Kiurutassu
Kirjoittaja: Yuzu
Kiurutassu vetäisi pienen hiiren lähelleen, ja hänen mahansa murahti kuuluvasti. Hän laski päänsä silmänräpäyksessä ja haukkasi hiirestä ison palan. Kiurutassu seurasi sivusilmällä, kun Lieskakajo jutteli klaanin uuden varapäällikön Käärmekullan kanssa. Lieskakajo vilkuili samalla jotenkin väsyneen oloisesti Kiurutassuun. Kiurutassu tajusi vaikuttavansa siltä, että hän salakuuntelisi. Kuitenkin hänen mestarinsa katseessa oli jotain muutakin – kuin pohjatonta surullisuutta. Kiurutassu ei tiennyt, mistä se johtuisi. Oliko hän tehnyt jotain väärin? Kiurutassu meinasi mennä kysymään Lieskakajolta asiasta, mutta ei kehdannut. Ei oppilaiden kuulunut tietää kaikkea. Kiurutassu nuoleskeli huulistaan hiiren rippeitä ja tassutti sitten hiljaa Lieskakajon luo.
“Menemmekö nyt harjoituksiin?” hän kysyi käpälät innosta ja kiinnostuksesta kihisten. Lieskakajo pudisti päätään hitaasti.
“Nyt emme valitettavasti ehdi. Huomenna sitten.” kolli maukui.
Kiurutassun into lopahti, mutta hän yritti olla näyttämättä sitä.
“Ai… ahaa.” Kiurutassu käänsi katseensa muualle.
“Olen pahoillani, Kiurutassu.” Lieskakajo sanoi ja katosi sitten soturien pesään. Kiurutassu istahti maahan pettyneenä. Ei asia ollut hänelle niin vakava, mutta soturiksi pääseminen oli hänelle tärkeää. Tärkeämpää kuin mikään muu. Ja jos hänen mestarinsa ei kouluttanut häntä, kuka sitten?
“Kiurutassu.” hän säpsähti, kun varapäällikkö Käärmekulta seisoi hänen edessään. Kiurutassu oli ollut niin omien murheidensa vallassa, ettei ollut huomannut hänen tuloaan. Kiurutassu kohotti asentoaan.
“Sinä tulet rajapartioon minun ja Pörriäistassun kanssa.” Käärmekulta maukui. Kiurutassu tunsi sisällään pelonsekaisen ilonpilkahduksen. Hän pääsisi rajapartioon varapäällikön ja hänen oppilaansa kanssa?
Kiurutassu nyökkäsi, liian typertyneenä vastaamaan kunnolla. Hän kurkotteli Käärmekullan yli nähdäkseen Pörriäistassun. Vaaleanruskea kolli istui kuin kivi aukion reunalla. Kiurutassu ei erityisemmin pitänyt hänestä, vaikkei hän Pörriäistassua oikein tuntenutkaan. Kuitenkin kaikille kissoille piti antaa mahdollisuus, kuten emo aina sanoi. Kiurutassu seurasi Käärmekultaa hänen oppilaansa luo ja kohotti katseensa, kun varapäällikkö kertoi Pörriäistassulle Kiurutassun tulevan mukaan. Pörriäistassu vilkaisi Kiurutassua vain mitäänsanomattomasti ja sihahti itsekseen.
“Kiva olla partiossa yhdessä.” Kiurutassu aloitti huomaavaisesti. Hän odotti hetken kollin vastausta.
“Niin kai.” Pörriäistassun sanat olivat lähes murahdus.
Kiurutassu näki Käärmekullan vilkaisevan heihin päin. “Voitte tutustua.” hän sanoi jäykästi.
Kiurutassu yritti keksiä puheenaihetta. Mistä Pörriäistassu piti?
Kiurutassun yllätykseksi kolli alkoi puhua. “Mitä kaikkea sinä olet tehnyt oppilaana?” hän kysyi.
Kiurutassu väristeli viiksiään.
“No, en tietenkään vielä kaikkea-”
“Tiedän.” Pörriäistassu iski väliin. Kiurutassu yritti sivuuttaa kollin huomautuksen ja jatkoi.
“Olen käynyt metsästyspartioissa Lieskakajon kanssa. Sekä olemme opetelleet joitakin taisteluliikkeitä. Ja ai niin – olen käynyt myös yksin metsällä.” hän kertoi.
Pörriäistassu ei näyttänyt kovinkaan vaikuttuneelta.
“Kuulostaapa tylsältä.” hän töksäytti.
Kiurutassu yritti yhtyä Pörriäistassun mielipiteeseen, mutta oikeasti hän ei ollut samaa mieltä. Eikö hänen pesätoverinsa edes tavoitellut soturiksi?
“No, onhan se aluksi vähän tylsää.” Kiurutassu sanoi.
“Mutta uutena oppilaana kaikki tuntuu hienommalta, usko pois.”
Pörriäistassu näytti siltä, ettei uskonut sanaakaan.
“Minun mielestäni ei. Uutena oppilaana kaikki on tylsää! Etenkin metsästäminen!” kolli murisi. Kiurutassu yritti vastata, mutta ei keksinyt mitä sanoa. Pörriäistassu näytti ilmaisevan mielipiteensä erityisen kärkkäästi.
“Ei se haittaa. Tulee sinusta silti hyvä soturi.” Kiurutassu hymyili hieman. Vaikka Pörriäistassu vaikuttikin äkeältä ja hankalalta, ehkä hänestä löytyisi mukavampi puoli, jos vähän raaputtaisi ulkokuorta pois.
Pörriäistassu näytti ihmettyvän kehuista, vaikka hän peittelikin sitä hyvin.
“Niin tuleekin, tietysti!” hän kivahti. “Minusta tulee kaikista paras soturi. Sekä päällikkö.”
Kiurutassu ei ihan uskonut nuoremman oppilaan sanoja, mutta hän nyökytteli saadakseen ilmapiirin mukavammaksi. Imartelu selkeästi teki Pörriäistassuun vaikutuksen, kun taas Kiurutassu ei pitänyt kehumisesta. He olivat kovin erilaisia.
Päästessään Kuolonklaanin rajalle Käärmekulta pysähtyi ja suihkautti oman hajumerkkinsä. Kiurutassu ei tiennyt, pitäisikö hänen näyttää Pörriäistassulle miten se tehdään. Hän oli kuitenkin melko uusi oppilas, joten tämä saattoi olla hänen ensimmäinen rajapartionsa.
Kiurutassu päätti olla ystävällinen, vaikkakin ehkä hieman turhaan. “Haluatko että näytän miten hajumerkki tehdään?”
Pörriäistassun karvat nousivat pystyyn. “En! Osaan itsekin!” hän tiuskaisi.
Kiurutassu osasi odottaa vastausta, joten hän käänsi selkänsä toiselle oppilaalle ja juoksi Käärmekullan perään. Eloklaanin varapäällikkö seisoi jo kaukana kukkulan päällä. Kiurutassu lähti ampaisemaan kukkulaa ylös, mutta pysähtyi tuntiessaan voimakkaan tönäisyn lavassaan. Hän horjahti hieman, mutta onnistui pysymään tasapainossa. Pörriäistassu tunki Kiurutassun ohi ja sihahti aggressiivisesti. Kiurutassun lapaa jomotti hieman, mutta hän puri hammasta ja kiipesi viimeiset askeleet ylös.
“Hyvä.” Käärmekulta nyökkäsi viileästi.
Seuraavaksi he tarkistaisivat päätyrajan.
// Pörri? 😀
