Kortepentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Tutkaillessani Nopsatassun olemusta samalla kun juttelimme panin merkille hänen pienen hymynsä, joka muistutti kovasti niitä hymyjä, joita olin nähnyt monilla muillakin eloklaanilaisilla viime aikoina. Siinä oli jotakin surumielistä, kaihoisaa. Kaikki tuntuivat kaipaavan jotakin, joka ei selvästi ollut enää läsnä kanssamme. Ehkä juuri siitä samasta syystä leirin ilmapiiri tuntui toisinaan vähän kummalliselta.
”Hain meille pentutarhaan aamiaista aurinkohuipun aikoihin ja menin sitten torkuille, mutta heräsin, kun Leppävarjo ilmoitti, että hänen oli mentävä hoitamaan asioita leirin ulkopuolelle, joten nyt me sitten olemme ulkona odottelemassa”, selitin iloisesti ja osoitin kuonollani vähän kauempana norkoileviin Kimalaistoiveeseen ja Kuupentuun.
Nopsatassu kuunteli korvat höröllä ja nyökkäili. “Oletteko odottaneet kauan?” hän kysyi.
“Emme kovin. Hän lähti vähän ennen kuin sinä tulit aukiolle”, maukaisin. Katseeni harhautui aukion yli piikkihernemuurissa olevaan aukkoon, jonka kautta kissat kulkivat leiriin ja ulos. En ollut vielä käynyt leirin ulkopuolella. Minun ja Kuupennun pitäisi odottaa, kunnes olisimme tarpeeksi vanhoja oppilaiksi ja pääsisimme vanhempien kissojen seurassa tutkimaan reviiriä. Se mahtoi olla valtava.
Katsahdin takaisin Nopsatassuun ja kysyin sitten: “Mikä on sinun lempipaikkasi leirin ulkopuolella?”
//Nopsa?
