Korppitassu
Kirjoittaja: Nova
Yöpartio oli tullut ja mennyt, se ei ollut sujunut ihan odotuksieni mukaan, vaan olin kompastellut mihin sattuu, ja lopulta saanut Hallavarjon menettämään hermonsa astuttuani huomaamattani kollin hännälle, lopulta leiriin päästyämme mestarini oli käskenyt jotenkin vaisusti minut nukkumaan.
Loikoilin aukiolla voimiani runsaalla aamiaisella keräillen, näykkäilin tiuhaan tahtiin palasia pulskasta, ruskeankirjavasta myyrästä.
-Seuraavaksi on siis tiedossa taisteluharjoitukset…tuumailin päivänohjelmaa itsekseni muistellen.
Hiilihammas oli jättänyt minut syömään yksinään aamiaista, kun oli itse lähtenyt mukaan rajapartioon. Kohdistin vaaleanvihreiden silmieni katseen kauniin siniselle taivaalle, jossa aurinko helotti kirkkaasti, minulla oli seesteinen olo makoillessani suojassa auringon porotukselta. Laskin katseeni alas nuolaisten pikaisesti viimeiset myyränrippeet pois naamaltani, haeskelin Hallavarjoa katseellani, aurinkohuippu koittaisi kohta, ja meidän olisi aika lähteä harjoittelemaan. Huomasin mestarini vain vähän matkan päässä minusta, kolli oli jäänyt suustaan kiinni Okraviiksen kanssa, kuin olisi unohtanut kokonaan aurinkohuipun harjoitukset. Pudistin ärtyneenä huokaisten päätäni, nousin ripeästi ylös paikaltani ja lähdin pujottelemaan rauhassa ruokailevien klaanitovereiden välistä, osa kissoista häiriintyi siitä kun kuljin heidän vierestään, mutta osa vain jatkoi minusta piittamatta omia touhujaan. Yskähdin merkitsevästi päästyäni rauhassa paikallaan loikoilevan Hallavarjon taakse, kolli käänsi päänsä niin, että kohtasin tämän silmien tutkivan katseen, tämä kohotti kysyvästi kulmiaan hoksattuaan tympääntyneen olemukseni.
-Meillä olisi nyt ne harjoitukset Hallavarjo, totesin kuivakasti.
Okraviiksi tyrskähti päänsä meistä päin pois päin kääntäen, arvasin kollin nauravan sille, kuinka minä raukka jouduin muistuttamaan Hallavarjoa harjoituksista.
-Kyllä, suunnitelmani on siis se, että menisit edeltä ennen minua, Hallavarjo selitti nyt minun suuntaani kokonaan kääntyen.
Kohautin välinpitämättömänä olkiani ja lähdin enää unohtelevaisesta mestaristani välittämättä tassuttelemaan ulos leiristä, harjoituspaikka oli vain kivenheiton päässä, eikä minun tarvinnut rämpiä kauaakaan aluskasvillisuuden seassa, kun olin perillä. Istahdin keskelle aukioita sukimaan karvojani, yritin samalla pähkäillä mikä olisi mahdollisesti Hallavarjo juoni. Varmuuden vuoksi kohotin kuononi turkistani, raottaen suutani hieman, aisteihini tulvahti Hallavarjn voimakas ominaistuoksu. Palaset loksahtelivat hitaasti paikalleen päässäni, nousin äkkiä ylös maasta ja yritin näytellä kuin kaikki olisi normaalia, enkä olisi mitään haistanutkaan. Heilautin korviani kuin olisin muka kuullut jotakin, käänsin pääni pensaikkoon, josta mestarini tuoksu tuli.
-Huomasin sinut kyllä senkin vanha kirppukasa, tule tänne! Ärisin alkaen astella kehää harjoitusalueen keskellä.
Nuuhkaisin ilmaa uudestaan, Hallavarjon tuoksu leijaili edelleen tiheästä puskasta, tassuttelin käpäläni keveästi asetellen pensaan eteen ja loikkasin hampaat voitonriemuisessa irvessä sen yli. Voitonriemuni haihtui kuin hiekka tuuleen, mestarini ei ollutkaan pensaan takana, tämän tuoksu leijui silti yhä ilmassa, kuin tämä olisi vain noussut lentoon. Yhtäkkiä selkääni tömähtivät muhkeat käpälät, jotka riuhtaisivat omat käpäläni altani huimassa kaaressa, voimakkaan liikkeen johdosta mätkähdin kyljelleni maahan. Pyristelin raivokkaasti vastaan, kun käpälät muuttuivat painavemmiksi rintakehäni yllä, haukoin turhautuneena räpiköiden happea, en edes nähnyt kissaa, joka minulle tämän teki, näkökenttäni peitti tuuhea, punaruskea karva, joka tukki melkein kokonaan suuni. Käpälät kuitenkin yllätyksekseni höllensivät otettaan, ehkä tämä ei ollutkaan vihollinen.
-Korppitassu, yritä keskittyä! Päivitteli Hallavarjon harvinaisen tuttu ääni.
Tuhahdin ärtyneenä, vääntäydyin neulasia turkistani tiputellen ylös maasta, varmaan jokaista lihastani jomotti.
-Tietenkin kiipesit koko reviirin ainoaan kuuseen, mutisin hampaitani kiristellen.
Kohotin turhautuneena katseeni Hallavarjoon, jonka jykevä ruumis oli vielä hetki sitten haudannut minut melkein elävältä.
-Olen ihan surkea, en osannut edes aavistaa, että saattaisit kiivetä! Parahdin potkaisten käpäläni vieressä ollutta, maahan Hallavarjon mukana tippunutta kuusenkäpyä.
Hallavarjo pudisteli päätään, kollin silmät kimmelsivät, kuin tämä olisi nähnyt ajatukseni, kolli vaikutti todella turhautuneelta itsekriittisyydestäni.
-Ei et sinä ole surkea, sitä paitsi uskon, että työni on pian tehty kanssasi! Hallavarjo lohdutti kuin olisin ollut pikkupentu, joka olisi tehnyt jotakin tuhmaa ja saanut torut.
Käännyin vaistomaisesti pois mestarini luota ja lähdin askeltamaan nopeasti pois, kerrankin kun olin livauttanut jotakin, jota en olisi halunnut. Puhisin ärtyneesti jotakin leirin suuaukon edessä olleelle klaanitoverille, joka näytti hämmentyneeltä, änkesin sisään tämän ohitse ja istahdin sopivasti kohdalle sattuneen Hiilihampaan viereen, kolli vaikutti hämmentyneeltä ärtyisyydestäni, jonka olisi varmaan huomannut, vaikka olisin yhä seisonut harjoitusaukiolla.
-Mitä nyt on sattunut? Hiilihammas kysyi naksauttaen turhautuneesti kieltään.
//607 sanaa.
//Hiili?
