Kortetuike
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Huomasin pian, että Varputassulla ei ollut kaikki kunnossa. Nuori kolli tärisi paikallaan pää alhaalla ja silmät villisti paikasta toiseen poukkoillen. Kun kutsuin häntä nimeltä, hän vain nosti vähän päätään mutta ei ottanut minuun katsekontaktia. Hänen pelkotuoksunsa leijaili voimakkaana ilmassa.
Nousin ylös ja hivuttauduin lävitseni kulkevista kylmistä sykäyksistä huolimatta oppilaan luokse. Seisahduin hänen viereensä huolestuneena. Varputassun olisi varmaankin ollut parempi jäädä leiriin. Tällainen läheltä piti -tilanne näin pian emonsa menettämisen jälkeen ei takuulla helpottanut hänen oloaan.
“Hei, kaikki on hyvin”, yritin tavoittaa oppilaan äänelläni. Puhuin tyynnyttelevästi ja hiljaa. “Hillasielu tulee kuntoon. Kenellekään ei käynyt mitään.”
Varputassu hengitti edelleen raskaasti. Minun kävi häntä sääliksi, mutta en tiennyt, miten olisin voinut rauhoitella häntä. Ennen kuin ehdin sanoa mitään muuta, Pohjaharha tuli luoksemme. Hän vilkaisi oppilastaan vähän kysyvän näköisenä.
“Meidän pitää jatkaa matkaa, jotta saamme Hillasielun Leimusilmän tykö”, valkoinen soturi ilmoitti. Minä nyökkäsin hänelle.
“Me tulemme”, vastasin kollille ja käännyin sitten taas Varputassun puoleen. “Jaksaisitko kävellä ihan vähän matkaa? Olemme kohta leirissä.”
Oppilas tärisi edelleen ja hänen silmissään oli etäinen katse, mutta tämä kömpi tassuilleen ja lähti kävelemään vierelläni muiden perään. Pysyin hänen lähellään koko matkan ja toivoin, että se auttaisi edes hiukan.
Leiriin päästyämme Irvikita talutti hieman sekavan oloisen Hillasielun aukion yli parantajan pesälle. Pohjaharha kehotti minuakin käymään tarkastuksessa, ja minä lupasin tehdä niin. Ennen sitä halusin kuitenkin varmistaa, että Varputassu pärjäisi.
“Minkälainen olo sinulla on?” kysyin oppilaalta silmäillen tätä huolestuneesti. Hän ei ollut sanonut sanaakaan matkalla leiriin. Hänen oli täytynyt säikähtää tapahtunutta pahanpäiväisesti.
//Varpu?
