Kortetassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
En saanut Lampivärettä pois ajatuksistani. Naaras oli vallannut mieleni, asettunut sinne kodiksi. Joka ilta nukkumaan mennessäni odotin jo seuraavaa päivää, jolloin näkisin raidallisen soturin taas ja saisin jutella hänelle lisää.
Tätä oli jatkunut jo päiviä. Osittain se johtui siitä, että tunsin edelleen olevani kiitollisuudenvelassa hänelle henkeni pelastamisesta taannoin, mutta se ei varmasti ollut ainoa syy, miksi viihdyin hänen seurassaan niin hyvin; Lampiväre oli fiksu, rohkea ja muutenkin kaikin puolin upea kissa. Nautin hänen kanssaan käydyistä keskusteluista enemmän kuin mistään, enkä ikinä kyllästynyt kuulemaan hänen ääntään.
Ikävä kyllä aikamme oli usein varsin rajallinen, sillä muut kuolonklaanilaiset vartijat eivät katsoneet hyvällä, jos joku heidän toverinsa vietti liikaa aikaa jonkun eloklaanilaisen kanssa. Tässä tapauksessa tuo joku oli Lampiväre, enkä minä missään tapauksessa halunnut hänen joutuvan sen takia vaikeuksiin.
Tänään me saimme kuitenkin olla ihan luvan kanssa kahden kesken, sillä meidät oli määrätty pariksi metsästyspartioon. Parit jakanut Tuimakatse ei voinut aavistaakaan, miten hyvilläni olin hänen päätoksestään laittaa meidät kaksi yhteen.
Nummella puhaltava tuuli pörrötti turkkiani mukavasti. Olin jäädä tuntemuksen pauloihin pidemmäksi aikaa, ellei Lampiväre olisi varastanut taas huomiotani. Naaras kehotti minua näyttämään, mihin minusta oli – arvatenkin viitaten tällä metsästämiseen.
Jos totta puhuttiin, en ollut mikään kummoinen metsästäjä. Oikeastaan oli suorastaan sanottuna surkea kaikenlaisissa fyysisissä aktiviteeteissa, mutta se ei varsinaisesti haitannut minua itseäni juurikaan. Uskoin, että kissaa ei määrittänyt se, miten nopeasti tämä pystyi juoksemaan saaliin perässä tai kuinka hyvin tämä pärjäsi taistelussa, vaan pikemminkin luonteenlujuus ja sydämen suuruus. Oli pakko kuitenkin myöntää, että tässä tapauksessa toivoin olevani parempi saalistaja ihan vain Lampiväreen tähden.
”Myönnän jo etukäteen, että tämä ei ole vahvuuksiani”, sanoin samalla kun nuuhkin ilmasta merkkejä saaliista. ”Joten en pahastu, jos pidätte yritystäni huvittavana.” Väläytin Lampiväreelle hilpeän katseen viikset väpättäen.
Alku oli varsin lupaava: tuuli kuljetti nenääni melko tuoreen jäniksen hajun, jonka kanssa päätin kokeilla onneani. Saimme kulkea melko pitkän matkan, ennen kuin haju toden teolla voimistui ja pitkäkorva tuli näkyviin erään kumpareen takana. Se puuhaili jotain suojaisassa painaumassa kasvavan vähälehtisen pensaan juurella, ilmeisesti vielä tiedottomana sitä tarkkailevista kissoista.
Jäimme kurkistelemaan kumpareen yli eläintä. Tai no oikeastaan minä kurkistelin, Lampiväre vain kulki perässäni ja antoi minun hoitaa metsästämisen, kuten oli aiemmin sanonutkin tekevänsä. Pysähdyin pohtimaan, mikä olisi paras tapa yllättää jänis. Lähistöllä ei meidän onneksemme näkynyt pesäkoloja, joten se ei ainakaan heti pääsisi juoksemaan maan uumeniin. Oli kuitenkin selvää, että häviäisin sille juoksukilpailussa lähtökohdasta huolimatta. Siksi minun olikin yritettävä olla sitä fiksumpi.
Käännyin Lampivärettä kohti. Naaras höristi korviaan uteliaasti. ”Voisitteko mitenkään auttaa minua sen verran, että kiertäisitte tuonne oikean puoleiselle kumpareelle ja säikäyttäisitte jäniksen minun suuntaani, jotta voin napata sen?” yritin puhua niin hiljaa kuin vain pystyin, sillä vaikka tuuli puhalsikin jäniksestä poispäin, en täysin luottanut siihen, että se riitti vaimentamaan äänemme.
Lampiväre näytti miettivän hetken, kunnes nyökäytti päätään suostumisen merkiksi ja lähti kiertämään ääneti eläimen taakse. Minä puolestani siirryin passiin sen mahdolliselle pakoreitille, toivoen suunnitelmani olevan yhtä toimiva käytännössä kuin mitä se oli ajatuksissani.
Hetkistä myöhemmin Lampiväre loikkasi esiin kumparin takaa murinan kera, ja sekös vasta pani pitkäkorvan koipiin vipinää. Ehkä vähän liikaakin.
Onnistuin jotenkuten loikkaamaan sen päälle ja tarrautumaan siihen kynsilläni. Jänis oli kuitenkin väkevämpi kuin olin luullut, ja muutaman silmänräpäyksen ajan ratsastin sen selässä, ennen kuin se onnistui täräyttämään minua takajalallaan naamalle ja livistämään otteestani. Heitin samaan rytäkkään pari kuperkeikkaa alaspäin viettävässä mäessä menetettyäni suuntavaistoni iskun voimasta, jääden lopulta makaamaan nurmelle selälleni.
Päässäni pyöri ja korvissani soi. Minun oli vaikea kohdistaa katsettani mihinkään hetkeen, mutta kun vähitellen tokenin, huomasin Lampiväreen kumartuneen ylleni.
”Se pääsi karkuun”, onnistuin kähisemään, ja väänsin naamalleni hieman pahoittelevan hymyn. Olin pahoillani siitä, että naaras oli joutunut todistamaan, miten oppilas oli ottanut jänikseltä kuonoonsa.
//Lampi?
SuperKP-boosti käytössä
