Kortetassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Etenimme öisen metsän halki rivakasti mutta hiljaa. Olimme saaneet pelastettua Mesitähden ja Leimusilmän, ja nyt matkasimme kohti Eloklaanin reviiriä. Jykevärakenteinen Lieskakajo kulki joukon edellä ja varmisti, että reitti oli vapaa. Kaikki muutkin pitivät korvansa ja silmänsä auki kuolonklaanilaisten varalta.
Minäkin kyllä yritin, mutta jälleen kerran huomioni harhaili olennaisesta johonkin muualle, nimittäin isääni, jonka näin nyt ensimmäistä kertaa eläessäni. Hän todella näytti minulta, aivan kuten monet olivat sanoneet, lukuun ottamatta otsassa olevia arpia ja rinnan laikkua. Päällikkö – kuten myös Leimusilmäkin – oli kovin laiha ja nälkiintyneen näköinen, ja turkki oli menettänyt kiiltonsa. Hänen silmänsä olivat kuitenkin kirkkaat ja niiden katse määrätietoinen.
Epäröin parin silmänräpäyksen ajan ennen kuin siirryin kävelemään isäni rinnalle. Jostain syystä minua jännitti kamalasti, vaikka samaan aikaan olin haljeta onnesta. Oli ihanaa saada tavata hänet kaikkien näiden kuiden jälkeen! Tarinoiden kissa sai viimein kasvonsa.
”Kuinka te voitte?” kysyin kollilta ja tutkailin tätä nopeasti katseellani. Hän näytti pystyvän kävelemään omin avuin. ”Sanokaa vain, jos teidän tarvitsee ottaa tukea. Olemme kohta tapaamispaikalla, jossa sovimme kohtaavamme Pohjaharhan ja Käärmekullan, joten voimme pitää siellä pienen paussin.” En oikein tiennyt, miten minun olisi kuulunut puhutella Mesitähteä. Hän oli minun isäni mutta samalla myös klaanin päällikkö sekä minua huomattavasti vanhempi ja kokeneempi.
//Mesi ja muut pelastajat?
