Korppisiipi
Kirjoittaja: Nova
Marssin turhautuneena sisään parantajanpesään keskusteltuani hetken Liljatuulen kanssa, tämä oli todennut, että oppilastani ei vaivannut muu kuin pikkiriikkinen aivotärähdys. Pelmahdin sisään pesään joka oli oppilasaikanani tullut minullekin tutuksi, huomasin välittömästi Vadelmatassun, joka näytti pitkästyneeltä näplätessäään sammalpetiänsä käpälällään.
-Hei Vadelmatassu, naukaisin kollille yrittäen peitellä pienoista turhautumistani.
Vaaleanruskea kolli säpsähti kohottaen katseensa minuun, näin tämän silmissä pelokkaan pilkahduksen.
-Ei se haittaa vaikka lähditkin vähän väärille teille, muista silti jatkossa katsoa eteesi ja totella kun sinua käsketään, tokaisin hymyillen hieman kollille.
Vadelmatassu päästi helpottuneen huokaisun räpyttäen hitaasti silmiään.
-Anteeksi, että olin pöljä, kolli mutisi katseensa sammaliin laskien.
Naurahdin hieman, oppilaani taisi kuvitella minua raakana tyrannina, en tosiaankaan halunnut antaa tälle itsestäni sellaista kuvaa.
-Hei, ei se oikeasti haittaa, yritin lohduttaa kollia, joka näytti melko masentuneelta.
Vadelmatassua ei voisi pariin päivään viedä minnekkään, sillä vaikka olinkon ahkerasti väittänyt vastaan, niin Liljatuuli oli sanonut, että hänen piti antaa parantua rauhassa. Pyörähtelin turhautuneena ympäri aukiota muiden mestarien viedessä oppilaitaan jonnekkin, tai viettäessään heidän kanssaan aikaa, minulla oli jotenkin syyllinen olo Vadelmatassulle tapahtuneesta tapaturmasta, vaikka eihän tälle ollut kovin pahasti käynyt. Entä jos olisinkin voinut estää tätä menemästä? Entä jos hänen aivonsa olivat vaurioituneet pysyvästi? en olisi kyllä ihmetellyt yhtään jos äsken mainittu vaihtoehto olisi tapahtunut. Minusta tuntui, että olin huono ja vastuuton mestari, olinhan niin nuori vielä ja itse oman soturinimenikin vasta ansainnut! Lysähdin istumaan tuoresaaliskasan viereen yrittäen raahata ajatukseni pois synkästä kolkasta, jossa mieleni seikkaili. Suljin hetkeksi silmäni yrittäen kuvitella Vadelmatassun liikkumattomana parantajanpesässä, vain siksi, että olin ollut niin huolimaton ja holtiton, ehkä minun olisi pitänyt heti ensimmäiseksi viedä oppilaani metsästämään, eikä käskeä tätä siivoamaan niin, että ylimääräinen energia saattaisi vain yhtäkkiä purkautua. Nousin päätäni surumielisesti ravistaen ylös, ja lähdin hoipertelemaan parantajanpesälle yrittäen kerätä kaiken rohkeuteni kysyäkseni Vadelmatassulta erästä todella tärkeää asiaa, joka oli varjostanut mieltäni siitä asti, kun sain oppilaan. Tärisin hieman kun kuljin suuaukon läpi, toivoisin saavani parhaan mahdollisen vastauksen kysymykseeni, jonka aikoisin oppilaalleni pian esittää. Räpäytin silmiäni katsellen ympärilleni pesässä, Vadelmatassu oli onnellisesti omalla paikallaan, yhä elävien kirjoissa kakomassa yrttejä alas kurkustaan. Liljatuuli katseli tomeran oloisena vierestä kun oppilas nielaisi ylidramaattisesti yökäten vielä viimeisen lehden.
-Liljatuuli, olen pahoillani, mutta haluaisin jutella hetken kahden kesken Vadelmatassun kanssa, naukaisin Liljatuulelle joka oli kääntänyt pistävän katseensa minuun.
Parantaja nyökäytti ymmärtäväisesti päätään poistuen paikalta Vadelmatassun epäileväisen katseen saattelemana. Siirsin lämpimästi hymyillen katseeni vaaleanruskeaan kolliin, joka vaikutti hieman vaivaantuneelta tuijottaessaan minua pelokkaasti takaisin.
-Haluaisin kysyä sinulta kysymyksen, naukaisin tavoitellen äänessäni rauhallista sävyä.
Vadelmatassu liikahti hermostuneesti, kurtistaen kulmiaan minua yhä epäileväisesti tuijottaen.
-En kai ole tehnyt mitään väärää? Kolli vingahti pörhistäen turkkiaan.
Pudistin päätäni raskaasti huokaisten, nyt olisi minun vuoroni.
-Olenko minä mielestäsi huono mestari? Naukaisin hiljaa kääntäen katseeni pois päin pedillään viattomana makaavasta oppilaasta.
//437 sanaa
//Vadelma?
