Kimalaistoive
Kirjoittaja: Aura
Kimalaistoive työnsi hiiren viimeiset rippeet Piiskutassun käpäliin ja sukaisi kollioppilaan otsaa lempeästi. Piiskutassu hykerteli emonsa lipaisusta ja kumartui haukkaamaan viimeisetkin palaset hiirestä.
“Kiitos, emo”, nuori oppilas naukaisi kohteliaasti ja lipaisi huuliaan. Kimalaistoive hymyili pojalleen, mutta hänen sydämessään tuntui pieni pistos. Sotatila jatkui yhä, pennut ja oppilaat joutuivat kasvamaan epävakaassa ympäristössä. Vihatassu ja Lehtotassu olivat myös kateissa. Kimalaistoive oli erityisen huolissaan jälkimmäisestä naaraasta, sillä Piiskutassu oli kertonut hänelle, että Vihatassu oli kiusannut häntä. Kimalaistoive oli muille kissoille lempeä siihen asti, kunnes hänen perhettään kohtaan toimitaan väärin. Naaras huokaisi hiljaa. Hän oli huolehtinut Vihatassusta tuon ollessa pentu ja kolli oli ollut jo silloin kiusaajaluonne. Kai osa kissoista vain kasvoi sellaisiksi?
“Mestarisi, Talvikkitakku palaa varmaan pian etsintäpartiosta. Ke-kerrothan sinä minulle, jos hän ei ole hyvä mestari? Uskon, että Mesitähti myöntyy siihen, että hänet voidaan va-vaihtaa johonkin toiseen, jos tulee o-ongelmia”, Kimalaistoive sopersi pojalleen ja hänen korvat liikehtivät hermostuneesti. Punaturkkinen naaras oli ottanut hänet silmätikukseen kuningattaren ollessa vielä oppilas ja naaras ei halunnut Piiskutassulle samaa kohtaloa. Hän oli päättänyt suojella ainoaa poikaansa kaikelta pahalta ja hän tiesi, että Irvikita myös ajatteli samoin. Hän ei ollut onnistunut suojelemaan Kaislatassua ja hänen ainoa ottotyttärensä oli menehtynyt muutama päivä sitten. Kimalaistoive sulki silmänsä ja pyrki pitämään surun tunteet loitolla hänen sydämestään. Hän tahtoi nyt keskittyä viettämään aikaa vain Piiskutassun kanssa eikä keskittyä suremaan.
“Mietitkö Kaislatassua? Olen pahoillaan hänen menetyksestä, emo. Olen varma, että Kaislatassu suojelee meitä Tähtiklaanista käsin”, kollikissa vastasi hiljaisella äänellä ja kurottautui koskettamaan naaraskissaa nenällään. Kimalaistoive kehräsi pienesti toisen eleen johdosta ja nyökkäsi. Hän kaipasi Kaislatassua niin paljon.
“Jäisin mielelläni sinun seuraksesi, mutta lupauduin partioon. Nähdään taas pian!” oppilas naukaisi pahoittelevasti ja asteli sitten pentutarhasta takaisin viileälle aukiolle.
“Hei hei, kultaseni. Pysy turvassa!” kuningatar toivotti pojalleen ja käpertyi sitten kerälle. Pentutarha oli harvinaisen tyhjä, Sypressikuiskeen tytär oli muuttanut oppilaiden pesään ja Oravapentu taas oli menehtynyt. Raidallinen naaraskissa pohtikin, että ehkä he voisivat jakaa toisilleen vertaistukea. Olivathan molemmat menettäneet pentunsa lyhyen ajan sisään. Naaras oli siirtynyt vammautumisen takia klaaninvanhimpien pesään ja Kimalaistoive oli jälleen ainoa kuningatar. Sentään pesässä oli vielä Käärmepentu, josta naaras huolehti. Kerta Käärmepentu oli ainoa pentu, oli toinen nyt Kimalaistoiveen silmäteränä ja naaras kaitsi pentua hyvin huolellisesti. Kimalaistoive ei antaisi minkään vahingoittaa Käärmepentua. Kimalaistoive katseli pennun touhuiluja ja niiden johdosta pieni hymy levisikin hänen huulilleen. Käärmepentu suunnisti ikikuningattaren luokse ja julisti, että hänestä tulisi paras oppilas ikinä. Kimalaistoive hymyili toiselle lämpimästi ja kannustavasti. Kuinkahan moni pentu oli julistanut samoin?
“Olen jo nyt hyvin ylpeä sinusta. Sinusta tulee taatusti Eloklaanin veroinen soturi ja pidät meidät turvassa. Odotatko sinä enemmän saalistus-vai taisteluharjoituksia?” Kimalaistoive kehräsi toiselle ja kaappasi innostuneen pennun käpälällään pesuhetkeä varten lähemmäksi. Naaras alkoi sukimaan pennun korvia ja päälakea lempeästi.
“Hei, osaan itsekin!” pentu miukaisi hieman turhautuneena, mutta ei kiemurrellut vaan antoi Kimalaistoiveen sukia tuon turkkia.
“Ja minä odotan enemmän saalistusharjoituksia, minusta tulee takuulla paras saalistaja mitä Eloklaani on nähnyt!” Käärmepentu julisti rinta pörhöllä ja hihitti hieman, kun Kimalaistoiveen kieli kutitti häntä.
“Sen minä uskon. Valmista tuli! Tahtoisitko sinä nyt leikkiä vaiko kenties kuulla tarinan? Voimme me aukiollekin mennä, jos pentutarha alkaa kyllästyttää sinua, mutta nyt täällä on hieman tilaakin”, Kimalaistoive kysyi lempeästi ja vapautti pennun otteestaan. Käärmepennusta toden totta tulisi aivan pian oppilas ja Kimalaistoive toivoi, että pentu saisi arvoisensa mestarin. Toisaalta, Eloklaani oli täynnä sydämeltään hyviä kissoja.
