Kimalaistoive
Kirjoittaja: Aura
Kimalaistoive suki kiharaa turkkiaan rauhallisin ja pitkin vedoin. Naaras oli käynyt tänään haudoilla ja viettänyt siellä melkein kokonaisen päivän. Hän kaipasi Piiskujalkaa ja Kaislatassua niin paljon. Niin mahdottoman paljon, että hän oli pakahtua siitä rakkaudesta ja surusta mitä hän tunsi kuolleita pentujaan kohtaan. Kaislatassu ei ollut edes ehtinyt ansaita soturinimeään. Se suretti Kimalaistoivetta, naaraasta olisi tullut mahtava soturi. Ja Piiskujalka, voi Kimalaistoiveen oma rakas poika.. Kolli oli suhtautunut soturintehtäviin aina niin vakavalla otteella. Ja se olikin vienyt hänen poikansa hengen. Piiskujalka oli nimittäin menettänyt henkensä puolustaessaan klaanitovereitaan ketulta.Kolli oli ollut aina niin urhea ja reipas. Muisto oli tuore ja kipeä. Irvikita oli ollut onneksi Kimalaistoiveen tukena ja he olivat käsitelleet asiaa yhdessä, kumppaneina. Kylmä ilma pörrötti naaraan turkkia ja Kimalaistoive vetäisi häntänsä kehonsa suojaksi. Ilma oli kylmentynyt pikkuhiljaa ja Kimalaistoive ei odottanut tulevaa lehtikatoa innolla. Hän rakasti lumisen maiseman kauneutta, mutta hänen turkkinsa ei suojannut häntä ja pienetkin pakkaset saivat Kimalaistoiveen palelemaan. Soturien pesästä kantautuva nyyhkytys sai Kimalaistoiveen höristämään korviaan. Hänen emolliset vaistot heräsivät heti. Kimalaistoive kömpi varovaisesti pystyyn. Hän oli jo aikoja sitten oppinut elämään kolmella jalalla, mutta kylmällä maalla makaaminen sai hänen lihaksensa aina kohmeisiksi ja liikkuminen vaikeutui heti. Naaras tassutteli soturien pesälle korvat päänsä sivuilla lerppuen ja se loi Kimalaistoiveen olemuksesta surullisen. Hän laski päätään varovaisesti ja katseli pesää äänenlähdettä etsien. Pian hän huomasi pesän laitamilla nukkuvan Perhopuron. Naaras itki unissaan. Kimalaistoive pujotteli pesän kissojen ylitse ja laski päänsä tabbykuvioisen naaraan selälle. Kimalaistoive kääräisi häntänsä naaraan ympärille ja suki toisen korvia lempeästi. Sen jälkeen hän tökkäsi Perhopuroa päällään herättääkseen naaraan. Perhopuro oli hänen edesmenneen veljensä ainoa tytär ja täten Kimalaistoive itse oli nuorukaisen täti.
“Perhopuro, oletko kunnossa?” kiharaturkkinen naaras kysyi lempeällä ja huolestuneella äänellä, mutta nuoremman naaraan itku yltyi hysteeriseksi. Kimalaistoive kääriytyi toisen ympärille yhä tiukemmin ja jatkoi naaraan korvien sukimista.
“Perhopuro, ei ole mitään hätää. Ei mitään hätää, olen tässä”, ikikuningatar naukui hiljaisella äänellä ja laski päänsä Perhopuron selän päälle.
“Haluaisitko sinä kertoa mistä sinä näit unta?” naaras naukaisi hiljaisella ja pehmeällä äänellä. Naaras osasi samaistua hyvin unissa itkemiseen. Ties kuinka monta kertaa Kimalaistoive itse oli herännyt silmät punaisena.
//Perho? 🙁
