Kimalaispentu
Kirjoittaja: Aura
Kimalaispentu katsoi Aurinkopentua silmät varovaisesti sädehtien, sillä nuorempi vaikutti olevan täpinöissään ja aloittikin heti tornin kokoamisen. Naaras katsoi toisen pinoamista iloisena ja kannustavana, hän toivoi kollin onnistuvan. Hänelle kaikista tärkeintä oli muiden onnistumiset, naaras sai siitä hyvää mieltä.
”Äh, en onnistunut. Sinun vuorosi!” Aurinkopentu naukaisi ja Kimalaispentu siirsi toisella tassullaan kivet lähemmäs itseään.
”Ehkä minusta voi tulla kivisoturi”, naaraspentu kikatti, kun sai neljännen kiven pinottua. Varovaisesti hän nosti hampaillaan uuden kiven maasta ja pidätteli innostustaan. Jos hän nyt kiljaisi, torni kaatuisi takuulla. Kuitenkin kun Kimalaispentu nosti kuudennen kiven, torni kaatui. Se ei kuitenkaan naarasta lannistanut, hän piti äskeistä torniaan suurimpana saavutuksenaan.
”Oletko koskaan leikkinyt kivillä klaania?” raidallinen kysyi hieman rohkaistuneena. Kollipentu kuitenkin pudisteli päätään.
”En ole, millainen leikki se on?” Aurinkopentu kysyi uteliaalla äänellä, joten Kimalaispentu alkoi keräämään kiviä yhteen kasaan ja nyhti myös hieman sammalta. Kimalaispentu siirsi vielä muutaman pienen kepin kasaan ja alkoi jakamaan niitä kahteen läjään.
”Eli me leikimme Eloklaania! Tämä voi olla Mesitähti, tämä taas Minttuliekki ja tässä on parantajat. Jos sinulle sopii?” naaras naukaisi hyväntuulisesti ja sai Minttuliekin kääntämään lempeähkön huvittuneen katseensa heihin.
”Se sopii, voisiko tämä sitten olla vaikka Korppisiipi? Ja tässä voisi olla Mehiläispentu ja tässä Laventelipentu”, Aurinkopentu ehdotti itsekin innostuen leikistä ja Kimalaispentu nyökytteli. Hän oli joskus leikkinyt tätä Irvitassun kanssa ja heillä ainakin oli ollut hauskaa! ”Tämä on Hiilihammas, yhtä vahva ja hyvä. Minäkin haluaisin joskus olla hänen kaltaisensa”, naaras paljasti ujosti ja ravisteli sitten päätään. Näin ääneen sanottuna se kuulosti tyhmältä, miten hän voisi koskaan olla Hiilihampaan kaltainen soturi? Pennun suusta pääni pieni huokaisi, mutta Aurinkopentu havahdutti hänet tähän maailmaan. ”Kimalaispentu? Sopiiko sinulle, jos tämä on Omenahuuma? Näin hänet kerran aukiolla!” Aurinkopentu kertoi ja kiharaturkkinen nyökkäsi helpottuneena. Hän ei halunnut puhua enää isästään saatikka itsestään. Pennut jakoivat loputkin kivet klaanitovereihinsa ja olivat juuri alkamassa leikkimään, kunnes Korppisiipi koppasi tyttärensä niskanahasta pesulle. ”Kimalaispentu, alkaa olla jo aika myöhä. Pitäisikö teidän kahden mennä nukkumaan? Sinä ainakin tulet pesulle, niin olet sitten myöhemmin siisti”, Korppisiipi puheli tyttärellään lempeästi ja sai pennun kikattamaan. ”Voitte jatkaa leikkimistä sitten huomenna”, kuningatar lisäsi ja suki naaraan turkkia. Kimalaispennusta pesuhetket olivat mukavia, hän oli itse aika kömpelö turkin pesijä. Kimalaispentu katsoi, kun Minttuliekki pesi Aurinkopennun turkin nopeasti ja lopulta Kimalaispentu asettui mukavasti emonsa turkin vierelle. Hän oli jo sulkemassa silmänsä, kunnes kuuli hiljaisen naukaisun.
”Sinulla on kauniin siniset silmät”, Aurinkopentu kuiskasi ja sai naaraan ujostumaan. Väreet kulkivat pitkin Kimalaispennun turkkia ja lopulta hän hymyili ujosti. ”Oi, kiitos.. Sinulla on hieno turkki”, naaras kehui hieman ujosti ja hiljaisuus laskeutui kaksikon välille. ”Sinun isäsi vaikuttaa mukavalta, vaikka minä en tunnekaan häntä”, kolli naukaisi ja Kimalaispentu nyökkäsi pontevasti. Hiilihammas oli hänelle kaikista rakkain, Korppisiiven rinnalla. ”Hän on maailman parhain kissa”, Kimalaispentu miukaisi ja nyökkäsi, kun Aurinkopentu naukaisi Hiilihampaan näyttävän toiselta. ”Niin näyttää, olen tullut häneen”, Kimalaispentu naukaisi ja Tyrskytassu hiipi taas hänen mieleensä. Pentu kuitenkin ravisteli päätään saadakseen inhottavan kollin pois mielestään. Unelias tunnelma laskeutui nopeasti pesän ylle ja pian sieltä kuului vain kissojen tuhinaa.
// 484 sanaa
// Aurinko voipi jatkaa heräämisestä tms?
