Kimalaistoive
Kirjoittaja: Aura
Kimalaistoive aivasti yrttien vahvan, pistävän tuoksun leijaillessa hänen nenäänsä. “Anteeksi”, naaraskissa pahoitteli Leimusilmälle ja Vienomietteelle pää hieman riipuksissa. Viime aikoina Kimalaistoive oli ollut tavallista väsyneempi eikä ruokakaan enää oikein meinannut maistua. Naaras itse oli pistänyt oireet vain rasituksen tai huolehtimisen piikkiin, olivathan hänen tyttärensä kärsineet viher-ja valkoyskästä. Irvikidan patistuksesta naaras oli tullut parantajien vastaanotolle. Ehkä he saisivat kollin rauhoittumaan.
“Kuinka voit, Kimalaistoive? Eihän Solatassulle tai Purotassulle ole tullut mitään jälkioireita?” Leimusilmä kysyi saatuaan yrttinsä järjestykseen. Naaras pudisteli päätään. “Tähtiklaanin kiitos he ovat kunnossa ja heidän koulutuksensakin edistyy hyvin”, Kimalaistoive naukaisi lempeästi ja sukaisi hieman kiusaantuneena rintaturkkiaan. Hän ei oikein välittänyt parantajien vaivaamisesta. Hänen oireensa olivat niin pieniä!
“Minä vain.. No, tämä tuskin on mitään, mutta Irvikita sanoi, että minun pitää tulla sinun vastaanotollesi”, naaras takelteli hieman hermostuneena ja hymyili kiusaantuneen varovaisesti. “Kyllä tänne saa tulla pienistäkin oireista”, Leimusilmä naukaisi ystävällisesti ja silmäili kuningatarta katseellaan.
“No, olen vain ollut viime aikoina todella väsynyt ja huonovointinen. Minulla ei oikein ole ruokahaluakaan”, Kimalaistoive naukaisi ja kiirehti äkkiä lisäämään: “Mutta en ole kuitenkaan tiineenä. Tai siis, oloni ei ole sellainen.”
Kimalaistoive jos kuka tiesi hyvin tarkkaan millaista oli olla tiineenä. Se oli melkein paras tunne ikinä, vaikka siihenkin liittyi huonovointisuutta.
“Katsotaanpas..:”
“Kuten minä sanoin, olen vain väsynyt ja Leimusilmän mukaan minun pitäisi vähentää turhasta huolestumista”, Kimalaistoive kehräsi ja painoi päänsä Irvikidan rintaa vasten. Kollin sanoissa oli varmasti perää. Kävihän naaras lähes päivittäin tarkistamassa pentujensa voinnin. Kimalaistoive jätti kuitenkin kertomatta, että Leimusilmä oli pyytänyt häntä tulemaan myöhemmin takaisin, jos oireet eivät helpottaisi. Hän ei halunnut saada Irvikitaakin huolimyrskyn valtaan. Kimalaistoive tiesi omasta kokemuksestaan, että siitä oli todella vaikea irtautua.
“No hyvä, antoiko hän sinulle mitään yrttiä?” Irvikita mumisi ja pukkasi kumppaniaan lempeästi.
“Höpsö, ei huolehtimisen lopettamiseen ole vielä keksitty yrttejä”, Kimalaistoive kikatti lempeästi, kun hän kuuli kollin mumisevan jotain siitä, että parantajien pitäisi sitten lähteä etsimään sellaisia.
