Kortetuike
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Viimeksi olin ollut näin hermostunut, kun olin hiippaillut yhdessä muiden Tähtiklaanin valitsemien kissojen kanssa luvatta Kuolonklaanin mailla. Tämä tilanne muistutti minua siitä tilanteesta hyvin paljon: oli yö, kissajoukko liikkui eteenpäin jännitys turkissa kihelmöiden, ilmassa leijaili Kuolonklaanin haju. Tällä kertaa erona tosin oli se, että kissoja oli enemmän ja meillä oli lupa astua naapurin rajan yli.
Hengitykseni muuttui ulos tullessaan huuruksi, joka kohosi korkealle ilmaan ja katosi. Isäni takaa näin vilauksen suuresta, tummasta hahmosta piirtymässä tähtitaivasta vasten – Kivikukkula. Paikka oli tullut minulle tutuksi partioiden aikana, vaikkakaan en ollut koskaan päässyt käymään katsomassa sitä rajamerkkejä lähempää.
“Saa nähdä, mitä tästä tulee”, kuulin Leimusilmän naurahtavan Korppisiivelle, enkä voinut olla panematta merkille parantajan värisevää ääntä ja pörhisteleviä karvoja. Vaikka se ei juuri näkynytkään kollin kasvoilta, arvelin kokoontumisen hermostuttavan häntä enemmän kuin hän olisi sallinut itsensä myöntävän muille.
“Hyvin se sujuu”, Korppisiipi sipaisi parantajan kylkeä rohkaisevasti hännällään, mutta aistin, että hänenkin sanojensa takana piili pieni epäilys.
Minä olin päättänyt suhtautua edessä olevaan kahden klaanin kohtaamiseen toiveikkaasti. Sen täytyi merkitä jo jotakin, kun Henkäystähti oli suostunut osallistumaan täydenkuun kokoontumiseen. Tämä oli ensimmäinen kokoontuminen minulle ja monelle muulle nuorelle kissalle, jotka olivat varttuneet Kuolonklaanin vallan alla, joten en oikein tiennyt, mitä odottaa. Tiesin kuitenkin sen verran, että tavanomaisesti kokoontumisissa vaihdettiin kuulumisia toisen klaanin jäsenten kanssa. Niinpä minä toivoin kovasti näkeväni Lampiväreen siellä.
Eloklaanin saapuessa paikalle ilmapiiri oli niin kireä, että sitä olisi voinut melkein leikata kynsillä. Kuljin muiden mukana Kivikukkulan juurelle, josta osa kapusi ylemmäksi löytääkseen paremman paikan itselleen, kun taas osa jäi paikoilleen jännityksestä jäykkinä. Lähes kaikki pälyilivät epäluuloisina vähän kauempana istuvia kuolonklaanilaisia, joista monet pörhistelivät karvojaan vähintäänkin yhtä levottoman oloisina.
Yritin tähyillä kuolonklaanilaisia päin, mutta en erottanut Lampiväreen vaaleanharmaata turkkia heidän joukossaan. Ajattelin, että naaras saattoi olla jossain piilossa rotevien klaanitoveriensa takana ,ja päätin mennä lähemmäksi katsomaan.
Irtaannuin eloklaanilaisten muodostamasta ryppäästä ja astelin varovasti kivisellä kukkulalla kohti naapuriklaanin kissoja.
//Kuka vaan kokoontumisessa olijoista saa jatkaa! Korte juttelee mielellään kaikille 🙂
