Korppitassu
Kirjoittaja: Nova
’-Kumpi menee ensin? Hiilitassu kysyi korkeaa puuta katseellaan arvioivasti mittaillen.
Ystäväni vilkaisi minua merkitsevästi, kuin sanoakseen, että minun pitäisi lähteä kapuamaan ensiksi ja asettamaan itseni pienoiseen vaaraan. Puu oli leveä ja korkea, mutta siinä oli runsaasti käpälänsijoja, joten kiipeämisen ei pitäisi varmaan olla kovin suuri ongelma, en silti ollut varma pystyisinkö kiipeämään ensin viimekerran räikeän epäonnistumisen jälkeen. Hetken pohdittuani päädyin kompromissiin itseni ja ristiriitaisten ajatuksieni kanssa.
-Sinä! naukaisin haastavasti, työntäen Hiilitassun lähemmäs puunjuurta.
Hallavarjo, sekä Utusielu seisoivat hievahtamatta paikallaan ja tarkkailivat meitä hiljaisina, olisi voinut luulla, että nämä olivat juurtuneet tiukasti maahan ja muuttuneet itsekkin puiksi, seistä tököttivät vain siinä! Hiilitassu veti syvään henkeä ja tarrasi tiukasti kynsillään kosteaan puunkuoreen, tämä kapusi siististi rungolla, paria pientä käpälän luiskahdusta lukuunottamatta, olin tämän taidoista jopa hieman kateellinen. Kollioppilas oli päässyt melko nopeasti kiipeämään puun ensimmäiselle oksalle, josta tämä katseli minua ja mestareitamme silmät iloisesti kimmeltäen varoen kuitenkin menemästä liian lähelle paksun oksan reunaa, josta tämä voisi helposti pudota, vaikka ei ollutkaan kovin korkealla. Liikahtelin hermostuneesti, kohta olisi minun vuoroni.
-Voit tulla nyt alas! Utusielu huikkasi oksalla kököttävälle Hiilitassulle.
Näin Hiilitassun hännän vilahtavan pikaisesti puunoksan karkeamuotoisen reunan yli ja sitten kolli kiipesikin jo käpälät edellä kohti maata, puolimatkassa tämä hyppäsi suurella loikalla suoraan tyytyväisen Utusielun eteen. Utusielu nyökkäsi Hiilitassulle hyväksyvästi ja ystäväni röyhisti rintaansa, näyttäen melko hassunkuriselta seisoessaan Utusielun edessä, melkein räjähtäen ylpeydestä itseään kohtaan.
-Korppitassu, sinun vuorosi, Hallavarjo tokaisi, erotin tämän äänessä hermostuksen pistävän sävähdyksen.
Nyökäytin ponnekkaasti päätäni, kukaan ei tiennyt, että olin pari kertaa hionut tekniikkaani ja osasin mielestäni kiivetä melkoisen hyvin, vaikka alastulon kanssa oli edelleen pienoisia ongelmia, jotka voisi ratkaista vain rankan harjoittelun avulla. Annoin lihaksieni rentoutua tarratessani puunkuoreen kiinni, jalkani eivät missään nimessä saisi muuttua puupökkelöksi, jolloin tipahtaisin välittömästi alas ja joutuisin taas luuhaamaan oppilaittenpesässä yhden ikuisuuden venähtäneiden jalkojen takia. Kosteasta puusta irtoili lahonneita palasia, jotka tippuivat melkein, puun juurella hermostuneena katselevan, pahaa-aavistamattoman kolmikon niskaan. Ei ollut itseasiassa yhtään vaikeaa kiivetä puuhun, harjoittelu oli tuottanut tulosta, vaikka muutaman kerran melkein luiskahdin maahan, annoin käpälieni totutella rauhassa puunkuoreen, ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo turvallisesti ensimmäisellä oksalla.
-Tule vain alas! Kuulin Hallavarjon rennommaksi muuttuneen äänen jostain näkymättömistä, oksan paksu siluetti peitti allensa kaksi kissaa, mutta näin Hiilitassun istumassa maassa, ihan näkökenttäni laidalla.
Lähdin hivuttautumaan hitaasti, askel askeleelta kohti maanpintaa, joka häämötti vaivaisen parin ketunmitan päässä minusta. Käytin Hiilitasusn tekniikkaa, eli suurinpiirtein puolivälissä keräsin kaikki voimani ja otin puunkuoresta vauhtia loikkaan kohti kodikasta maata. Annoin käpälieni tömähtää maahan ja lennättää hiekkaa pienen matkan jokaiseen ilmansuuntaan, karhean hiekan ulottuvilla ei onnekseni ollut kissoja, sillä muuten olisin saanut tajunnanräjäyttävät torut.
-Mainoita! Hallavarjo kehui ja ilokseni erotin ylpeyden läikähdyksen tämän tasaisessa äänessä.
-Seuraavaksi voisimme…Utusielu aloitti häntäänsä hieman liikauttaen.
-Mennä leiriin ja hakea syötävää? Kysäisin nopeasti, Utusielua kysyvästi tuijottaen.
Utusielu vilkaisi melko pistävästi minuun, olisi varmaan kannattanut odottaa, että naaras saisi lauseensa loppuun.
-Hyvä idea, minulla ainakin on jo nälkä! Hiilitassu tuppaantui keskusteluun, Utusieluun anovasti katsoen.
Utusielu huokaisi, mutta tiesin naaraan viiksien värinästä, että tätä varmasti huvitti
-Mennään sitten, Utusielu naukaisi ja viittaisi hännällään suuntaan, josta olimme tulleet.
Jättäydyin vauhtiani hidastaen kulkemaan vieläkin energiaa pursuavan Hiilitassun vierelle, joka oli silti päättänyt tassutella rauhallisesti hilliten hieman intoaan.
-Hyvin kiivetty, olette tainneet harjoitella Utusielun kanssa! Naukaisin iloisesti Hiilitassulle.
Ystäväni väläytti minulle pienen hymyn, vaikka tämän silmistä huomasi, että kolli oli todella tyytyväinen suoritukseensa, joka ei ollut todellakaan hassumpi.
-Niin, kyllähän me pari kertaa olemme, Hiilitassu naukaisi yhtä aikaa vilpittömän ja iloisen kuuloisena.
Olin tavallaan todella ylpeä ystävästäni, sitten kun meistä tulisi sotureita, ja saisimme omat oppilaat, olin varma siitä, että kouluttaisimme nämä vähintään yhtä hyvin kuin Utusielu ja Hallavarjo.
-Mutta en ole kuullut, että sinä olisit! Hiilitassu lisäsi uteliaasti, minua tiiviisti tuijottaen.
Sotkeennuin melkein omiin käpäliini ja olin vähällä kaatua rähmälleni suoraan märkään, mutavelliksi muuttuneeseen maahan, oliko suoritukseni ollut muka todellakin niin paljastava, että jopa Hiilitassu saattoi huomata suoraan, että olin harjoitellut? Olisiko minun parempi kertoa totuus yöllisistä retkistäni? En edes olisi saanut mennä yöllä yksin ulos! mitä minun pitäisi oikein tehdä? Mielessäni pyöri tuhat asiaa, miten voisin erottaa oikean ratkaisun niistä kaikista mahdollisista totuutta edustavista vastauksista ja pikavalheista?
//664 sanaa
//Hiili?
