Korpikaste
Kirjoittaja: Käärmis
Ehdotukseni otettiin vastaan melko myönteisen oloisesti ja tunsin suurta ylpeyttä asiasta. Se vain osoitti, että todella olin mestari materiaalia ja pystyisin kouluttamaan omaakin oppilastani mainiosti, jos vain niin tahdoin!
Kortetuike ja Varpulaulu päättivät pitää ääntä viedäkseen huomiotani Sielutassusta ja auttaakseen häntä suorituksessaan. Olihan välillämme aika iso taitoero. Minä olin täysikasvuiunen soturi, joka oli tarpeeksi taidokas huomaavaan myös minua lähestyvän soturin piilosta aivan varmasti! Sielutassu sen sijaan oli vielä oppilas. Ehkä jo hieman kokeneempi, mutta silti aivan liian kokematon minuun verrattuna. Hänellä oli vielä pitkä matka edessään.
Kuitenkaan lähetettyäni Sielutassun piiloonsa, kun sain harjoituksen ajatuksen viimein uppoamaan hänen paksuun kalloonsa en kuullut rahinaa ja kahinaa pensaista vaan sen sijaan hiljaista supinaa.
“Oletteko hereillä siellä?” huudahdin ääntä kohti ja sain vain vastaukseksi jotain myöntävää kortetuikkeelta. Tarpeeksi hyvä kai sekin oli. Kunhan vain pääsisimme aloittamaan. Halusin näyttää taitojani hieman muillekin, vaikka se ei nyt oikeasti ollut harjoituksen tarkoituksena. Halusin, että muut ymmärsivät kuinka taidokas ja hieno soturi todella olin.
“Sielutassu, voit lähteä nyt liikkelle! Koita olla mahdollisimman hiljaa, jotta hyökkäys tulee oikeasti yllätyksenä!” ilmoitin oppilaalle pusikkoihin, vaikka en edes oikeasti tiennyt oliko hän siinä suunnassa enää. Toivoin kuitenkin, että oli, koska se helpottaisi minun tehtävääni erityisen paljon.
Kuulostelin tarkasti ympäristöäni, jotta saisin vihjeen siitä, mistä päin hyökkäys tulisi, mutta Kortetuike ja Varpulaulu todella taisivat ottaa tehdävänsä tosissaan, sillä heidän pitämänsä ääni alkoi todella sekoittaa pakkaani. Kuinka ärsyttävää! Ei olisi koskaan pitänyt ehdottaa Sielutassun avustamista! Olin luullut, että tämä olisi ollut paljon helpompaa!
Kun hyökkäys viimein tuli, oli minulla vain pari silmänräpäystä aikaa reagoida. Koetin kierähtää väistääkseni hyökkäyksen. Sielutassu kuitenkin ponnahti äkkiä uuteen suuntaan, johon olin väistänyt. Silloin päätin, että leikki oli loppu ja nyt ryhdyttäisiin koviin otteisiin. Ravistin itseäni niin kovaa, kuin vain saatoin, jotta saisin nuoren, mustan oppilaan päältäni ja voisin itse ottaa hyökkäys aseman. Hyökkäys oli aina ollut vahvuuteni.
Mätkäytin nuoren naaraan maahan ja hän inahti yrittäen mäiskiä minua samalla tassuilaan. Sihahdin hänelle ja läimäisin tätä korville.
“Oikeassa tappelussa kuolet tätä menoa. Älä anna vastustajalle koskaan mahdollisuutta hyökkäykseen. Aloituksesi oli hyvä toki”, naukaisin, kun tokkurainen oppilas pääsi nousemaan takaisin pystyyn.
“Korpikaste on oikeassa. Sinun täytyy pitää huolta, että muistat omat ja vastustajasi vahvuudet ja heikkoudet”, Kortetuike naukui samalla, kun tuli esiin. Pörhistin rintaani ylpeänä.
“Katsos, eikö minusta tulisi jo hyvä mestari tätä menoa?” naurahdin hieman, mutta kysymys oli pohjimmiltaan oikea. Tahdoin saada kehuja omasta suorituksestani.
“Kyllä sinulta näyttäisi harjoitusten kehittäminen sujua”, valkea kolli naukaisi. Kehräsin mielissäni ja vilkaisin sitten veljeeni, joka norkoili lähistöllä hiljaa.
“Olitte tekin ihan hyviä omassa tehtävässänne. Mekkalointinne todella häiritsi keskittymistäni”, naukaisin vielä kolleille yhteisesti.
//Varpu? Korte?
