Korpipentu
Kirjoittaja: Käärmis
Tutkin pentutarhan kulmia yrittäen löytää jotain kiinnostavaa. Emo oli nukkumassa ja veli myöskin. En halunnut siis herättää heitä, koska en halunnut, että he olisivat minulle vihaisia.
Kaivoin jostain kulmasta esiin jonkinlaisen höyhen ja innoistuin asiasta heti.
“Emo varmasti rakastaa tätä höyhentä!” Vinguin innoissani ja ryhdyin tutkimaan lisää. Jos löytäisin enemmänkin aarteita, emo varmasti ilahtuisi. Työnsin pienen kuononi maanrajaan ja yritin nuuskia, jos haistaisin jotain erikoista. En kuitenkaan tunnistanut mitään epätavallista hajua ja luimistin korvani.
“Pakkohan täällä on vielä jotain olla”, mumisin ja jatkoin tutkimista parhaani mukaan. Kuitenkin jatkaessani kuono maata viistäen törmäsin pian johonkin ja pyllähdin maahan. Olin kävellyt suoraan seinään. Siristin silmiäni ja tuhahdin.
“Ehkä ulkona olisi jotain kiinnostavaa”, mumisin ja katsoin emoon joka oli kääriytynyt lämmittämään veljeäni Varpupentua. Pohdin huomaisiko kukaan, jos vain hiipisin ulos. Kuitenkin lähestyessäni pesän suuaukkoa, huomasin erään kuolonklaanin soturin istuvan siinä ja vahtivan meitä.
“Eli ei siis ulos”, mutisin ja käännyin ympäri. Päädyin vaan mönkimään takaisin emon lämmön äärelle ja nukahdin nopeasti.
Kävelin muiden kanssa ulos pentutarhasta. Kuolonklaanilainen vartia oli määrännyt kaikki ulos, mutta olin ennemminkin vain innoissani asiasta. Katsoin leiriä suurin kimmeltävin silmin ja mietin miten suuri se oli. Heiluttelin häntääni maata pitkin innoissani ja mietin, miten paljon eri mahdollisuuksia näyttää emolle olevani paras kissa koko maan päällä siellä oli.
Huomasin kuitenkin jonkun toisen pennun – Sädepennun – tuijotuksen turkillani. Katsoin häneen ja hän tervehti minua sekä pyysi leikkimään. Tietenkin kehuskelin olevani paras ihan vain varoituksena, jotta kolli ei aivan täytin yllättyisi, kun voittaisinkin kaikki leikit tuosta noin vain.
Kuitenkin Sädepentu vetosi siihen miten oli vanhempi. Se sai tassuni kihelmöimään. Hän saisi kunnon löylytyksen ja tulisi nöytyytetyksi entistäkin pahemmin, koska oli vieläpä minua vanhempi! Hymyilin viekkaasti ajatuksen levitessä pääkopassani eteenpäin.
“Painitaan!” käännyin Sädepennun puoleen innoissani. Olin juuri keksinyt, että paini olisi varmasti se laji, jossa voittaisin tuon lurjuksen. Katsoin häntä haastavasti ja parin silmänräpäyksen päästä kolli nyökkäsi.
“Selvä, mutta valmistaudu häviämään!”
Hymy levisi kasvoillani kuin tulvavesi. Katselin vimmaisesti ympärilleni etsien parasta paikkaa painille.
“Revin sinut riekaleiksi”, uhosin juostessani hieman kauemmas pentutarhasta kohtaan, jossa oli tarpeeksi tasaista. Kurkkasin lapani yli varmistaakseni, että Sädepentu ei yhtäkkiä vain päättänyt lähteä paikalta. Siivosin vielä kaikki isoimmat kivenmurikat siitä, että ne eivät sattuisi meidän kieriessämme siitä.
“Et selviä tästä”, sanoin vielä kollin saapuessa kohdalleni. Räpäytin silmiäni ja vetäisin pari kertaa päälakeni yli enne kuin menin asentoon valmiiksi aloittamaan painin. Hymyilin edelleen leveästi.
Olin varma voitosta, vaikka kolli olikin minua vanhempi ja hän tiesi varmasti enemmän taistelusta. Olin vain aivan varma, että paini olisi minun lajini ja, että kollilla ei olisi mitään mahdollisuuksia. Tai ainakaan, jos hän oli samanlainen vätys kuin Varpupentu, joka ei olisi varmasti koskaan suostunut painimaan kanssani. Vaikka rakastinkin veljeäni, hän osasi käydä tylsyydellään hermoon.
Pudistelin päätäni setviäkseni ajatukseni. Olin harhautunut aiheesta nyt täysin. Pääasiana oli nyt vain valmistautua hyökkäykseen. Voittaisin Sädepennun vain keskittymällä hyökkäämiseen.
//Säde
