Korpipentu
Kirjoittaja: Käärmis
Olin kuullut, että Vihalehti – joka oli juuri nimitetty – oli yrittänyt karata klaanista ja tullut teloitetuksi. Kävin mielessäni olisiko ollut mahdollista, että jos hänestä olisi tullut ystäväni, hän olisi ottanut minut mukaansa ja minutkin olisi teloitettu. Tai olihan hän karannut aiemminkin emon kanssa, joten se olisi voinut olla hyvin mahdollista.
Huokaisin ja ryhdyin sukimaan turkkiani. Olisin kovasti halunnut hieroa hieman tuttavuutta edes yhteen kuolonklaanilaiseen leirissä, mutta heitä ei vaikuttanut seurani innostavan. Tuhahdin hiljaa ja pyyhin päälakeani etutassullani. Missäköhän emo mahtoi olla?
Pienen pesuhetken päätyttyä seuraava tehtäväni – jonka olin itse itselleni antanut – oli löytää emo ja viettää hänen kanssaan aikaa. En ollut kokenut emon kanssa viettämääni aikaa riittäväksi ja halusin nyt todella emon seuraa ja neuvoja. Ehkä hänellä olisi ollut myös jotain ystävä ehdotuksia minulle?
Katselin ympärilleni taukoamatta ja tassutin kohti pentutarhaa. Pistin pääni sisään ja kysyin siellä sillä hetkellä olevalta Kimalaistoiveelta tiesikö tämä missä emoni luuraili. Naaras ei kuitenkaan tiennyt ja kertoi että oli jo hetken aikaa oleskellut pentutarhassa itsekseen.
Käännyin ympäri valmiina lähtemään, mutta naaras tarjosi, että voisi kertoa minulle jonkun tarinan, mutta kieltäydyin. Vaikka pidinkin kovasti tarinoista, tarkoituksenani oli löytää emo.
Kävellessäni ulos pentutarhasta mieleeni juolahti kauhea ajatus. Entä jos emo olisikin sen inhottavan Käärmekullan kanssa! Naaras ei vaikuttanut minusta kauhean mukavalta, kun tuli kerta varastamaan ystäväni, mutta jos hän olisi vienyt emoni myös, en varmaan koskaan voisi antaa asiaa anteeksi.
Paniikin ja raivon vallassa ryntäilin ympäri leiriä ja lähdin melkein uloskin, mutta joku kuolonklaanin kissa esti minua ja näytti erittäin vihaiselta käytöksestäni. Korvat luimussa ryntäilin ympäriinsä kuin vauhkoontunut kettu yrittäen löytää emon, mutta turhaan. Hän oli luultavasti loppujen lopuksi jotenkin päätynyt ulos.
Turhautumisesta täyttyneenä kävelin ympäriinsä harmissani. Halusin viettää emon kanssa taas aikaa, mutta en tiennyt missä hän oli. Istahdin siis vain keskelle aukiota häntä tassujen ympärille käärittynä ja katsellen maahan.
Pian kuitenkin silmäkulmassani huomasin kilpikonnakuvioisen kissan. Pomppasin heti pystyyn ja juoksin tämän luo sekä toivoen, että olettaen hänen olevan emo.
Kun pääsin kissan luo, ilahduin. Hän oli kuin olikin emo.
“Lehtomyrsky!” huudahdin iloisesti ja loikkasin emoni tassun kimppuun. Hän horjahti ja oli kaatua, mutta onnistuikin kömpelösti saamaan taas tasapainonsa takaisin. Hän katsoi minuun ja kehräsi hieman.
“Hei vain Korpipentu. Mitäs olet puuhaillut?” Lehtomyrsky kysyi ja istahti vierelleni. Hymyilin ja heiluttelin häntääni innosta.
“Olen etsinyt sinua kaikkialta! Luulin jo hetken, että olit sen inhottavan Käärmekullan kanssa”, murahdin. Emon silmät suurenivat.
“Ei noin saa sanoa! Hän on ystäväni ja oikein mukava kissa. Et saa puhua muista tuolla lailla, se on erittäin epäkohteliasta”, emo läksytti. Katsoin tassujani ärtyneenä. Miksi olin mennyt sanomaan yhtään mitään?
“Kyllä, anteeksi emo”, mutisin hiljaa. Lehtomyrsky laski häntänsä selälleni.
“Älä minulta anteeksi pyytele. Tärkeintä on, että ymmärrät tehneesi väärin”, hän naukui hymyillen minulle lempeästi. Nyökkäsin vain hiljaa. Emo alkoi pestä päälakeani reippailla kielen vedoilla.
“Voimmeko nyt leikkiä jotain?” kysyin ja vetäydyin emon otteesta. Hän hymyili minulle hieman ja nousi sitten pystyyn ja vastasi minulle.
“Ei nyt kultaseni. Olen väsynyt ja ajattelin mennä lepäämään. Leikitään myöhemmin.”
Katsoin ärtyneenä, kun emo nyt tassutti pois. Suutahdin. Tuntui siltä kuin hän olisi oikein odottanut kysymystäni, jotta olisi voinut häipyä juuri silloin.
Potkaisin lähintä pikkukiveä ja tassuttelin leirin nurkkaan nyyhkyttelemään hiljaa. En halunnut itkeä, mutta minua väkisinkin inhotti niin paljon, että kyyneleet vain puskivat silmistäni, vaikka en sitä todellakaan halunnut. Upotin kynteni maahan ja puristin. Inhon tunne ei halunnut ottaa mennäkseen.
En halunnut kenenkään näkevän, kun itkin, mutta leirissä ei ollut paljoa hyviä piilopaikkoja. Pian tunsin, miten joku tuli vierelleni ja laski häntänsä selälleni hellästi. Katsoin heti hirmuissani ylös kissaan silmät punaisina. Kissa oli naaras ja ilmeisesti oppilas ikäinen. Hänellä oli hopeanharmaa laikukad turkki ja kirkkaan siniset silmät.
“Mikä hätänä?” oppilas kysyi lempeästi. Loikkasin pystyyn tuohtuneena.
“Ei mikään! Anna minun olla rauhassa!” vinkaisin vihaisesti. Naaras katsoi minua hämmästyneenä. Katsoin häntä hetken ja ryntäsin sitten pentutarhaan. Väistelin kissoja ja heidän katseita ja lopulta pääsin pentutarhaan. Näin Lehtomyrskyn sammalalusellamme ja syöksyin hänen vierelleen. Käperryin häneen kiinni enkä sanonut sanaakaan enää. Olin vain hiljaa ja suljin silmäni toivoen nukahtavani.
Tassutin kohti oppilaiden pesää. Kurkkasin hieman sisälle ja huomasin sen eilisen kissa nukkumassa siellä muutaman muun kissan kanssa.
“Hei?” kysyin ja muutama oppilas nosti päätään. Osoitin hännälläni hopeanharmaaseen oppilaaseen ja tämä tuli pesän suulle.
“Olen pahoillani siitä eilisestä”, tokaisin naaralle ja tämä hymyili minulle hyväksyvästi.
“Ei se mitään.”
Oikeasti olin kertonut Lehtomyrskylle tapahtuneesta ja hän oli määrännyt minut pyytämään anteeksi oppilaalta.
“Voitko opettaa minulle taisteluliikkeitä?” kysyin toiveikkaasti, mutta oppilas pudisti hieman päätään.
“En ainakaan vielä. Minulla on tänään harjoitukset, mutta katsotaan niiden jälkeen”, hän sanoi lempeästi ja siirtyi takaisin sisään.
Otin pääni pois pesästä ja lähdin taas kulkemaan leirissä. En tosiaan tiennyt mitä tekisin. Halusin tehdä jotain kiinnostavaa ja päätin lähteä takaisin pentutarhaan.
Menin makuulle tassuni kehoni alle vetäisten emon vierelle. Nojasin häneen ja huomasin veljeni olevan kateissa. Mahdollisesti leikkimässä itsekseen? En kuitenkaan ajatellut asiaa vaan nojasin emoon innoissani. Hymyilin hänelle leveästi.
“Lehtomyrsky, voitko opettaa minulle taisteluliikkeitä?” pyysin katsellen emoani silmet suurina. Hän hymyili minulle ja nuolaisi päälakeani.
“Ehkä joku toinen kerta, nyt olisi aika ottaa päiväunet.”
Murahdin, mutta painoin silti kuuliaisesti pääni tassujeni päälle ja yritin nukahtaa. Kuuntelin miten emo vaihtoi asentoaan ja tunsin sitten miten hänen pehmeä häntänsä kietoutui ympärilleni.
Herätessäni emo oli jo kadonnut. Niiskautin nenääni ärtyneenä ja tassuttelin latteasti ulos pentutarhasta.
Räpyttelin silmiäni kirkkaassa auringonvalossa ja värähdin, kun hyytävä viima kulki turkkini lävitse inhottavasti. Kuitenkin katselin leiriä silmät suurina yrittäen löytää itselleni seuraa. Huomasin Käärmekullan.
Käärmekullan katse kohtasi minun ja hän tassutti rennosti luokseni hymyillen. Tuhahdin hieman, mutta yritin välttää ilkeitä sanoja virtaamasta suustani. Naaras oli emon ystävä, enkä siis halunnut suututtaa tätä.
“Tervehdys Korpipentu!” Käärmekulta naukui iloisesti.
Siristin silmiäni hieman katsellessani naaran vihreisiin silmuin ja nyökkäsin. “Hei vaan käärmekulta.”
“Onko emosi jossain muualla vai miksi vietät täällä aikaa yksiksesi?” soturitar kysyi. Katsoin häntä hetken hiljaa.
“Ei vaan en vain halua olla hänen kanssaan, mitä luulet!” sihahdin ja pyöräytin silmiäni. Naaras hätkähti hieman, mutta selkeästi sivuutti kommenttini.
“Selvä. Haluatko tehdä jotain kanssani? Vaikka leikkiä sammalpalloa tai harjoitella saalistusta?” Käärmekulta kysyi hymyillen. Olisin halunnut kieltäytyä, mutta ei minulla ollut muutakaan tekemistä, joten nyökkäsin.
“Haluaisin harjoitella taisteluliikkeitä”, pyysin ja heilutin häntääni innokkaasti. Nyt minulla voisi olla siihen viimein mahdollisuus, kun Käärmekulta oli kerran tässä. Ehkä hänestä voisi tulla sittenkin vielä mielestäni hyvä kissa.
Käärmekulta vilkuili ympärilleen hetken ja nyökkäsi sitten. “No ehkä minä voin sinulle pari näyttää”, hän naukaisi ja paimensi minut mukanaan aukion reunalle. Hänen askelensa olivat varmat, mutta hänen ilmeensä ei ollut. Pohdin miettikö naaras kenties sitä, suuttuisivatko kuolonklaanin kissat hänelle minun harjoittamisesta.
“Tässä on hyvä”, Käärmekulta naukaisi pysähtyessään. Hän kääntyi minua kohti ja katsoi minuun hymyillen. “Aloitetaan jollain suhteellisen helpolla. Tässä tapauksessa se on etukäpäläisku”, naaras naukaisi ja alkoi selittää minulle miten se tehtäisiin. Katsoin myös tarkaavaisesti, kun hän näytti minulle esimerkin siitä, miten se toimii.
Nousin takatassuilleni ja tasapainottelin niillä jonkin aikaa, kunnes kaaduin. Nousin kuitenkin pikaisesti pystyyn ja yritin uudelleen, mutta tälläkin kertaa kaaduin. Nousin jo kolmannen, mutta Käärmekulta näytti merkin lopettaa.
“Kokeile sitä ensin vain toinen etutassu ilmassa”, naaras ehdotti. Tuhahdin ja tein kuten naaras sanoi. Se toimi. Pysyin pystyssä ja saatoin vetäistä kynnet sisällä kuvitteellista vastustajaa kuonoon. Käärmekulta hymyili lempeästi. Hän kallisti päätään ja sulki silmänsä hymyillessään. Se näytti mielestäni kovin hupsulta.
“Se oli oikein hyvä. Nyt voit harjoitella takatassuilla tasapainottelua. Voit ottaa vaikka jostain tukea harjoitellessasi”, Käärmekulta naukui. Nyökkäsin hitaasti ja katselin ympärilleni miettien mihin voisin nojata. Päätin mennä leirin muuria vasten varovasti ja yrittää pysyä pystyssä.
“Hyvä. Minä lähden nyt partioon, harjoittele sinä vaan”, Käärmekulta huikkasi minulle ja lähti. Katselin hetken hänen peräänsä ja laskeuduin taas neljälle tassulle tuhahtaen. Olisin halunnut harjoitella enemmän, mutta nyt kukaan ei ollut opettamassa minua.
Tassutin vain takaisin pentutarhaan. Toivoin, että joko veljeni Varpupentu olisi ollut siellä tai orpopentu Haukkapentu olisi ollut siellä. Kuitenkaan kummastakaan pennusta ei näkynyt jälkeäkään. Sädepentu sen sijaan oli nimitetty oppilaaksi eli hän oli nykyään Sädetassu. Minua asia hieman ärsytti. Olisin halunnut olla kollin kanssa enemmän, mutta nyt hänellä oli varmasti koko ajan liian kova kiire. Kuitenkaan pesässä ei ollut kuolonklaanin vartian lisäksi kuin vain Kimalaistoive.
Vetäydyin ulos ja matkasin tuoresaaliskasalle aikeinani aterioida. Muita kissoja siellä ei ollut kuin vain muutama kuolonklaanilainen, jotka lähtivät hieman ennen saapumistani. Oletin siis heidän jo syöneen. Vedin kasasta itselleni pienen oravan ja ryhdyin jäystämään sitä mielissäni.
