Kiurutassu
Kirjoittaja: Yuzu
Kiurutassu istui parantajan pesän ulkopuolella ja antoi kylmän tuulen tuivertaa turkkiaan. Hän oli päässyt eilen pois sairaspesästä, sillä hänen vointinsa oli kohennut paljon viime päivistä. Jotkut kissat olivat silti yhä sairaina – vaikkeivat niin hankalasti sairaita kuin muutama auringonnousu sitten.
Leimusilmä oli puhunut Kiurutassulle hänen lähdettyään. Vanhempi parantaja oli sanonut, että jos hänestä tuntui vähänkään nuhaiselta, Kiurutassun pitäisi mennä heti kertomaan hänelle. Leimusilmä oli myös sanonut uskovansa, että pahin oli nyt ohi ja muutaman päivän kuluttua Kiurutassu voisi palata takaisin oppilaantehtäviinsä.
Kiurutassu hätkähti kuullessaan pesästä ponnetonta yskintää. Hän tunsi sääliä vieläkin viheryskäisiä kissoja kohtaan. Kiurutassu huomasi Vienomietteen harppovan ulos pesästä suussaan kuivunut yrttikimppu. Naaras näytti väsyneeltä ja syvästi huolestuneelta, joka riipaisi Kiurutassun sydäntä. Osaisiko hän auttaa jotenkin?
“Anteeksi että häiritsen, tiedän että sinulla on nyt paljon kiireitä”, Kiurutassu aloitti mahdollisimman tahdikkaasti. Parantajan pää kääntyi kohti häntä.
“Kerro vain.” hän maukui ystävällisesti.
“Voisinko olla jotenkin avuksi?” Kiurutassu ehdotti. Ennen kuin Vienomiete ehti pudistaa päätään, hän jatkoi:
“Minulla on ollut se tauti jo, ei se uudestaan tartu.”
Vienomiete näytti miettivän asiaa.
“Voit käydä kysymässä Leimusilmältä..” hän vastasi ja palasi taas yrttipuuhiinsa. Kiurutassu pujahti sairaspesään, jossa hän arveli Leimusilmän parhaillaan olevan. Hänellä oli oikeastaan ollut pieni taka-ajatus – Kiurutassu halusi nähdä että Kehräpentu oli kunnossa. Pennusta oli tullut Kiurutassulle jollain tavalla tärkeä, ei tietenkään niin tärkeä kuin Tupsutassu, mutta silti vähän niin kuin ystävä. Oliko se outoa, että hänellä oli pentu ystävänä?
‘En minä usko että se on.’ Kiurutassu sanoi itselleen mielessään. Hän ei oikein tullut toimeen muiden oppilaiden kanssa. He olivat kaikki melko samanlaisia kuin Pörriäistassu. Ja sitä paitsi, Kehräpennusta tehtäisiin myös oppilas jossain vaiheessa.
‘Sitten me voisimme olla oppilaita yhdessä. En olisi enää yksin..’ Kiurutassu pohti.
Ennen kuin Kiurutassu ehti astua sisään sairaspesään, hän tunsi veljensä hännän lavallaan.
“Kiurutassu! Ihana nähdä. Olethan kunnossa? Minä olin niin huolissani.” Tupsutassu nuolaisi Kiurutassun poskea. Kiurutassu katsahti veljeensä lämpimästi. Miten hän oli saattanut ajatella, että hän olisi ollut yksin? Hänellä oli yhä Tupsutassu, hänen rakas veljensä.
Kiurutassu kosketti Tupsutassun kuonoa omallaan.
“Minullakin oli sinua hirveä ikävä”, Kiurutassu kertoi liikuttuneena.
“Halusin tulla katsomaan sinua, mutta Leimusilmä ei antanut”, Tupsutassu jatkoi.
“Myös Lieskakajo oli huolissaan sinusta. Hän tuskin söi mitään, kun sairastuit.”
Kiurutassu tunsi sydämessään piston. Oliko hän aiheuttanut klaanitovereilleen näin paljon huolta? Ja hän kun oli toivonut, että tauti veisi hänet mukanaan…
Kiurutassu silitti hännällään Tupsutassun selkää ja lipaisi hänen päässään törröttävän tupsun alas.
“Onneksi sinä olet kunnossa. En saanut unta, kun toivoin ettet ole sairastunut.” Kiurutassu maukui lämpimästi.
“No, jos olisin, niin olisin päässyt sairastumaan sinun kanssasi!” Tupsutassu huomautti. Kiurutassu kehräsi veljensä ajatukselle.
“Nähdään myöhemmin! Menen auttamaan Leimusilmää”, Kiurutassu kertoi.
“Pysythän kaukana potilaista?” Tupsutassu huolestui.
“Ei sinun tarvitse huolehtia. En minä sairastu uudestaan, lupaan sen!” Kiurutassu vannoi. Tupsutassu kosketti häntä hännänpäällään lapaan.
“No, nähdään sitten.”
Kiurutassu nyökkäsi ja katseli hetken veljensä menoa. Pian hän pääsisi jatkamaan koulutustaan, kuten muutkin oppilaat!
Kiurutassu luikahti pesän suuaukosta sisään. Leimusilmä oli syöttämässä Kehräpennulle kissanminttua. Pentu näytti voivan paremmin viime kerrasta – hänen silmänsä olivat kirkkaammat ja yskänpuuskien välissä oli pitkiä taukoja. Leimusilmä käännähti huomatessaan Kiurutassun seisovan hänen takanaan.
“Mitä teet täällä, Kiurutassu? Ethän ole taas sairastunut?” Parantaja näytti erityisen huolestuneelta.
Kiurutassu pudisti päätään.
“En! Ei mitään sellaista. Ajattelin vain, voisinkohan auttaa jotenkin?” Kiurutassu katseli toiveikkaasti kohti Kehräpennun vuodetta.
“Et sinä voi nyt. Tauti on paranemassa, mutta se saattaa tarttua uudestaan – ethän sinä sellaista halua?” Leimusilmän ääni oli rauhallinen. Kiurutassu ymmärsi yskän. Hän perääntyi ulos pesästä. Sitten Kehräpentu loikkasi ulos vuoteestaan ja tepsutti Kiurutassun luokse.
“Tulitko taas katsomaan minua? Minä join ne vedet. Onko emo nyt ylpeä minusta?” Kehräpentu kyseli.
“Tulin. Ja kyllä, hän on erittäin ylpeä sinusta.” Kiurutassu vastasi parhaansa mukaan. Hän perääntyi muutaman askeleen ja katsahti pentuun anteeksipyytävästi.
“Minun on mentävä nyt. Toivottavasti paranet pian.” Kiurutassu sanoi aidosti. Hän kuuli, kun Leimusilmä paimensi pentua takaisin vuoteeseensa
// Kerä? :3
