Kipinätassu
Kirjoittaja: Nelli
”Kuka on muuten mestarisi, en tiedä kuka hän on?” , Helmipilkku kysyi uteliaana.
”Minun mestarini on Hillasielu, hän on mukava!” , vastasin reippaasti ja iloisesti. Silloin Helmipilkku käänsi katseensa äkillisesti pois päin minusta kuin peitelläkseen jotain.
”Mitä nyt?” , kysyin kallistaen päätäni.
”Hillasielu on ystäväni.” , naaras vastasi. Hänen äänessään erottui teennäinen sarkastisuus ja huomasin pienen punastumisen esiintyvän tämän kasvoilla.
”Ai, hauska sattuma. Öm, onko siinä jotain ihmeellistä?” , kysyin hämilläni Helmipilkun käytöksestä.
”Ei, ei mitään ihmeellistä.” , hän maukaisi heti ja nyökkäsin: ”Selvä.”
Avasin suuni mutta suljin sen sitten. Kuulin takaani askelia ja hetken päästä mestarini istahti eteeni.
”Hei.” , tämä naukui reippaasti ja vastasin hänelle hännänheilautuksella. Helmipilkku tervehti nyökkäyksellä.
”Miten tassusi voi? Pääsetkö pian taas harjoituksiin?” , Hillasielu kysyi vilkaisten tassuani, jossa lasta oli edelleen.
”On se parempaan suuntaan, mutta kipeä edelleen.” , vastasin hieman murheellisena.
”Haluaisin kyllä harjoituksiin!” , jatkoin.
”Kyllä sinä vielä niihin pääset, haluaisitko lähteä nyt kun tassusi paranee vielä niin kävelylle. Helmipilkku, sinäkin voit tulla mukaan.” , Hillasielu ehdotti.
”Mennään vaan!” , vastasin iloisena. Oli kiva saada edes olla jotenkin mukavan ja ystävällisen mestarini seurassa, kun harjoituksia ei nyt minun kohdallani voitu toteuttaa.
Hillasielu nyökkäsi kysyvästi Helmipilkun suuntaan hymyillen ja odotti vastausta.
Helmipilkku hymyili takaisin ja nyökkäsi uudemman kerran.
”Hyvä. Mentiin sitten.” , Hillasielu tokaisi ja niin seurasin häntä piikkihernetunneliin.
”Minne päin haluaisitte mennä?” , Hillasielu kysyi päästessämme ulos leiristä.
”Voimmeko mennä joelle, haluaisin nähdä onko se jo jäässä!” , vastasin innoissani.
”Minulle ainakin sopii.” , Helmipilkku naukaisi ja Hillasielukin teki hännällään pienen eleen myöntymisen merkiksi.
Tassutimme joelle päin verkkaista tahtia, sillä minulla oli yksi tassu vähemmän käytettävänä ja jouduin nilkuttamaan.
Tuuli tuiversi kylmänä ja värähdin aina välillä, kun se pörrötti turkkiani pureutuen luihini. Helmipilkku vain jolkotti vierelläni rentona kuin ei olisi tuntenutkaan kylmää tuulta, mutta hänellä olikin paksu turkki. Maa oli märkä ja siitäkään en tykännyt yhtään. Puiden ja pensaiden lehdet olivat tipahdelleet maahan punertavina ja ilmassa tuntui, miten lehtisade oli jo edennyt kunnolla.
”Tiedätkö, mikä tassussasi on vialla?” , Hillasielu kysyi äkkinäisesti ja katsahdin mestariini.
”Siinä on varmaan pieni murtuma.” , vastasin.
”Vai niin, toivotaan sen parantuvan pian.” , soturi maukui ja nyökkäsin.
”Pian olemme joella.” , Helmipilkku totesi hetken kuluttua.
”Oi, en malta odottaa että näen sen!” , hihkaisin ja yritin kulkea nopeammin, kunnes muistin Liljatuulen sanoneen, ettei tassua saisi rasittaa.
Olin kuitenkin mennyt jo Hillasielun ja Helmipilkun edelle ja pian pääsin jo näkemään joen. Se ei ollut jäätynyt, vaan virtasi edelleen.
”Oho, sehän virtaa.” , mau`uin hämmästyneenä.
”Ei täällä nyt niin kylmä vielä ole! Lätäköt korkeintaan voivat jäätyä.” , mestarini naurahti ja Helmipilkkukin hymyili.
”Ai.” , sanoin.
”Mennäänkö koivumetsään?” , Hillasielu ehdotti.
”Mennään vaan, en ole ennen käynyt siellä.” , sanoin.
”No sittenhän sinun on hyvä nähdä se.” , soturi vastasi.
”Minullekin sopii.” , Helmipilkku maukui ja hypimme astinkivien yli lähtien koivumetsän suunnalle.
Katsahdin taivaalle, aurinko paistoi, muttei kovin lämpimästi. Se ei ollut enää niin korkealla, sillä oli iltapäivä, mutta ei se laskenutkaan ollut vielä.
”Mitä sinulle, Helmipilkku kuuluu?” , Hillasielu kysyi vilkaisten soturitarta.
”Ihan hyvää, kiitos kysymästä.” , Helmipilkku vastasi. Hillasielu oli avaamassa suunsa uudelleen, kun keskeytin hänet:
”Tuota, olisiko mitenkään mahdollista pitää pieni tauko?” , kysyin varovasti ja Hillasielu siirsi katseensa Helmipilkusta minun tassuuni.
”Sattuuko sinua tassuun? Voitko jatkaa?” , hän kysyi hieman huolestuneella äänensävyllä.
”Sattuu hieman, mutta uskon, että jos pidämme pikkutauon niin voin taas jatkaa. Sopiiko se?” , kysyin vielä uudelleen. ”Ihan pienikin tauko olisi hyvä!” , jatkoin vielä.
”No ei kun jatkamme matkaa Helmipilkun kanssa ja jätämme sinut tänne? Sopii.” , Hillasielu vastasi ja naurahdin.
”Tietenkin sopii.” ,Helmipilkku naukaisi ja nyökkäsin kiitollisena ja istahdin maahan huohottaen.
Tutkin tassuani, joka ei näyttänyt mitenkään erikoiselta, ei parempaan tai huonompaan suuntaan.
”On kyllä selkeästi raskaampaa kävellä kolmella käpälällä.” , totesin ääneen.
”Varmasti, lepuuta sitä niin kauan kun on tarvis.” , Helmipilkku sanoi ja hymyilin tälle kiltille naaraalle, josta oli jo kehkeytymässä ystäväni.
Olimme juuri tulleet nummelle, joten täällä tuuli tuntui vielä kovempena. Huomasin Hillasielun nuuhkivan hieman lähiympäristöä, todennäköisesti riistan varalta.
”Täällä on jäniksen hajujälki.” , hän totesi ja Helmipilkku loikki hänen luokseen.
”Kuinka vanha se on?” , hän kysyi kollilta.
”Suhteellisen tuore, luulen, että jänis voi hyvinkin olla edelleen tässä lähellä.” , Hillasielu maukaisi näyttäen miettiväiselta.
”Sopiiko, jos yritän jäljittää sen? Sillä saataisiin jo klaaninvanhimmat ruokittua.” , mestarini kysyi, minä ja Helmipilkku nyökyttelimme.
//Helmi?
