Korpitassu
Kirjoittaja: Käärmis
Heilautin korviani, kun kuulin Leimusilmän kutsun. Parantaja katsoi minua ja muita oppilaita päin ja huitaisi hännällään merkiksi jo palata pesään. Katsoin muita hieman pahoitteleva ilme kasvoillani.
“Minun täytynee lähteä nyt. Pitäkää te kaksi hauskaa, mutta jos mitään juoruilette, tulkaa kertomaan minullekin kaikki parhaat juorut aamulla”, naukaisin ja kosketin nopeasti neniä veljeni kanssa. Kortetassua sen sijaan vain sipaisin hieman hännälläni kylkeen.
“Näkemiin!” naukaisin pirteästi ja loikin parantajan pesälle. Siellä ei ollut mitenkään kamalan mieluista minulle. En tykännyt olla yrtinhajussa ja koko ajan parantajan valvovan katseen alla. Siitä huolimatta menin vai kuuliaisesti ja kiltisti nukkumaan yhdelle pesässä olevista makuualusista.
Heräsin päänsärkyyn. Se oli inhottavin päänsärky, jonka olin koskaan kokenut. En voinut uskoa, että mihinkään saattoi koskaan sattua yhtä paljon. Pitelin päätäni etutassuillani ja väästin muutaman säälittävän vinkaisun samalla, kun pyörin makuualusilla levottomasti ympäri ja ympäri. Kuulin pian askelia ja pitkän haukottelun ja pian Leimusilmä istui vierelläni.
“Mitä nyt? Onko päässäsi ikävä kuhmu?” kolli kysyi hieman naurahtaen. Sihahdin vihaisesti ja siristin silmiäni mulkoillessani parantajaa.
“Luuletko että marisisin täällä keskellä yötä jonkin kuhmun takia?” ärähdin ja Leimusilmä värisytti vähän viiksiään.
“Mutta ihan tosi, mikä sinun on? Sattuuko johonkin?” parantaja kysyi nyt väsyneellä äänellä. Uskoin tämän vain haluavan pikapuolin takaisin nukkumaan. Nyökkäsin päätäni.
“Sattuu kuin joku olisi ottanut terävän kiven ja survonut sen korvastani sisään aivoihin asti!” sihahdin ja päästin pienen voihkaisun, kun pääkipu koveni hetkeksi aikaa kuin aaltona. Leimusilmä nuosi ylös ja tassutti pois. Katsoi hetken ajan ärtyneenä tämän perään. Aikoiko hän vain antaa minun kärsiä?
En kuitenkaan kerennyt sanoa tai tehdä mitään, kun parantaja tuli takaisin suussaan pari siementä. Hän tiputti ne eteeni ja työnsi lähemmäs kuonoani.
“Syö nämä unikonsiemenet. Ne auttavat kipuun ja helpottavat nukkumista”, Leimusilmä naukaisi. Lipaisin siemenet kielelleni ja söin ne nopeasti. Kipu ei lähtenyt ja tunsin itseni entistäkin vihaisemmaksi.
“Eihän ne auttaneet mitenkään!” sihahdin vihaisesti. Leimusilmän silmissä välähti pieni ilkikurinen pilke. Oliko hän myrkyttänyt minut?!
“Eivät ne heti vaikuta höpsö. Kestää hetki, ennen kun ne kerkeävät vaikuttaa ja sitten kivun pitäisi kyllä hellittää. Kutsu minua, jos kipu ei kuitenkaan kaikkoa, niin keksin jotain”, kolli naukui. Tunsin pienen helpotuksen ja katsoin hänen peräänsä, kun hän katosi taas – ilmeisesti nukkumaan. Katselin pesää edelleen pää täynnä puristavaa kipua ja utua ja yritin saada enemmän selkoa ympäristöstäni. Mitä kaikkea pesässä oli ja oliko siellä muitakin potilaita. Pian huomasin Syreenisumun. Nuori soturi oli myös tipahtanut puusta. En ollut juuri muuta kerennyt kuulla, kun minulla oli ollut muuta tekemistä.
Saatoin huomata enemmän häntä tarkkaillessani, että hän nukkui sikeästi yksi tassu täynnä hämähäkinseittiä. Ilmeisesti hän oli siis satuttanut tassunsa. Ajattelin juttelevani hänelle heti aamulla herätessäni. Niinpä siis kääriydyin pieneksi palloksi ja suljin silmäni yrittäen sulkea hiljallen helittävää pääkipua mielestäni niin, että saisin unta.
Herätessäni huomasin auringonsäteiden yrittävän tunkea sisään pesään. Räpyttelin silmiäni hieman ja sain pian katseeni tarkennettua Syreenisumuun. Naaras suki turkkiaan varovasti ja näytti olevan jo melkoisen virkeä. Sukaisin turkkiani hieman nopeasti ja tassuttelin sitten nuoren soturin luokse.
“Hei! Sinun nimesi taisi olla Syreenisumu, eikö vain? Minä olen Korpitassu, jos et siis sitä vielä tiennyt. Miten sinulla menee?” kysyin hyvätuulisena ja katsoin naarasta suoraan tämän eriparisilmiin.
//syre?
