Kehräpentu
Kirjoittaja: Ninjanen
“Se on lunta, Kehräpentu. Lehtikato on tuloillaan”, emo vastasi ja katseli minua lämpimästi kun pompin valkeassa aineessa. Työnnyin lumessa eteenpäin ja emo päästi pienen kehräyksen.
“Oikeastikko? Lunta? Se on niin kylmää ja hassua!” huudahdin ja möngin lumessa kuin mato.
“Niin, joskus sitä tulee niin paljon, että jopa suurimpien kissojen on vaikea kävellä! Pian voimme rakennella lumesta jotain. Vaikka kokonaisen pesän!” emo sanoi ja innostuin. Toki jos lunta tulisi vielä paljon lisää minun olisi melkein mahdotonta liikkua, mutta ehkä olisin tarpeeksi kevyt olemaan lumen päällä? Loikin hiljalleen muotoutumassa hangessa ja yritin napata lumihiutaleita kielelleni.
Yhtäkkiä idea ponnahti mieleeni ja vielä isompi innostus nousi mieleeni. Paloin halusta päästä kertomaan sen emolle, ja niimpä loikin hänen luokseen hännätöpö heiluen.
”Emo, minä keksin jotain siitä sinun pesäehdotuksestasi!” hihkuin ja emo katseli minua hymyillen istuen häntä sievästi käpälien ympärillä.
”No? Mikäs se on?” hän kysyi hyväntuulisesti ja nousi pystympään.
”No, sitten jos lunta tulee vielä paljon enemmän, niin rakennetaan pesä ja leikitään, että ollaan tutkimusmatkalla etsimässä klaanille uutta kotipaikkaa, sillä… kaksijalat ovat rakentamassa metsään kaksijalkalaa!” sanoin loikin paikoillani lumessa.
”ja jos lunta ei tule niin paljoa, voimme vain kaivaa kuopan ja leikkiä että se on vanhaketunkolo!” tassuni kihelmöivät innosta. En ehkä muistanut menneisyyttäni, mutta tarvitsiko minun? Minulla oli ihana koti, ja ihana emo. Ihan sama, vaikkei Perhopuro olisikaan biologinen emoni, hän olisi aina emoni.
//perho 😀
