Kortetassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Havahduin hereille levottomasta unesta. Saatoin yhä kuulla pääni sisällä vaimeat taisteluhuudot sekä tuulen ujelluksen taustalla. Päivän mittaan unohtaisin kyllä niiden olemassaolon, mutta nukkuessa ne palaisivat jälleen kummittelemaan.
Katselin ympärilleni oppilaiden pesässä, jossa oli vielä yllättävän täyttä. Suurin osa oppilaista nukkui yhä vuoteissaan. Pimentovarjo ilmottaisi vasta päivän partioita päättäessään tämän päivän harjoitusten ajankohdan, joten kellään ei ollut kiire nousta.
Minä sen sijaan tunsin oloni liian levottomaksi voidakseni maata paikallani siihen asti, joten nousin ylös ja suin tapani mukaisesti turkkini, ennen kuin tassutin kepein askelin pesän suulle. Nyökäytin päätäni tervehdykseksi Tuimakatseelle, joka makasi käpälät allaan lähellä uloskäyntiä. Oletin Lammikkoloikan olevan ulkona, sillä häntä ei näkynyt pesässä. Isokokoinen kuolonklaanislaiskolli katsoi minuun takaisin ilmeenkään värähtämättä. Väläytin hänelle vielä nopean hymyn, ennen kuin livahdin hänen ohitseen aukiolle.
Auringonvaloa siivilöityi puiden välitse leiriin, jossa osa sotureista oli jo hereillä ja parasta aikaa valmistautumassa päivän askareisiin. Kuljetin katsettani aukion yli, mutta en nähnyt mestarini Lieskakajon punertavaa turkkia missään.
En kuitenkaan ehtinyt kaipailla häntä pitkään, sillä pian huomasin näkökenttäni reunalla valkoisen hahmon lähestyvän minua sivusta päin. Käännyin kohti Laventelitaivasta, ja kasvoilleni nousi iloinen hymy. Naaras oli yksi vanhemmista sisaruksistani, mutta en ollut vielä saanut tilaisuutta tutustua häneen. Siksi minua ilahduttikin kovin, kun sisareni oli päättänyt lähestyä minua nyt syystä taikka toisesta.
Panin kuitenkin merkille Laventelitaivaan hieman huonovointisen näköisen ilmeen, ja kysyin häneltä: ”Oletteko kunnossa?”
Laventelitaivas aukoi suutaan, kuitenkaan saamatta sanaakaan ulos. Aloin jo hieman huolestua – kaipasiko naaras apua? Huoleni haihtuivat kuitenkin pian, kun tämä kohta kysäisikin hitusen huvittuneen kuuloisena ja päätään kallistaen: ”Oletko itse?”
Tilalle tuli hämmennys. Näytinkö sairaalta? Ainakin koin voivani ihan hyvin.
”Olen minä”, räpyttelin silmiäni Laventelitaivaalle edelleen hiukan ihmeissäni. En kuitenkaan takertunut siihen tunteeseen liian tiukasti. ”Näytitte vain hieman huonovointiselta hetki sitten, siksi kysyin”, selitin hymyillen pienesti. ”Oliko jotain, missä voisin olla avuksi teille? Emme olekaan ennen ehtineet jutella.”
//Laventeli?
