys kaihersi minua silti. Mutta toisaalta, emo luotti kolliin, jota oli kutsunut Leimusilmäksi. Joten minäkin varmasti voisin. Söin lehdet ja siemenen ja pureskelin ne, epäröin vielä hetken ja sitten nielaisin ne tottelevaisesti. Ruskea naaras hymyili tyytyväisenä ja nyökkäsi.
“Noniin,pistetäämpäs menoksi”, emo sanoi ja auttoi minut hellästi ylös. Nousin haparoiden ja otin pari hieman horjuvaa askelta ennenkuin sain taas tuntumaa kävelemiseen ja tassuttelimme ulos pesästä ja haukoin henkeä. Se paikka oli niin ihmeellinen ja upea.
“Meidän leirissämme asuu todella paljon kissoja. Voin kertoa heistä sinulle aamulla. Sinulla on paljon opittavaa”, emo sanoi ja ohjasi minut pesään, joka tuoksui lämmöltä ja maidolta ja suoraan tyhjälle makuualuselle. Katselin muita pentuja ja heidän emojaan kinnostuneena.
“Sinä tulet saamaan täältä paljon ystäviä”, emo lupasi ja käperryin tätä vasten sammalpedillä. Suljin silmäni ja nukahdin miltei heti.
———————————————————
Avasin silmäni auringonvalon tunkeutuessa luomieni läpi. Perhopuro makasi vieressäni, ottoemoni oli kertonut eilen illalla nimensä. Perhopuro oli minusta todella kaunis nimi. Tökin häntä pienellä tassullani. Naaras avasi silmänsä.
“Mitä nyt, pikkuinen?” emo kysyi lempeästi.
“Sinä lupasit esitellä minulle klaania aamulla. Nyt on aamu”, sanoin jo huomattavasti pirteämpänä kuin eilen. Perhopuro haukotteli hieman ja nyökkäsi sitten. Emo nousi istumaan ja osoitti tassullaan ruskeaa naarasta, jonka pesässä nukkui neljä pentua.
“Hän on Kimalaistoive, hyvin mukava kuningatar ja hänen pentunsa ovat Pörriäispentu, Puropentu ja Solapentu”, naaras kuiskutti korvaani ja osoitti pennut kertoasseen heidän nimiään. “Ja tuo musta pentu on Sielupentu, hän on orpo ja Kimalaistoive hoitaa häntä.” Nyökkäsin ymmärrykseni merkiksi, mutta sitten katseeni osui naaraan toiseen etujalkaan. Tai siis siihen paikkaan, jossa toisen etujalan olisi kuulunut olla.
“Miksi Kimalaistoiveella ei ole toista etujalkaa?” kysyin hiljaa. Emo katsahti minuun.
“Hän syntyi ilman sitä, mutta älä jooko kysy siitä häneltä tai kyseenalaista sitä. Se on epäköhteliaista”, Perhopuro sanoi, ja minä nyökkäsin. Miksi minä kysyisin? Tai ainakaan kyseenalastaisin.
“Hyvä. Hän-”, emo osoitti ruskeavalkoista naarasta, “- on Nokkospilvi, ja hän on Hellepennun ja Ahvenpennun emo”, naaras sanoi ja minä hymyilin.
“Tahdon mennä tuonne uloskin”, sanoin ja nyökkäsin kohti aukiota. Emo epäröi hetken mutta nyökkäsi sitten hymyillen.
“Mennään vain, mutta ei herätetä muita”, emo sanoi hiljaa ja hiipi ulos, ja minä menin perässä. Pysähdyimme suurinpiirtein keskelle leiriä. Naaras nyökkäsi kohti litteää suurta kiveä.
“Tuo on litteäkivi, sieltä päällikkömme Mesitähti ilmoittaa asiansa – kas sieltä hän tuleekin”, emo sanoi, ja litteäkiveltä tassutteli valkoinen kolli kullanruskeilla yksityiskohdilla.
Emo esiteli myös kaikki muut pesät.
//Perho 😀
