Kortetuike
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Palasin pohdiskelemasta leirin takaa jonkin ajan kuluttua. Satuin aukiolle juuri sopivasti näkemään, kuinka loukkaantunutta jalkaansa ulos jumppaamaan tullut Varjoliekki horjahti äkisti ja kaatui kyljelleen lumeen. Minä kiiruhdin hänen luokseen ja autoin hänet takaisin ylös.
Soturi oli ollut parantajan pesässä jo monta neljännesosakuuta toipumassa luunmurtumassa jalassaan, mutta kuntoutuminen vaikutti etenevän hitaasti. Se näkyi selvästi kollin mielialassakin jo, sillä tämä yhtäkkiä naukui alakuloisesti, että hänen pitäisi vain tyytyä kohtaloonsa ja antaa jalkansa mädäntyä sairasvuoteella. Minusta tuntui pahalta klaanitoverini puolesta. Halusin auttaa häntä jotenkin.
“Älkää antako periksi”, mau’uin kannustavasti vanhemmalle soturille. “Teidän jalkanne parantuu aivan varmasti! Se, että olette pystyneet kävelemään tänne asti, on jo iso saavutus. Paraneminen vie aikaa, ja joskus meidän on ensin paranneltava haavat mielessämme, ennen kuin voimme parantaa haavat ruumiissamme.” Hymyilin rohkaisevasti katsoessani Varjoliekkiä. Minä tosissani uskoin siihen, että hänen jalkansa vielä paranisi. Jotta niin tapahtuisi, olisi kollin vielä itsekin uskottava niin.
“Jos haluatte, voin auttaa teitä kuntoutumaan. Yhdessä työskentely piristää yleensä kummasti ja antaa uusia näkökulmia”, selitin heilutellen häntääni innokkaasti.
//Wario?
KP-boosti käytössä
