Kimalaistoive
Kirjoittaja: Aura
Nyökkäsin ystävälleni Kultasiivelle lempeästi hymyillen. Naaras oli oikeassa, se oli hyvin haikeaa katsoa hoivassani olevien pentujen kasvua ja varttumista. Lopulta heidän tie johtaisi suureen ja jopa pelottavaan maailmaan. En luottanut Kuolonklaaniin tippaakaan ja olin peloissani, kun pennut yksi kerrallaan siirtyivät oppilaiksi. Kortepennun, Kuupennun ja Naavapennun vuorot olisivat pian. Onneksi Naavapentu oli vasta aivan pieni pentu, joten saisin pitää hänet pentutarhan lämmössä vielä tovin. Sen sijaan Kortepentu huoletti minua. Hän näytti aivan isältään, Mesitähdeltä. Pelkäsin, että kuolonklaanilaiset ottaisivat hänet silmätikukseen. Olin päättänyt pitää Kortepentua erityisesti silmällä ja puolustaa kollia, jos tilanne sitä vaatisi. Rakkauteni kaikkia maailman pentuja kohtaan oli suuri ja olin päättänyt jo kuita sitten omistaa elämäni pennuille. Sydämeni sykki jokaiselle pennulle, vaikka kaipasinkin myös hoivaani omia pentuja, joille saisin toimia emona. Kaislatassun menetys oli ollut minulle suuri ja kaipasin naarasta edelleen päivittäin. Onneksi minulla oli Irvikita tukenani. Kolli oli kuin Tähtiklaanin lahja. Aina yhtä lempeä, hellä ja ihana.. Rakastin kollia koko suurelta sydämeltäni, se oli varmaa.
“Se on molempia. Samalla niin haikeaa, mutta todella palkitsevaa nähdä heidän kasvavan”, huokaisin lempeällä äänellä ja hymyilin Kultasiivelle onnellisena. Mutta kaikista palkitsevinta oli nähdä oman pennun kasvu. Piiskutassu saisi pian soturinimensä ja toivoin, että Pimentovarjo antaisi pojalleni arvoisensa nimen. En pysyisi kyllä hiljaa, jos hän saisi pilkkanimen.
“Omien pentujen kasvua on kaikista palkitsevinta seurata. Vaikka olen kyllä hieman huolissani Piiskutassun nimestä. Voisiko Pimentovarjo olla niin julma, että hän nimeäisi poikani pilkallisella tavalla? Vaikka eihän se nimi kissaa pahenna. Irvikita on sisältä kaikkea muuta, kuin noh.. Irvokas. Tiedäthän, hän on maailman lempein, fiksuin, komein, ah. Kaikkea muuta mitä voisi olettaa kissalta, jonka nimi on Irvikita! Hän todellakin on osoittanut, että nimi ei merkitse yhtään mitään”, naukaisin rakastuneena ja katseeni suorastaan huokui lämpöä. Tunsin olevani maailman onnellisin kissa, kun sain jakaa koko elämäni Irvikidan kaltaisen kollin kanssa. Olin iloinen myös Kultasiiven puolesta. Hän oli löytänyt rakkauden Ampiaispistosta ja pystyin vannomaan, että veljeni oli kunnon kolli. Hän saisi kyllä minulta korvilleni, jos tietooni kantautuisi, että hän oli kohdellut Kultasiipeä huonosti!
Minun ja Kultasiiven keskustelusta oli kulunut jo tovi. Se oli ollut minulle harvinaisen antoisa ja vasta sen jälkeen tajusin kuinka paljon olinkaan kaivannut kultaturkkisen kissan seuraa! Sen jälkeen olinkin hakeutunut naaraan seuraan yhä useammin ja meidän ystävyys oli syventynyt. Olin asiasta varsin iloinen, sillä minulla ei ollut ystäviä jonoksi asti. Eikä sekään ollut suurin syy, vaan se, että pidin Kultasiivestä ystävänä. Hän oli mukava ja lempeä kissa. Suin kiharaa turkkiani hiljaisena ja pidin katseeni Kortepennussa. Kollipentu oli valmis saamaan nimensä, kuten Kuupentukin oli saanut. Olin varma, että Kortepennusta tulisi taitava soturi. Kuupennustakin tulisi, tiesin sen. Ainoa mikä minua huoletti, oli Kuupennun mestari. Tähtimötaivas tunnettiin teräväkielisyydestään ja töykeydestään. Naaras kiusasi muita ja hänen uhmakas käytös kieli vain sitä, että naaras ei tosiaankaan ollut valmis saamaan omaa oppilasta. Jos olisin saanut päättää, olisi Kuupentu saanut toisen mestarin. Minulla ei kuitenkaan ollut lainkaan sanavaltaa Pimentovarjon tekemiin päätöksiin ja Kuolonklaanin varapäällikön uhmaamisella voisi olla vakavat seuraukset. Kasvoilleni piirtyi iloinen hymy, kun Kortepentu tai nykyään Kortetassu kipitti takaisin luokseni. Suin toisen turkkia hellästi ja annoin kasvoillani olevan hymyn leventyä entisestään.
“Kortetassu, sinusta tulee loistava soturi. Voit tulla koska tahansa minun luokseni. Vaikka oletkin nyt oppilas, tulet aina olemaan minulle rakas ja tärkeä. Tulen aina katsomaan sinun perääsi”, mau’uin hymyillen ja painoin pääni hellästi vasten kollioppilaan otsaa. Voi, pentutarha tuntui jo nyt tyhjältä! Kyyneleet kihosivat silmäkulmiini herkistyessäni ja minun oli pakko pyyhkäistä ne käpäliini. Kuiva ilma sai minun silmäni vuotamaan entisestään.
“Lieskakajoko? Emme ole erityisiä tuttuja, mutta hän oli Kultasiiven mestari ja harjoittelimme joskus yhdessä”, naukaisin hymyillen ja syvennyin sitten miettimään missä Lieskakajo oikein mahtaisi oleskella. Yleensä kun näin hänet, kolli oli ollut partioimassa tai viettämässä aikaa perheensä kanssa.
“Hei, tuollahan hän on!” naukaisin yllättäen, kun huomasin punaturkkisen kollin astelevan partion mukana leiriin. Lieskakajoa ei voinut olla huomaamatta, sen verran suurikokoinen ja jykevä kolli hän oli.
“Kiitos, Kimalaistoive. Minun pitää kuitenkin nyt mennä, Lieskakajo haluaa varmaan aloittaa koulutukseni mahdollisimman pian. Nähdään kuitenkin taas, lupaan tulla katsomaan sinua!” Kortetassu naukui kohteliaalla äänellä ja lähti hyvästien jälkeen välittömästi kohti mestariaan. Katsoin toisen perään hymyillen ja laskin sitten pääni käpälieni päälle. Jos ummistaisin silmäni ihan vain hetkeksi.. Naavapentukin nukkuisi sopivasti vatsani suojissa..Lopulta valuin unisaarille.
Havahduin tökkäykseen ja räpyttelin jäänsinisiä silmiäni uneliaana. Mikä maa, mikä paikka? Haukottelin suu ammollaan ja ravistelin unihiekat silmistäni. Torkkuni olivat tainneet venähtää, sillä oli tullut jo hieman hämärää.
“Emo, herätys!” Piiskutassu herätteli minua hieman innostuneella äänellä ja kampesin itseni varoen pystyyn, sillä Naavapentu oli vielä unilla. Hymy kohosi kasvoilleni, Piiskutassun näkeminen oli aina yhtä suuri ilo!
“Mikäs sinut tänne johdattelee, vanhan emosi luokse?” vitsailin lempeällä äänellä ja kurottauduin sukimaan poikani turkkia. Se oli yksi minun tavoistani näyttää rakkautta.
“Pimentovarjo piti nimitysmenoni, olen nykyään Piiskujalka!” kolli naukaisi ylpeällä äänellä ja hymyili sitten viikset värähdellen. Ilo valtasi välittömästi turkkini ja kurottauduin halaamaan poikaani. Voi että mikä ilon päivä tämä olikaan! Tiesin, että hänestä tulisi koko Eloklaanin paras soturi, aivan varmasti. Suin toisen turkkia niin vimmatusti, että Piiskujalka perääntyi naurahdellen.
“Emo”, Piiskujalka hykerteli ja nuolaisi otsaani rennosti.
Keskusteluni poikani kanssa venähti. Olimme syöneet herkkuaterian toisen soturiuden kunniaksi, mutta lopulta kollin oli ollut pakko lähteä. Olisin voinut viettää toisen kanssa aikaa vaikka kuinka, mutta tuoreen soturin velvollisuudet olivat kutsuneet häntä. Ilokseni Kultasiipi oli palannut juuri sopivasti partiosta ja olin lyöttäytynyt naaraan seuraan välittömästi.
“Ajatella, poikani on jo soturi”, naukaisin haikealla äänellä ja kyyneleet kihosivat silmäkulmiini. En voinut uskoa tätä. Minun olisi pakko kertoa Irvikidalle pian!
“Mitä sinun päivääsi kuuluu? Kerroinko jo Piiskutassun nimen, hänestä tuli Piiskujalka!” naukaisin varmaan sadannen kerran ja sain Kultasiiven naurahtamaan huvittuneisuudesta. En voinut peitellä innostustani enkä myöskään aikonut peitellä sitä! Koko maailman pitäisi kuulla Piiskujalan soturinimi! Tiesiköhän Hiilhammas, entä Korppisiipi? Kultasiipi voisi kertoa Ampiaispistolle ja voisin etsiä itse loput sisarukseni tassuihini. En meinannut pysyä aloillani, vaan vaapuin paikoillani, vaikka yleensä olin varsin rauhallinen kissa. Lopulta hermostuneisuus vyöryi ylitse. Entä jos kollille sattuisi jotain? Tai jos Kuolonklaani vahingoittaisi häntä?
”Voih, mitä jos hänelle käy jotain? Oppilaana on taatusti paljon turvallisempaa, mitä soturina! Ehkä minun pitäisi puhua Pimentovarjolle vielä, mitä jos hän ei ole valmis? En luota Talvikkitakun opetustaitoihin, äh! Jonkun muun olisi pitänyt kouluttaa hänet, mitä jos-”, hermoilin ja sanat pulppusivat suustani nopeaan tahtiin. Niin nopeaan, että Kultasiipi joutui keskeyttämään minut. Naaras laski häntänsä lavalleni ja katsoi minua lempeällä katseella.
”Piiskujalka pärjää kyllä, hänestä tulee hyvä soturi. Ei häntä olisi nimitetty, jos hän ei olisi valmis”, Kultasiipi rauhoitteli minua hymyillen. Vetäisin syvään henkeä. Kultasiipi oli oikeassa. Pitäisi vain rentoutua ja antaa asioiden lutviutua.
“Äh, anteeksi! Olen vain niin hermostunut. Mutta, muihin asioihin! Palan halusta kuulla mitä päivääsi on kuulunut”, naukaisin pahoittelevalla äänellä ja väläytin ystävälleni hymyn.
//Kulta?
