Kiurutassu
Kirjoittaja: Yuzu
Kiurutassu venytteli kankeita jäseniään tarpoessaan Korpikasteen, Kortetuikkeen sekä Sielutassun perässä aurinkohuipun partiossa. Nuoremman oppilaan häntä vipatti innokkaasti, ja Kiurutassu kehräsi hänelle hyväntuulisena.
“Kiurutassu! Lyödäänkö vetoa kumpi saa ensiksi jotain kiinni?” Sielutassu kysyi. Kiurutassu oli valmis ottamaan haasteen vastaan. Sielutassu ei ollut kovinkaan montaa kuuta häntä nuorempi, eli naaras saattaisi olla hänelle hankalampi vastus. Mitä mieltä oli kisata, ellei joutunut yrittämään tosissaan?
“Mikäs siinä. Mitä häviäjälle käy?” Kiurutassu tiedusteli. Sielutassu oli melko kekseliäs kissa – tämä saattaisi keksiä jonkin hankalan rangaistuksen kilpailun häviäjälle.
“Häviäjä joutuu nyppimään vanhuksista punkit kuun ajan!” Sielutassu vastasi leuka koholla. Kiurutassu pyöritteli silmiään mielessään. Kuun päästä hän olisi jo soturi, eikä soturien tarvinnut enää nyppiä punkkeja! Olisi kuitenkin ollut pelkurimaista ruveta väittämään vastaan toisen ehdotukselle, joten Kiurutassu nyökkäsi.
“Onnea yritykseen”, hän maukui Sielutassulle ja kiri ottamaan soturit kiinni.
“Voisimmeko harjoitella yksilösaalistusta?” Kiurutassu kysyi Kortetuikkeelta päästessään tämän ja Korpikasteen luo. Kortetuike käänsi päätään ja katsahti Korpikasteeseen kysyvästi.
“Kyllä se käy. Tulkaa auringonlaskuksi takaisin”, Korpikaste käski ja syventyi sitten taas keskusteluunsa toisen soturin kanssa. Kiurutassu ei jäänyt odottelemaan enempiä neuvoja, joten hän pinkaisi suoraa päätä Sielutassun luo.
“Korpikaste sanoi että voimme saalistaa yksin. Voitkin alkaa jo valmistautua häviöön.” Kiurutassu töytäisi pesätoveriaan leikkisästi. Kaikkien näiden murheiden jälkeen pesätoverin kanssa kisailu tuntui vapauttavalta.
“En minä sinulle häviä!” Sielutassu tuuppasi häntä kuonollaan kauemmas. Ennen kuin Kiurutassu ehti silmäänsä räpäyttää, tämä oli jo hävinnyt aluskasvillisuuden sekaan yhtenä vilahduksena.
“Nopeat syövät hitaat!” Sielutassun huuto kajahti pensaikkojen seasta. Kiurutassu lähti toiseen suuntaan saalistamaan, ettei pilaisi pesätoverin suoritusta. Hän aavisti kyllä, että tämän huudahdus oli karkottanut kaikki lähistöllä olevat saaliseläimet.
Hetken aikaa reviirillä vaanittuaan Kiurutassun kuonoon ei ollut tulvahtanut yhdenkään riistaeläimen hajua. Metsä oli hiljainen lukuunottamatta kuivuneiden lehtien rapinaa ja lumen hidasta tippumista puiden oksilta maahan. Kiurutassu koetti pysyä matalana, vaikka pureva viima tuntui kaatavan hänet joka kerta, kun se osui hänen paksuun turkkiinsa. Hänen piti vain toivoa, että Sielutassulla oli ollut yhtä huono tuuri. Kiurutassu laahusti eteenpäin lumisateessa – josta oli nyt muodostunut sankka lumipyry – ja piti suutaan raolla varmistaakseen ettei mikään haju jäisi häneltä huomaamatta. Hänen punaruskea turkkinsa varmasti erottuisi vitivalkoisen lumen seasta, joka teki saalistamisesta vielä vaikeampaa.
‘Onneksi nämä lumihiutaleet vähän peittävät turkkiani’, Kiurutassu puhahti mielessään.
Sitten, pitkän odotuksen jälkeen Kiurutassu viimein aisti pienen mutta tuoreen häivähdyksen myyrän hajua. Hänen aistinsa valpastuivat hetkessä ja hän alkoi silmäilemään maastoa kiivaasti. Tämä saattaisi olla hänen viimeinen mahdollisuutensa tänään löytää saalista. Kiurutassu paikansi myyrän olevan piiloutunut lumesta muodostettuun, tiiviiseen koloon. Hän lähestyi myyrän piilopaikkaa takaapäin ja loikkasi sitten kolon päälle etukynnet esillä. Kiurutassu kouhaisi käpälällään myyrän ulos kolostaan, ennen kuin se ehti paeta lumikinokseen. Hän antoi sille nopean ja kunnioittavan tappoiskun, ja pudotti sitten sen jalkojensa juureen. Kiurutassu pyyhki veriset käpälänsä lumeen, otti saaliinsa ja lähti sitten juoksemaan kohti leiriä toivoen, että olisi siellä ennen Sielutassua.
//Sielu? Voit kirjottaa myös jostain leiritilanteesta, myöhemmästä partiosta näillä yms \
