Kimalaistoive
Kirjoittaja: Aura
Kimalaistoive suki kiharaturkkista pentua lempein ja hitain, mutta varmoin vedoin. Naaras oli täynnä onnea ja rakkautta. Hänellä ja Irvikidalla oli kolme, KOLME elävää ja tervettä pentua. Naaras oli laittanut kumppaninsa, Irvikidan hakemaan Leimusilmän jokaisena päivä katsomaan pentuja. Hän halusi olla varma, että ne olivat terveitä. Joinain päivinä Leimusilmä oli joutunut käymään pesässä useamman kerran. Milloin joku pennuista oli päästänyt oudon äänen, milloin joku oli herännyt hieman oudosta asennosta. Mutta kaikki tämä johtui siitä, että Kimalaistoive rakasti pentujaan niin paljon, että he saivat hänet sekaisin huolesta. Naaras hymyili lämpimästi, kun Puropentu vilkaisi emoaan anovana.
“Emo, voisinko minä mennä leikkimään Solapennun ja Pörriäispennun kanssa? Onko turkkini nyt kaunis?” Puropentu naukaisi ja kallisti päätän sanojensa mukana. Kimalaistoive vastasi hymyllä, sukaisi pentunsa selkää kerran ja laski toisen maahan. Hänen pentunsa olivat vasta reilu puolen kuun ikäisiä, mutta niin täynnä tarmoa ja energiaa. Erityisesti Pörriäispentu haastoi häntä jokaisena päivänä. Naaras vilkaisi telmiviä pentuja hymyillen. Irvikita oli luvannut tuoda poikasille sammalpallon leikkikaluksi, kunhan kolli vapautuisi soturien tehtävistä. Kimalaistoive ihaili sitä kuinka ahkera soturi hänen kumppaninsa oli. Kuita ja vuodenaikoja sitten naaraskin oli haaveillut soturiudesta, mutta sitten hän oli löytänyt kuningattarena olon ilon. Omien pentujensa lisäksi hän huolehti myös Sielupennusta kuka oli jäänyt emottomaksi. Naaraasta tuntui hyvältä, että hän sai auttaa emottomia pentuja.
“Mene vain. Ja muista, turkkisi näyttää aina kauniilta”, naaras naukaisi lempeästi. Pentutarha oli suorastaan herännyt henkiin, sillä Nokkospilvikin oli pesällä pentuineen ja naaraan luona oli käynyt paljon vieraita. Hiilihammas ja Korppisiipikin kävivät pentutarhalla melkein päivittäin, kunhan vain askareiltaan ehtivät. Se tuntui Kimalaistoiveelta hyvältä, sillä hänen isänsä erityisesti oli niin rakas ja tärkeä. Samassa pentutarhan suuaukolta kuului tassutuksia ja Kimalaistoive nousi vaistojensa varassa seisomaan. Kuka siellä oli? Tulija oli kuitenkin vain Vienotassu, Leimusilmän parantajaoppilas. Kimalaistoive hymyili nuorelle kissalle lämpimästi ja istahti sitten. Koko pentutarhan pentukuusikko oli rynnännyt Vienotassun jalkoihin pyörimään ja näky sai naaraan hieman huvittuneeksi. Pennut olivat hänestä aina niin suloisia.
“Vienotassu, pyydätkö sinä Leimusilmää käymään taas illalla?” Kimalaistoive kysyi Vienotassulta ystävällisesti. Siitä oli tullut tapa. Vaikka hän Vienotassuun luottikin, hän halusi silti kokeneemman parantajan tarkistavan pentujensa voinnin. Ihan vain kaikelta varalta.
“Selvä, välitän viestisi Leimusilmälle!” naaraskissa vastasi hymyillen ja siirtyi sitten Nokkospilven puoleen kyselemään naaraan pentujensa vointia. Kimalaistoive sukaisi rintaturkkiaansa muutaman kerran ja kävi jälleen makuulle. Hänen turkkinsa oli mennyt jo huonoon kuntoon, mutta niin oli käynyt viimeksikin pentujen synnyttyä. Ja se ei Kimalaistoivetta haitannut. Kuningattaren korvat kääntyilivät äänten mukana. Hän nyökäytti päätään ja väläytti Vienotassulle taas lämpimän hymyn, kun naaras kertoi tulevansa pian takaisin. Kimalaistoive ei ollut kuunnellut hänen keskusteluaan Nokkospilven kanssa, joten hän oletti Vienotassun tulevan tarkistamaan vielä jotain.
Hetken kuluttua kilpikonnakuvioinen oppilas palasi takaisin ja kertoi haluavansa jotain seuraa. Tabbykuvioinen nosti päänsä sammalilta ja taputti hännällään paikkaa vieressään. Hänellä oli aina aikaa muille kissoille.
“Kiva kun poikkesit, saat täältä aina seuraa”, Kimalaistoive naukui ystävällisesti ja räpäytti silmiään.
“Viihdytkö sinä parantajana? Leimusilmä on varmasti hyvä mestari, onhan hän niin kokenut”, Kimalaistoive jatkoi iloisesti ja vilkuili aina välillä pentujensa suuntaan. Hän pelkäsi, että Pörriäispentu keksisi johdattaa koko joukkion ulos pentutarhasta.
“Pennut osaavat olla kyllä niin rasavillejä. Haluaisitko sinä kertoa heille jotain parantajuudesta? Solapentua ja Puropentua ainakin voisi kiinnostaa”, Kimalaistoive ehdotti vielä. Pentujen tekisi hyvää saada myös jotain rauhallisempaa tekemistä, kuin painiminen.
//Vieno? 🙂
