Kimalaispentu
Kirjoittaja: Aura
Kimalaispentu leikki emonsa Korppisiiven turkilla ja työnsi nenänsä valkean naaraan turkkiin. Hän veti sitä varovaisesti itseään päin ja tunnusteli ainoalla etutassullaan, se oli pehmeää! Toivottavasti hänenkin turkki oli yhtä pehmeää, Kimalaispentu ei ollut aivan varma oliko hänellä, ehkä pitäisi kysyä joltain, joka oli koskenut hänen turkkiinsa. Toivottavasti se ei olisi ainakaan kamalan karheaa, sillä hän nukkui emon ja veljiensä vieressä. Olisi kurjaa, jos he eivät tykkäisi hänen turkistaan. Kimalaispentu katseli, kun Ampiaispentu ja Mehiläispentu leikkivät muiden pentujen kanssa, Minttuliekin tyttären ja jonkun oranssihtavan pennun kanssa. Naaras ei muistanut aivan tarkkaan oliko toinen Kultapentu vaiko Hopeapentu. Vaiko oliko toisella jokin kasviin liittyvä nimi? Ei, ne taisivat olla Minttuliekin pennut. Naaraan nimi oli jäänyt hänelle jostain syystä mieleen. Kimalaispentu makasi vasten emonsa etukäpälää ja katseli naaraan vatsan suojista, pieni uteliaisuus alkoi vallata pienen kissan kehoa ja hän nosti päätään, jotta näkisi paremmin mitä pentutarhassa tapahtui. Hänkin halusi leikkiä muiden kanssa, harjoitella kävelyä ja tehdä siistejä temppuja. Mutta häneltä puuttui oikea etujalka, naaraspentu ei ymmärtänyt miksi. Kimalaispentu toivoi, että se kasvaisi hänelle vielä. Emo oli kertonut, että he kasvaisivat vielä isoiksi kissoiksi, joten kasvaisiko hänellekin jalka? Ehkä kasvaisi, naaras jaksoi olla toiveikas! Kimalaispentu käänsi katseensa pentutarhan sisäänkäynnille ja katseli sisään astelevaa kissaa. Kolli oli heitä paljon suurempi, ainakin naarasta suurempi ja tassutteli peremmälle saadessaan luvan kuningattarilta. Kimalaispentu piiloutui aluksi valkomustan naaraan etutassujen suojiin, mutta lopulta uteliaisuus vei lopullisen voiton. Kimalaispentu mönki toisen suojista pois ja tapitti raidallista kollia kiinnostuneena. Toisen leuka, se oli erilainen. Siitä puuttui toinen puolikas ja se kiehtoi Kimalaispentua. Hän ei ollut ainoa keneltä puuttui jotain! Naaraan suu oli uteliaisuudesta raollaan, toinen voisi ymmärtää häntä. Kimalaispentu lähti mönkimään toista kohti, mutta tupsahti kuonolleen.
”Hupsis!” Kimalaispentu kikatti hiljaa ja katsoi toista ujosti. Naaras väläytti vielä lämpimän hymyn ja kömpi paremmin pystyyn.
”Kuka olet? Minä olen…”, Kimalaispentu oli esittäytymässä, mutta vilkaisi vielä emoonsa, joka nyökkäsi hänelle.
”Kimalaispentu! Olen Kimalais..pentu”, naaras naukui vielä vähän haparoivasti. Kimalaispentu mietti mitä sanoisi vanhemmalle kissalle. Toisella oli raitoja, kuten naaraallakin. Ja myös suureet korvat! ”Korvat suuret sinulla on”, Kimalaispentu naukaisi, mutta sanat menivät tahtomatta sekaisin. ”Sinulla on suuret korvat”, naaraspentu korjasi ja vilkaisi emoaan ylpeänä, hän toivoi että emonsa olisi hänestä kovin ylpeä. Korppisiipi hymyili tyttärelleen, joka tapitti taas pesään ilmestynyttä oppilasta. Kimalaispentu olisi halunnut kysellä oliko toinen oppilas vaiko kenties jo soturi. Oli toinen mikä hyvänsä, kolli antoi Kimalaispennulle toivoa. Hänkin voisi olla isompana jotain.
//Irvi?
// 390 sanaa
