Korppitassu
Kirjoittaja: Nova
Huhuja, kasapäin huhuja siitä, että Hillasielu ja Hiilihammas muka tykkäisivät toisistaan sillä tietyllä tavalla, en vain tajunnut miten kaksi kollia voisivat muka pitää toisistaan sillä tavalla miten naaras ja kolli.
-Eihän kolleja muutenkaan ymmärrä, mutisin itsekseni.
Maailma oli muuttunut vain entistä hämmentävämmäksi sen jälkeen kun minusta oli nimitetty soturi, Korppisiipi. Olin viimein soturi, mutta en ollut varma sopiko se minulle, olin kuulemma vain entistä kärttyisempi ja viileämpi kuin oppilaana. Olin yrittänyt haeskella Hiilihammasta, kolli ei edes ollut tullut onnittelemaan minua nimitysseremonian jälkeen, minusta tuntui yksinäiseltä. Nimitysseremonian muisto vain toisti ja toisti itseään mielessäni kuin olisi yrittänyt saada minut hulluksi, mielikuva Mesitähden jäntevästä ruumiista liukui esiin ja hänen äänensä voimakas kaiku oli särkeä korvani:
-Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi: Korppitassu, tästä lähtien sinut tunnetaan nimellä Korppisiipi. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja tahdonvoimaasi ja hyväksyy sinut Eloklaanin täydeksi soturiksi.
Minut valtasi taas se epämukavuuden tunne kuunnellessani oman nimeni kaikua.
-Ehkä tarvitsen vain hetken omaa aikaa, mumisin päätäni ravistellen.
Nousin ylös paikaltani varjoista ja hoipertelin ulos leiristä suuaukon edessä vartiossa seisovalle kissalle kylmästi päätäni nyökäyttäen. Sain luonnosta taas pientä elinvoimaa jaksaen ravata jonkin matkaa eteenpäin, sitten jouduin taas pysähtymään puuskuttaen paikalleni pienelle aukealle. Katselin hampaitani hermostuneesti kiristellen ympärilleni, koivupuut ympäröivät minut, silti silmääni pisti niiden rauhoittava olemus. Puiden lehdet havisivat tuulessa hennosti, kuin yrittäen sanoa minulle, että olin aukiolla turvassa oman elämäni peloilta, jotka jäivät kauas leiriin.
-Kumpa voisin olla joku muu kissa…huokaisin yrittäen etsiä jotakin iloista muistoa elämäni varrelta.
Leiri ei oikeastaan tuntunut enää kodilta, kukaan ei tuntunut haluavan puhua minulle, huhut Hillasielusta ja Hiilihampaasta jatkuivat yhä, mutta eipä se minua haitannut.
-Korppitas…siis Korppisiipi! Joku mutisi korvani vierestä.
Hätkähdin hiljaa itseäni solvaten kauemmas.
-Mitä? Sihahdin kääntäen vimmoissani katseeni…Hiilihampaaseen?
Siloittelin hieman karvojani, mutta en antanut hymyn taipua kasvoilleni.
-Et kai sinä usko siihen, että minä ja Hillasielu…no tiedät kyllä mitä, Hiilihammas mutisi katseensa nolostuneena minusta poispäin kääntäen.
Huitaisin hännälläni kärttyisesti maata.
-Täyttä soopaa joka sana! Naukaisin kulmiani kärttyisästi kurtistaen.
Hiilihammas huokaisi helpottuneena ja istahti viereeni loukkaantunutta käpäläänsä varoen.
-Paraneeko käpäläsi pian? Kysyin hieman rennommin.
Hiilihammas päästi suustaan pienen epäileväisen tuhahduksen.
-Kai, kolli naukui epävarmasti.
Minusta alkoi tuntua siltä, että jokin jännite oli ystävyytemme tiellä, luulin tietäväni syyn:Huhut.
Pudistin päätäni, halusin vain vanhan kunnon Hiilihampaan mahdollisimman pian takaisin.
-Yritä rentoutua, minusta ne huhut ovat täyttä tarinointia, enkä usko, että kovin moni edes uskoo niitä todeksi! Yritin epätoivoisesti lohduttaa masentuneen näköistä Hiilihammasta.
Kolli nyökäytti päätään vinosti hymyillen.
-Minulle on ihan sama, vaikka kuka väittäisi mitä kunhan olet edelleen sama Hiilihammas kuin aina! Jatkoin saaden voimaa Hiilihampaan hymystä.
Kolli näytti liikuttuneelta.
-Kiitos! Tämä maukui kiitollisena silmiään räpäyttäen.
Hymyilin leveästi kollille, minusta oli mukava nähdä tämän piristyneen sanoistani, en halunnut nähdä tätä niin maassa kuin tämä äsken oli ollut.
//449 sanaa
//Hiili?
