Korppitassu
Kirjoittaja: Nova
Hiilihammas esitti tämän hetkiseksi kysymykseen sen, että minkä halusin soturinimekseni. Istuin ystävääni vastapäätä täysin hiljaa tuijottaen tämän ohitse sinne, missä Mesitähti oli kyyristynyt klaaniin uutena tulokkaana saapuneen Vadelmapennun eteen, päällikkö työnsi pentua rohkaisevasti sinne mihin muut pentutarhan asukit olivat siirtyneet peuhaamaan. Huokaisin haikeasti, mieleeni muistui kun itse olin saapunut klaaniin.
-Korppitassu? Oletko kunnossa? Hiilihampaan kysymys keskeytti ajatuksenkulkuni, ravistelin päätäni ärtyneesti.
Ystäväni yskähti merkitsevästi ja siirsi käpäliään vaivaantuneena.
-Mitä? Äyskähdin haluamaani töykeämmin.
Vastapäätä minua seisonut ruskea kolli vetäytyi loukaantuneena hieman taakseppäin kompuroiden omiin käpäliinsä.
-Niin, että minkä haluaisit soturinimeksesi? Hiilihammas toisti kysymyksensä.
Päässäni raksutti tyhjä, autio tiedottomuus, mistä minä voisin yhtäkkiä nyhjäistä itselleni soturinimen?
-En minä vain tiedä, totesin poimien hierakanlehden takaisin suuhuni ja kääntäen selkäni Hiilihampaalle.
Lähdin enää Hiilihampaasta välittämättä jolkottamaan parantajanpesälle lehden makea aromi suuhuni leviten, pujahdin parantajanpesään mietiskellen ystäväni näkemystä yrttitietämykseni haitoista, minusta siitä ei olisi mitään haittaa, vaikka yrteistä tietäisinkin. Liljatuuli tassutti uteliaana minua vastaan ja silmäili olemustani kuin etsien uusia ruhjeita, naaras räpsäytti meripihkan sävyisiä silmiään yllättyneenä kun tämän katse osui suussani olevaan hierakanlehteen.
-Mistä sinä hierakkaa olet löytänyt? Parantaja kysyi kun laskin lehden suustani naaraan jalkojen juureen.
Kaivelin muistiani hetken, sitten mieleeni putkahti minun ja Hiilihampaan hetki sitten käymän keskustelun sanat: ”reviirin pohjoispuolella”
-Reviirin pohjoispuolelta sieltä yhden tiheän vatukon vierestä! Ilmoitin rintaani ylpeästi röyhistäen.
Yhtäkkiä mieleeni juolahti eräs seikka: Jos olisin yhä enemmän ja enemmän Liljatuulen kanssa, niin Hiilihammas luulisi minua hulluksi.
-Voin näyttää sen sinulle joskus, mutta en nyt! Nähdään! Naukaisin pikaisesti naaralle pujahtaen pois parantajan tutkivan katseen alta.
Huokaisin helpotuksesta kun huomasin Hiilihampaan istumassa rennompana suojassa auringon porortukselta, kolli varmaan hoksasi katseeni ja käänsi ruskean karvan peittämän päänsä minua kohti, tämä nyökkäsi minulle tyytyväisenä.
Istuuduin ystäväni viereen alkaen sukia sotkuista turkkiani, se oli edelleen sotkussa tuotteliaan saalistusreissun jäljiltä.
-Muuten, oletko koskaan miettinyt, että jos meistä jommasta kummasta tulisi päällikkö tai varapäällikkö? Esitin mieleeni ensimmäisenä putkahtaneen kysymyksen, en sietänyt välillemme laskeutunutta hiljaisuutta.
Hiilihammas ojensi etukäpälänsä venytykseen köyristäen vähän selkäänsä.
-Päällikkönä ja varapäällikkönä olisi aika paljon vastuuta, ja entä sitten kiistat joita pitää selvitellä Kuolonklaanin kanssa? Hiilihammas esitti minulle toisen kysymyksen vastaamatta itse ollenkaan.
Kohautin olkiani päästäen ulos tuhahduksen, ystäväni yritti selvästi vältellä tätäkin aihetta.
-Empä kuule tiedä, tokaisin räpäyttäen suurielkeisesti vaaleanvihreitä silmiäni.
Naksautin tuumivaisesti kieltäni, olisihan se ihan loogisesti kiinnostavaa olla varapäällikkö tai jopa itse päällikkö, en silti osannut kuvitella niitä minun pikku haikeuteni ylittäviä murheita ja huolia, joita päällikkö sai kantaa harteillaan.
-Pitäisiköhän sinun mennä lepäämään? Hillihammas kysyi yhtäkkiä.
En tiennyt miltä kannalta kollin asia olisi pitänyt ottaa, loukkauksenako kenties? Vaikko pyytettömänä kehotuksena?
//410 sanaa
//Hiili?
