Kimalaistassu
Kirjoittaja: Aura
Kimalaistassu tassutteli Irvikidan kanssa Koivumetsässä, rajan tienoilla. Ruoho litisi ja lätisi kissojen käpälien alla. Naaras ravisteli päätään tasaisin väliajoin, kun vesipisarat osuivat inhottavasti hänen korviinsa ja päälakeensa. Kimalaistassu piti vedestä kovasti, mutta tänään oli kylmä sää eikä turkin kastuminen houkuttanut kumpaakaan kissoista. Kimalaistassu oli harjoitellut viherlehtenä entistä ahkerammin, sillä Mesitähti oli vihjaillut siihen suuntaan, että hän voisi pian saada ikioman soturinimensä. Kimalaistassu oli ollut asiasta niin innoissaan, että se oli lisännyt hänen intoa harjoitteluun. Naaraan motivaatio harjoituksien suhteen oli ollut hukkuneena toivottomuuden alle. Nyt harjoitukset olivat kuitenkin sujuneet jo paljon paremmin. Kimalaistassu oli käynyt useampia kertoja pentutarhalla huolehtimassa kuningattarista. Pieni kateellisuus pisti häntä rinnasta, vaikka se hävettikin. Kimalaistassu oli sitä mieltä, että pennut olivat suurin lahja, mitä Tähtiklaani voisi antaa. Osa vanhemmista ei arvostanut pentujaan ja se oli naaraasta äärimmäisen surullista. Kimalaistassu halusi kaikista eniten saada pentuja, omia sellaisia. Ei ollut väliä saisiko hän biologisia vaiko adoptiopentuja, kaikki tulisivat olemaan hänelle yhtä suurta perhettä. Kimalaistassu vilkaisi nopeasti Irvikitaan, joka kulki mietteliäänä eteenpäin. Naaraan vatsaa kutkutti, hän halusi olla lähellä Irvikitaa. Kimalaistassun tunteet kuplivat hänen sisällään iloisen pirskahtelevasti. Irvikita olisi loistava isä, aivan taatusti… Naaras kuitenkin ravisteli nopeasti päätään. Eiväthän he olleet edes kumppaneita, joten miksi hän mietti jo pentuja? Hiirenaivoinen Kimalaistassu, hiirenaivoinen todella. Kimalaistassu höristeli korviaan valpastuneena, kuuliko hän jostain satunnaista miukumista ja nyyhkytystä?
”Irvikita, odota. Ole aivan hiljaa”, Kimalaistassu kuiskasi ja kohotti kuonoaan. Hänen viiksensä väpättivät ja naaras sai ilmasta tuntemattoman hajujäljen. Haju kuului pennulle, siitä Kimalaistassu oli varma. Olihan hän viettänyt paljon aikaa pentutarhalla häärien, kyllä hän pentujen tuoksun tunnistaisi. Pennuilla oli tietynlainen oma ominaistuoksunsa, joka oli ehtinyt tulla ajan myötä eloklaanilaiselle naaraalle hyvinkin tutuksi. Irvikita kääntyi kysyvän oloisena ystävänsä puoleen, jonka sinertävät silmät tutkailivat rajan tuntumaa tarkkaavaisina. Naaras linkutti varovaisesti ruohikkoon, jossa hän huomasi ruskeaturkkisen kissanpennun. Kimalaistassu kurottautui koskettamaan pentua kuonollaan. Naaraspentu aloitti surkean kuuloisen vikinän. Kimalaistassu pälyili ympärilleen, mutta pennun emoa ei näkynyt missään. Oliko pentu hylätty? Suru raastoi Kimalaistassun rintaa välittömästi, mutta sitten hän tajusi, että pentu kuolisi tänne, jos ei pääsisi pian lämpimään. Päätellen siitä, että pentu oli hengissä tässä säässä, oli tuo hylätty aivan tovi sitten.
”Irvikita, katso mitä minä löysin”, Kimalaistassu henkäisi ja nosti pennun varovaisesti märästä maasta. Pentu oli jo hieman viileämmän puoleinen ja ilmassa leijui erakon löyhkä. Kimalaistassu tiesi, että heillä oli kiire. Pennun olisi päästävä lämpimään, heti.
”Tule, mennään leiriin”, Irvikita maukaisi tajutessaan tilanteen ja heilautti häntää raidalliselle ystävälleen. Kimalaistassu lähti linkuttamaan niin nopeasti, kuin vain kolmella jalalla pääsi. Sade ei onneksi näyttänyt merkkejä yltymisestä. Mitä Kimalaistassu tiesi tämän ikäisistä pennuista, ei aikaa ollut kovinkaan paljoa. Sydän jyskytti naaraan rinnassa hermostuneesti, hän pelkäsi että aika loppuisi kesken.
”Irvikita, meidän on kiirehdittävä”, Kimalaistassu huohotti ja askelsi mahdollisimman nopeasti. Irvikita kääntyi nyökätäkseen naarasoppilaalle ja pian kaksikko pääsikin leiriin.
”Minä vien hänet pentutarhalle, hae sinä parantaja katsomaan häntä”, Kimalaistassu päätti ja lähti pentutarhalle päin. Naaraskissa puikahti pentutarhaan ja laski hänet lähimmän naaraskissan vatsan vierelle, joka oli yllättynyt Nokkospilvi.
”Hm, mitä, kuka?” uninen kuningatar mumisi hämmentyneenä.
”Anteeksi, kun herätin sinut. Tämä tässä on… pentu? Anteeksi, hänellä ei vielä taida olla nimeä. Löysimme hänet Irvikidan kanssa leirin ulkopuolelta, minun oli pakko tuoda hänet tänne heti. Pelkäsin että hän menehtyy matkalla!” Kimalaistassu mourusi hengästyneenä. Minttuliekki kääräisi omat pentunsa häntänsä suojiin. Oppilas tiesi, että pentu olisi pitänyt viedä ensin parantajalle. Kimalaistassua jopa hieman hävetti oma nopea toimintansa, entä jos pentu kantaisi jotain tarttuvaa tautia, mikä tarttuisi myös pentutarhan muihin asukkeihin? Kimalaistassu oli avaamassa suunsa pyytääkseen anteeksi, mutta Liljatuuli kipitti pesään Irvikita perässään. Kimalaistassu nyökkäsi ruskeaturkkisen naaraspennun suuntaan ja Liljatuuli otti pennun tutkittavakseen.
”Pitäisikö meidän mennä ilmoittamaan asiasta Mesitähdelle? Annetaan Liljatuulen tutkia hänet rauhassa, työrauha hänellekin kuuluu”, Irvikita naukui hiljaisella ja matalalla äänellä. Kimalaistassu sen sijaan vain kuikuili vanhemman naaraan olan yli ja yritti nähdä mitä hän tutki pennusta. Lopulta hän myöntyi vanhemman kollin ehdotukseen ja lähti toisen perässä kohti mestarinsa pesää.
”Mesitähti, sopiiko tulla?” Kimalaistassu rykäisi ja väräytti korvaansa. Hetken hiljaisuuden jälkeen kuului myöntävä naukaisu ja Kimalaistassu asteli pesään sisälle. Irvikita jäi hieman kauemmaksi, mutta oli kuitenkin kuuloetäisyydellä.
”Kimalaistassu, mukava nähdä. Mitä asiaa sinulla on?” Mesitähti kysyi kohteliaalla ja ystävällisellä äänensävyllä.
”Minä ja Irvikita olimme kävelyllä Koivumetsässä. Löysimme rajan tuntumasta pienen pennun, ilmassa oli myös erakon löyhkää ja pennun iästä päätellen hänet oltiin hylätty vastikään. Toin hänet leiriin ja Liljatuuli tutkii häntä parhaillaan. Pennulla tuskin on nimeä, sen verran tietämätön hän on tästä maailmasta. Mutta voih, hän oli niin suloinen ja pieni..!” Kimalaistassu kertoi löytämästään pennustaan tohkeissaan ja katsoi mestariaan hyväntuulisena suoraan silmiin. Mesitähti nyökkäsi hänen kertomukselleen ja naarasoppilas jatkoi:
”Minusta hän näyttää aivan Kaislapennulta. Ajattelin, että ehkä minä voisin nimetä hänet? Ajattelin myös, että.. Noh, minä olen edistynyt koulutuksessani”, Kimalaistassu naukui ujosti ja laski sitten päätään. Itsensä kehuminen oli hänelle vaikeaa.
”Oletko miettinyt milloin saan nimeni? Ajattelin, että voisin siirtyä täysipäiväiseksi kuningattareksi ja huolehtia tästä pennusta! Sekä tietenkin kaikista tulevista, joilla ei ole omaa emoa. Jos, jos siis olen soturinimeni arvoinen”, naaras jatkoi hiljaisella ja varovaisella äänellä. Sitten hän kohotti katsettaan ja hymyili varovaisesti mestarilleen. Mesitähti mietti hetken, kunnes hän nyökkäsi.
”Teitte oikein, kun toitte pennun leiriin. Pelastitte todennäköisesti hänen henkensä. Koulutuksestasi minun pitikin puhua sinun kanssasi, sinä todellakin olet edistynyt ja ajattelin nimittää sinut seuraavassa kokouksessa. Olet todella ansainnut soturinimesi, Kimalaistassu. Olet tehnyt paljon töitä sen eteen. Se sopii minulle, että sinä siirryt täysipäiväiseksi kuningattareksi”, Mesitähti naukui ja nousi sitten ylös.
”Suihan turkkisi, niin saadaan kokous käyntiin”, kolli lisäsi vielä ja väläytti oppilaalleen pienen ystävällisen virneen. Kimalaistassu katsoi hieman hätääntyneenä mestariaan, hänelle tulisi kiire.
”Ki-kiitos Mesitähti!” raidallinen kissa sai sanotuksi. Sen sanottuaan hän peruutti pesästä, törmäsi vahingossa Irvikitaan ja loikki sitten kolmella jalallaan aukion laitamille. Irvikita seurasi ystäväänsä ja yllätti naaraan sukimalla hellästi toisen niskaa. Kimalaistassun kurkusta kumpusi vahingossa pieni kehräys ja Kimalaistassu keskittyi sukimaan rintaturkkiaan. Irvikidan karhea kieli suki nopeaan tahtiin Kimalaistassun kiharaa turkkia. Turkissa oli takkuja ja sieltä myös löytyi roskia. Pian kaksikko sai oppilaan turkin valmiiksi ja Talvikkitassukin oli astellut aukiolle. Kimalaistassun korviin sattui punaturkkisen naaraan kälätys.
”Vihdoin saan nimeni! Mesitähden kuvotus on pitänyt minua aivan liian kauan oppilasnimellä, kuinka häpeällistä”, Talvikkitassu valitti turhautuneena.
”Johtuisikohan se kenties siitä, että olet rikkonut toistuvasti sääntöjä”, Irvikita murahti niin hiljaisella äänellä, että vain Kimalaistassu kuuli sen. Kimalaistassu siirsi katseensa Litteäkivelle, jonka päälle Mesitähti oli loikannut. Mesitähti kutsui klaaninsa kokoon ja naaras lähti kollikissa perässään kohti Litteäkiveä. Irvikita pukkasi Kimalaistassua rohkaisevasti ja naaras asettautui eteen, jotta pääsisi helposti Litteäkiven päälle seisomaan.
”Hiljaisuutta, pyydän. Aloitamme tänään kokouksen Hopeaputouksen toiveella eläköitymisestä. Hopeaputous, toiveesi on luopua soturin urasta, ja siirtyä vihdoin klaaninvanhimpiin”, Mesitähti naukaisi ja sai naaraalta myöntävän vastauksen. Sen jälkeen kolli nyökkäsi ja kohotti katsettaan.
”Klaani kunnioittakoon sinua kaikissa palveluksista jotka olet meille antanut. Tähtiklaani antakoon sinulle monta kuuta aikaa levätä”, Mesitähti naukaisi ja kohotti häntäänsä sen merkiksi, että hänellä oli vielä asiaa.
”Jatkamme seuraavaksi Talvikkitassun ja Kimalaistassun soturinimityksiin. Olkaa hyvä, astukaa eteen Litteäkivelle. Minä Mesitähti, Eloklaanin päällikkö päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa näihin kahteen oppilaaseen. He ovat opiskelleet kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on heidän vuoronsa tulla sotureiksi”, valkoruskea kissa naukui ja kohotti hieman kuonoaan.
”Talvikkitassu ja Kimalaistassu, lupaatteko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?” kollipäällikkö kysyi kahdelta naarasoppilaalta. Talvikkitassu katsoi isäänsä uhmakkaasti ja kajautti lupauksensa niin kovaa ilmoille, että Kimalaistassun hentoinen naukui peittyi naaraan oman alle.
”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Talvikkitassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Talvikkitakkuna. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja päättäväisyyttäsi, ja hyväksymme sinut Eloklaanin täydeksi soturiksi”, Mesitähti naukaisi ja käänsi sitten katseensa omaan oppilaaseensa.
”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Kimalaistassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Kimalaistoiveena. Tähtiklaani kunnioittaa tarmoasi ja sydämellisyyttäsi, ja hyväksymme sinut Eloklaanin täydeksi soturiksi. Poikkeuksellisesti Kimalaistoive siirtyy kuitenkin kuningattareksi ja toimii tästä edespäin Eloklaanin täysipäiväisenä kuningattarena”, Mesitähti maukui voimakkaalla äänellä.
”Viimeisimpänä ilmoitusasiana, Kimalaistoive ja Irvikita löysivät rajalta pienen pennun, joka sai nimekseen Kaislapentu. Kimalaistoive huolehtii hänestä tästä eteenpäin ja muut kuningattaret vastaavat hänen ruokinnastaan”, Mesitähti naukui ja päätti kokouksen nostamalla häntäänsä sen merkiksi, että kissat saisivat hurrata klaanitovereidensa nimiä. Aukio täyttyi hurrausäänistä ja Kimalaistoive kehräsi, kun muut kissat tulivat onnittelemaan häntä. Hän siirtyi hieman kauemmaksi ja hengähti. Aukion hälinä alkoi käymään hänelle hieman raskaaksi. Vihdoin Kimalaistoive oli saavuttanut suurimman unelmansa, hän oli saanut soturinimen ja päässyt kuningattareksi. Onni ja onnellisuus täytti hänen kehonsa saaden naaraan säteilemään auringon lailla.
