Kimalaistoive
Kirjoittaja: Aura
Kimalaistoive nosti käpäläänsä minkä päällä oli pieni leppäkerttu. Naaras nousi takajaloilleen ja haki hieman, jotta löytäiis sopivan tasapainon. Harjoittelunsa myötä hänen tasapainonsa oli kehittynyt varsin hyväksi ja hän pystyikin nykyään paljon helpommin taiteilemaan kahdella takajalalla. Hiilihammas oli ollut oikeassa, hänen tasapainonsa kehittyisi iän myötä. Ja tietenkin Hiilihammas oli oikeassa. Kolli oli Kimalaistoiveen mielestä koko metsän ja varmaan koko maailman viisain kissa! Kimalaistoive ihaili isäänsä niin paljon ja teki mitä tahansa saadakseen toisen tuntemaan ylpeyttä. Usein naaras pelkäsi, että hän ei vaan koskaan pystyisi siihen. Hänestä kirjaimellisesti puuttui palanen. Voisiko hän koskaan saada vanhempiaan oikeasti ylpeiksi? Hänen sisaruksensa olivat taatusti jo onnistuneet siinä.. Se sai naaraan tuntemaan alemmuutta. Mutta tässä hetkessä naaras oli aidosti iloinen. Hän piti ötököistä, ne olivat naaraasta todella suloisia. Erityisesti leppäkertut. Naaras aina varoikin, että ei vahingossakaan talloisia pieniä ystäviään. Kimalaistoive ajatteli, että heidän elämät olivat yhtä arvokkaita, kuin kissojenkin. Miksi ei olisi? Tähtiklaani oli varmasti naaraan kanssa samaa mieltä.
