Kiurutassu
Kirjoittaja: Yuzu
Kiurutassu melkein hyppi ulos leiristä. Tämä oli hänen ensimmäinen itsenäinen tehtävänsä oppilaana, vaikkei se varsinaisesti tehtävä ollutkaan. Mutta oliko sillä väliä, hän oli hyödyksi klaanilleen!
Kiurutassu mietti, missä hänen pitäisi saalistaa. Kuolonklaanin raja jotenkin kiehtoi Kiurutassua, ja hän uskoi siellä olevan hyvin riistaa. Hiirenkorvana tarvittiin jokainen liikenevä saalis. Hetken mietittyään Kiurutassu tunsi käpäliensä melkein jäätyvän maahan. Viiltävä, kylmä tuuli iski häntä naamaan ja hän jäi ravistelemaan turkkiaan ärtyneenä.
“Kirottu tuuli!” hän jupisi.
Lähestyessään Kuolonklaanin rajaa Kiurutassu kuuli rapinaa tiheästä aluskasvillisuudesta. Sitten hänen nenäänsä tulvahti kissojen haju. Kiurutassu nosti häntänsä varautuneesti pystyyn, mutta haju ei ollut kuolonklaanilaisten. Kiurutassu astui varovasti taaksepäin odottaen kissojen menevän ohi.
“Kiurutassu! Hei.” Kiurutassu huomasi Tupsutassun juoksevan kukkulaa alas ja pysähtyvän sitten hänen eteensä.
“Hei!” Kiurutassu käänsi päätään ilahtuneena. Hän kosketti veljeään lapaan kuonollaan.
Veljen näkeminen lämmitti Kiurutassua. Tuuli ja lumisade eivät tuntuneet enää missään.
“Haluatko saalistaa kanssani? Pääsin yksin saalistamaan.” Kiurutassu ehdotti.
Tupsutassu laski päätään pettyneenä.
“Haluaisin kyllä, mutta en ehdi. Olen Syreenisumun kanssa rajakierroksella.”
Kiurutassu nyökkäsi ja nuolaisi Tupsutassun poskea hyvästelyksi.
Hän katseli kuinka veli loikki kukkulan yli ja katosi sitten pensaikkoon.
Kiurutassun edessä Kuolonklaanin rajamerkit tuoksuivat voimakkaina. Niissä oli jokin ominaishaju, mistä Kiurutassu ei pitänyt ollenkaan. Se poikkesi liikaa Eloklaanin tutusta, lämpimästä tuoksusta, jonka ympärillä hän oli kasvanut koko elämänsä. Yhtäkkiä jokin kiinnitti hänen huomionsa. Pitkin routaista maata kipitti pieni hiiri. Kiurutassu valpastui ja laskeutui heti vaanimisasentoon. Hän piti huolen, ettei hiiri kuullut hänen askeliaan. Kiurutassu oli juuri tekemässä tappoiskua, mutta yllä lennähtävän mustarastaan korkea ääni sai hiiren pinkomaan takaisin koloonsa. Kiurutassu huiskautti häntäänsä pettyneenä itseensä. Miksei hän ollut hypännyt nopeammin? Saalis olisi riittänyt muutamalle kissalle!
Kiurutassu oli juuri lähtemässä, kunnes hän äkkäsi saman mustarastaan istumassa matalan tammipuun oksalla. Sen mustat silmät napittivat kohti Kiurutassua, mutta silti se ei vaikuttanut huomaavan häntä. Ehkä linnut eivät pelänneet kissoja?
Kiurutassu lähti hitaasti hivuttautumaan kohti tammea. Hän tarrasi kiinni lähimmästä oksasta ja piti häntänsä tiukasti alhaalla. Mustarastas istui siinä yhä, selvästi tietämättömänä allaan olevasta kissasta. Kiurutassu kiipesi kunnes oli enää yhden oksan päässä linnusta, ja sitten loikkasi sen kimppuun.
Lintu räpisteli ja pyristeli pakoon, mutta Kiurutassu onnistui tappamaan sen yhdellä puraisulla. Kiurutassu huojui hieman linnun painosta.
Hän kompuroi oksia alas hitaasti, raahaten lintua mukanaan. Se ei ollut kovin iso, mutta riittävän iso korvatakseen hänen menettämänsä hiiren. Olisikohan Lieskakajo ylpeä hänestä?
Matkalla takaisin leiriin Kiurutassu kohtasi Kärpästassun, Tupsutassun ja Syreenisumun. Hän nyökkäsi kaikille, suu täynnä riistaa.
Kiurutassu tiputti saaliin huokaisten.
“Kiva saalis!” Tupsutassu hymyili hieman.
“Ei se edes ole iso.” Kiurutassu mumisi. Hän ei tykännyt julkisesti kehumisesta, sillä ne saivat hänet aina nolostumaan.
“Sitä paitsi, en ole tuonut leiriin riistaa viime päivinä. Tämä korvaa sen.” Kiurutassu sanoi jämäkästi. Muutamat kissat väristelivät viiksiään huvittuneena.
“Olet ahkera oppilas.” Kuuhohde hymähti. Kiurutassu nousi seisomaan. Tuuli pörrötti hänen paksua turkkiaan. Huomenna Lieskakajon pitäisi pitää hänelle harjoitukset, ja hän odotti niitä innolla. Etenkin jos hän saisi olla Tupsutassun kanssa, vaikkeivat he tietysti voineet tehdä kaikkea yhdessä. Kiurutassusta vain tuntui välillä hieman yksinäiseltä. Olihan hänellä kavereita sekä tuttavia, mutta ei ketään läheistä ystävää. Kiurutassu yritti parhaansa tutustua uusiin kissoihin, mutta hän oli hieman liian ujo puhumaan. Hän istahti takaisin paikalleen oppilaiden pesän viereen, tervehti Talvikkitakkua varovasti ja suuntasi katseensa riistakasalle. Kiurutassu odotti, että kuka ottaisi hänen mustarastaansa. Monet kissat kulkivat ohi – hän näki Salviakatseen vilkaisseenkin sitä, mutta kukaan ei pysähtynyt ottamaan sitä. Eikö hänen lintunsa kelvannut kenellekään? Kiurutassun häntä laahasi maata. Pitäisikö hänen itse syödä se? Ei, ei hän tietenkään voinut. Klaanitoverien ruokkiminen oli kaikkein tärkeintä!
Ilokseen Kiurutassu huomasi Tupsutassun ottaneen saaliin Syreenisumun kanssa. Hän räpäytti silmiään heille kiitollisena.
“Haluatko tulla syömään?” Tupsutassu kysyi.
“Syökää te vain, otan jonkun pienemmän.” Kiurutassu vastasi. Hän ei tiennyt, saisiko ottaa riistaa ilman lupaa, mutta lähes kaikki soturit olivat partioissa. Ja olihan hän saalistanut jo tänään, sekä hänellä oli kiljuva nälkä. Kiurutassu päätti ottaa kasasta pienimmän eläimen, sillä hän ei halunnut olla ahne. Suurimmat palat piti jättää klaaninvanhimmille ja pennuille. Kiurutassu otti kasasta laihan päästäisen ja söi sen muutamalla haukkaisulla. Hän lipoi saaliin mehut huulistaan ja laski häntänsä käpäliensä päälle. Yksin saalistaminen oli ollut mukavaa. Ehkä jopa mukavampaa kuin seurassa saalistaminen.
Kiurutassu huomasi Viherkatseen ja Nokilinnun keskustelevan klaaninvanhimpien pesän makuualusista.
“Haluaisin pyytää jotain oppilasta vaihtamaan makuualuset, mutta en tiedä kehtaanko.” Viherkatse maukui pesätoverilleen. Nokilintu nyökkäsi pienesti.
“Onhan heillä muutakin tekemistä..” hän sanoi ja huomasi sitten Kiurutassun seisovan kuuloetäisyydellä.
Kiurutassu nyökkäsi kunnioittavasti.
“Minä voin vaihtaa teille puhtaat sammalet.” hän tarjoutui.
Oikeasti Kiurutassu ei erityisesti perustanut sammalhommista, vaikka hän tiesi niiden kuuluvan oppilaiden töihin. Viherkatseen silmiin syttyi lämmin loiste.
“Se olisi oikein mukavaa.” hän hymyili ja ohjasi sitten Nokilintua riistakasalle. Kiurutassu tajusi unohtaneensa kysyä Lieskakajolta sopiko se. Mutta hän oli jo luvannut, eikä lupauksia saanut pettää. Eikä hänen mestarinsa sitä paitsi ollut leirissä.
Klaaninvanhimpien pesään astuessaan Kiurutassu aisti, ettei alusia ollut vaihdettu muutamaan päivään. Työ olisi kuitenkin helppo, sillä klaaninvanhimpia oli vain kaksi. Kiurutassu nosti hampaisiinsa tummanvihreän, lakastuneen sammalkasan ja lähti raahaamaan sitä perässään ulos. Kasa kerrallaan hän sai tehtyä niistä pienen keon, jossa pennut varmasti haluaisivat leikkiä. Kiurutassu sylkäisi suustaan muutaman sammalhipun ja ravisteli turkkiaan saadakseen tunkkaisen hajun pois karvoistaan. Kiurutassu mietti mistä kerätä sammalta, eikä hän uskonut löytävänsä paikkaa missä olisi tuoretta sammalta aikaisen hiirenkorvan aikaan.
Sitten hän muisti.
Sammalpuu! Kiurutassu nosti päätään.
Lieskakajo oli vienyt hänet sammalpuulle keräämään sammalia omaan vuoteeseensa. Siellä oli varmasti sammalta, vaikkei se olisikaan tuoretta. Eikä se ollut edes kovin kaukana leiristä.
Kiurutassu käveli aukion poikki, hieman toivoen ettei kukaan tulisi kysymään mihin hän oli menossa. Kuitenkaan kukaan ei huomannut hänen lähtöään. Kiurutassu tunsi illan kylmyyden turkillaan ja joutui melkein juoksemaan pysyäkseen lämpimänä. Aurinko oli kadonnut vuorten taakse jo hetki sitten.
‘Voi kuinka kaipaankaan viherlehteä!’ Kiurutassu huokaisi mielessään. Työt oli kuitenkin tehtävä.
Päästessään sammalpuulle Kiurutassu otti suunsa täyteen pehmeää, hajoavaa sammalta. Hän kasasi niistä suuren kasan ja lähti kantamaan niitä leiriin. Jopa sammal tiesi, että oli lehtikato.
Kun hän pääsi leiriin, Kiurutassu tiputti sammalet maahan, varoen tiputtavansa niitä kenenkään tuoresaaliin päälle. Siitä tulisi varmasti päivien läksytys! Klaani oli palailemassa leiriin, ja kaikki olivat lähdössä nukkumaan. Korppisiipi järjesteli muutamia yöpartioita. Kiurutassun piti olla nopea. Hän muotoili sammalesta kaksi vähintäänkin kelvollista vuodetta, ja kantoi ne sitten klaaninvanhimpien pesään. Pesässä oleva Nokilintu huokaisi ja kellahti uuteen sammalvuoteeseen. Viherkatse heilautti Kiurutassulle häntäänsä kiitollisena.
Kiurutassu meni nukkumaan, harvinaisen väsyneenä päivän puuhista. Hän nukahti nopeasti ja vaivattomasti.
