Korppitassu
Kirjoittaja: Nova
Huokaisin haikeasti siirtäen katseeni taivaalla kirkkaasti tuikkivaan tähtivyöhön, tiesin kyllä unelmani.
-Minusta olisi ihana katsoa kuinka omat pentuni kasvaisivat ja varttuisivat sotureiksi, sitten minulla olisi viimein rakastavainen perhe, joka minulta pentuna puuttui, naukaisin hiljaa yrittäen kuvitella ympärilleni juoksentelemaan pari pyöreää, pörheäturkkista karvapalloa.
Hiilihammas vaikutti hämmentyneeltä, en uskonutkaan, että tämä olisi arvannut haaveeni olevan niin epätavallinen laiselleni temperamenttiselle kissalle.
-Niin, ystäväni naukaisi hitaasti.
Minulle tuli hieman vaivaantunut olo kollin epävarmasta olemuksesta, halusin silti vielä jatkaa lausettani.
-Jos saisin pentujen lisäksi lempeän kumppanin, niin elämäni olisi täydellinen! Haaveilin sotkuista turkkiani varovasti siistien.
Hiilihammas katseli tähtitaivasta mietteliään oloisena, tämä vaikutti vajonneen syvälle omiin ajatuksiinsa.
-Ajattele, joskus mekin nousemme taivaalle katsomaan miten vuodet vierivät ja Eloklaani jatkaa kasvuaan yhä vahvemmaksi ja vahvemmaksi, mietiskelin kellahtaen selälleni heinikolle ja ojentaen etukäpäläni kohti taivaankantta.
Ystäväni hätkähti, kolli vaikutti palanneen takaisin maanpinnalle, tämä siristi silmiään näyttäen tarkastelevan jokaista tähteä kuin ne olisivat olleet jokainen erilaisia kissoja.
-Juuri se on tarkoituksemme, kun olemme tehneet palveluksemme maan päällä loppuun, niin siirrymme auttamaan klaanin päätöksiä tähtiklaaniin, selitin laskien käpäläni takaisin rintani päälle.
Hiilihammas avasi suunsa kuin väittääkseen vastaan, tiesin sen kolliata hehkuvasta kauhistuneisuudesta.
-Silti saamme elää omaa elämäämme, saada pentuja, rakastaa ja antaa tunteiden näkyä vapaasti oman kehomme pinnalla, kehräsin iloisesti.
Ystäväni nyökäytti päätään, kuin viestiäkseen minulle sanattomasti ymmärtävänsä mitä tarkoitin.
-Ajattele, silti päätämme oman elämämme kulusta, minusta meillä ei ole tiettyä kohtaloa mitä pitäisi noudattaa, ja minkä kautta kulkea, meillä on oikeus valita oma polkumme! Naukaisin vääntäytyen päättäväisesti pystyyn ja suunnaten katseeni taivaalle.
Minusta tuntui, että kerrankin jalkani kestivät painoni, eikä sisäinen minäni romahtanut maahan muiden pakottaessa kumartamaan.
-Korppisiipi, olet pelottavan järkevä! Hiilihammas naukui keventääkseen syvällistä tunnelmaa.
Katsahdin toinen etukäpälä maasta nostettuna suoraan Hiilihampaaseen, joka oli suoraan sanottuna melko vaikuttuneen näköinen.
-Joo, anteeksi, huokaisin antaen pahoittelevan ilmeen sulaa kasvoilleni.
Hiilihammas naurahti helpottuneena kun istahdin takaisin nurmikolle siihen paikkaan mihin olin maatessani jättänyt pienen painauman.
//304 sanaa
//Hiili?
