Kehräpentu
Kirjoittaja: Ninjanen
“Oliko sinullakin mestari?” kysyin emolta katsellen tätä suurilla, oransseilla silmilläni.
“Oli, minun entisen mestarini nimi on Hiilihammas. Hän sattuu olemaan myös minun isosiäni, joten on sinullekkin sukua”, tässä vaiheessa katseeni alkoi taas kiertää leiriä. “Pitääpä pistää muistiin, että esittelen teidät toisillenne. Hiilihammas on varmasti iloinen perheenlisäyksestä.”
En ollut varma kenelle emo sen sanoi, mutta mielenkiintoni oli jo seuraavassa asiassa. Mietin vain, miten pystyisin muistamaaan kaikkien nimet. Kaikki kuulemani nimet pyörivät päässäni sitä mukaa kun yritin pitää ne muistissani. Perhopuron, emoni nimen, nyt ainakin muistaisin, mutta muiden nimiä piti pyörittää mielessä, etten unohtaisi niitä. Leimusilmä, Kimalaistoive, Pörriäispentu, Puropentu, Solapentu, Sielupentu, Nokkospilvi, Hellepentu, Ahvenpentu, Mesitähti, Hiilihammas… ja oli varmasti hurjasti muitakin kissoja, sillä emo oli sanonut että leirissä asui tosi paljon kissoja. Miten ikinä voisin muistaa kaikkien nimiä? Yhtäkkiä leirin sisäänkäynnistä tassutteli kissoja. Vilkaisin emoa nähdäkseni, pitikö naaras heitä uhkana, mutta ei, joten he luultavasti olivat Eloklaanin jäseniä.
“Mitä nuo tekevät?” kysyin Perhopurolta, silmieni yhä seuraten kissoja, jotka tiputtivat suustaan roikkuvat saaliit saaliiden kasaan.
“He tulivat juuri reviiriltä saalistuspartiosta. Niitä järjestetään usein, jotta koko leiri saadaan ruokittua. Haluatko hakea jotain syötävää tuolta tuoresaaliskasasta? Sinulla on varmaankin jo nälkä”, emo sanoi ja osoitti kasaa. Nyökkäsin hieman.
“Mutta voimmeko me vain ottaa sieltä syötävää?” kysyin. Jos muiden piti tehdä asioita ruokansa eteen, oliko se reilua että me vain saimee ottaa sitä tekemättä mitään?
“Saamme, sillä soturilaissa sanotaan että pennut, kuningattaret ja klaaninvanhimmat on ruokittava ensin. Kerron sinulle soturilaista ja Tähtiklaanista lisää myöhemmin, kun olemme syöneet”, emo sanoi ja nousin tassuilleni ja tassuttelin saaliskasan luokse. Tutkiskelin saaliita päätäni kallistellen, ja nappasin lopulta pikkunisäkkään, hiiren tai päästäisen. Emo nyökkäsi hymillen.
“Mennäänkö syömään sitä tuonne pentutarhan edustalle?” emo kysyi, ja nyökkäsin hiiri suussani roikkuen. Kävelin penrutarhalle leuka pystyssä, etten olisi kompastunut hiiren häntään. Laskin pikkunisäkkään maahan ja haukkasin siitä palan. Mehukas, hyvä maku levisi suuhuni ja lipaisin huuliani.
“Hyvää!” huudahdin ja vesi nousi suuhuni.
//Perho? <3
