Kimalaistassu
Kirjoittaja: Aura
Kimalaistassu hymyili hänen seuraansa liittyneelle Aurinkotassulle.
”Minulle kuuluu ihan hyvää, paitsi että tänään jouduin siivoamaan klaaninvanhimpien pesän, en tajua miten siihen meni koko päivä”, kellertävä kollikissa kertoi päivästään iloisesti ja Kimalaistassu heilautti päätään.
”Se oli varmasti likainen, ymmärrän miksi siihen meni koko päivä”, naaras vastasi toiselle ja hymyili sitten. Hänestä klaaninvanhimpien auttaminen oli yksi mukavimmista asioista koko maailmassa ja hän siivosi sen aina mielellään.
”Klaaninvanhimpien pesän siivoaminen kuuluu minun suosikkitehtäviini, se on paljon mukavampaa, kun saalistusyritykset”, Kimalaistassu mutisi epäselvällä äänellä. Aurinkotassun mielipide tuskin olisi samanlainen, sillä toisella oli kaikki käpälät tallessa. Kului pieni hiljaisuus ja kaksikko katsoi toisiaan silmiin. Kimalaistassu räpäytti silmiään ja hymyili sitten. Aurinkotassu kumartui ystävänsä puoleen ja kuiskasi naaraan korvaan:
”Minä tykkään sinusta, olet kaunis ja ihana.”
Kimalaistassu hämmentyi toisen sanoista ja katseli sitten pesää hieman vaivaantuneena. Mitä hän sanoisi? Aurinkotassu oli ihana tyyppi eikä lainkaan hullumpaa seuraa, mutta.. Kimalaistassu tiesi, että ei tuntenut samoin. Hän ei halunnut kumppania vielä, olihan hän itsekin oppilas eikä oppilailla edes saanut olla kumppaneita. Kimalaistassun mielestä hänen itsetuntonsa oli liian huono tämänlaisiin juttuihin.
”Aurinkotassu, anteeksi. Sinä olet ihana ja hauska kolli, mutta minä pidän sinusta vain ystävänä. Minä kuitenkin arvostan, että sinä kerroit minulle. Se oli todella rohkeaa sinulta”, Kimalaistassu naukaisi empaattisella ja lämminhenkisellä äänellä. Naaras kosketti kollin poskea varovaisesti ja hymyili toiselle. Hän piti toisen rohkeudesta, sillä itse ei pystyisi samaan. Kimalaistassu oli myös hieman hämmentynyt siitä, että joku oikeasti piti hänestä. Pieni syyllisyys kyti pienen kissan sisällä. Miksi hän ei pitänyt Aurinkotassusta? Eihän kolli ollut tehnyt mitään väärää! Toinenhan oli kaikkea mitä kissalta voisi toivoa, siispä miksi hän ei pitänyt kollista kumppanimielessä? Kimalaistassu niiskaisi harmistuneena.
”Sinussa ei kuitenkaan ole mitään väärää eikä tämä johdu sinusta! Sinä löydät kyllä jonkun yhtä ihanan naaraan, minuakin paremman!” naaras vakuutti Aurinkotassulle.
”Ja voimmehan me olla yhä ystäviä, jos sinä pystyt siihen, emmekö voi?” Kimalaistassu kysyi Aurinkotassulta varovaisesti ja siirsi sitten käpäläänsä. Hänen asentonsa oli päässyt valahtamaan.
”Anteeksi jos minä loukkasin sinua, halusin kuitenkin vain olla rehellinen sinulle. En ole valmis vielä kumppaniin enkä tahdo vielä miettiä tälläisiä asioita. Olet kuitenkin hyvä ystävä, vaikkemme me olekaan hetkeen olleet tekemisissä”, Kimalaistassu jatkoi lempeällä äänellä, sillä hän halusi piristää Aurinkotassua. Viimeisin asia mitä hän halusi, oli loukata vanhaa ystäväänsä. Kolli oli niin suloinen tapaus, mutta Kimalaistassu näki toisen ennemmin pentuaikojen toverina, kun tulevana kumppanina. Naaraskissa räpäytti silmiään ja toivoi, että ei ollut loukannut nuorempaa kissaa. Kaiken lisäksi Irvikita tuntui pyörivän hänen mielessään erikoisella tavalla, hän katsoi vanhempaa kissaa ylöspäin; arvosti ja kunnioitti. Mutta hän kuitenkin tunsi lämpimiä tunteita Irvikitaa kohtaan, vaikka ajattelikin, että ne johtuivat vain ystävyydestä. Kuitenkin hän oli piilottanut itseltään ajatuksen, että naaraskin voisi tuntea romanttisia tunteita.
//Aurinko?
