Kortetuike
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Olin aikeissa lähteä Varputassun perään, kun kuulin jonkun kutsuvan minua. Käännähdin ympäri ja näin Leimusilmän hölkyttävän minua kohti parantajan pesältä päin.
“Sinäkin kuulemma kävit pulahtamassa joessa”, mustavalkoinen kolli maukui hännällään huitoen seisahtuessaan eteeni. “Niin virkistävää kuin se varmasti olikin, en suosittele tekemään sitä uudelleen ennen lumien sulamista.” Parantajan viikset värisivät huvittuneesti. “Jos voisit tulla parantajan pesälle tarkastusta varten, niin se olisi aika kiva juttu. Meillä ei nimittäin ole juuri nyt yrttejä hoitaa kovin montaa yskäpotilasta.”
“Ymmärrän, minä tulen.” Vilkaisin vielä kerran oppilaiden pesän suuntaan, jonne Varputassu oli äsken painellut, ennen kuin lähdin parantajan perään.
Valitettavasti Leimusilmän harmiksi olin mennyt palelluttamaan itseni kastautuessani hyiseen veteen. Saman illan aikana minulle oli noussut kova kuume ja oloni oli ollut kertakaikkisen kamala. Mielessäni oli pyörinyt sekavia kuvia Varputassusta, joesta, Kuolonklaanista ja Lampiväreestä, ennen kuin lopulta olin vajonnut tiedottomuuteen.
Vasta pari päivää myöhemmin vointini oli kohentunut sen verran, että saatoin pysyä tolpillani omin avuin ja ajatella järkevästi. Myös ruokahaluni oli palannut, mikä oli Leimusilmän mukaan hyvä merkki. Minun – ja parantajien yrttivaraston – onnekseni tautini ei ollut muuttunut valkoyskäksi. Saisin kuitenkin lepäillä sairasaukiolla vielä muutaman päivän ennen soturin tehtäviin palaamista.
En ollut saanut Varputassua mielestäni siitä asti, kun olin lopettanut kuumehouruiluni. Mietin, miten kolli mahtoi jaksella. Hän oli vaikuttanut olevan poissa tolaltaan sen jälkeen, mitä Hillasielulle oli sattunut. Toivoin todella, ettei häntä oltu jätetty aivan yksin.
Leimusilmä tassutti petini ohitse sammaltukko hampaissaan. Hän oli käynyt juuri tarjoamassa vettä edelleen sairasaukiolle olevalle Hillasielulle. Valkoinen kolli ei vaikuttanut kärsineen kovin pahoja vammoja päänsä lyödessään, vaikka häntä olikin pidetty tarkkailussa aivotärähdyksen varalta.
“Hei, Leimusilmä”, huikkasin parantajakollille ennen kuin tämä ehtisi kadota pesäänsä. Leimusilmä pysähtyi ja peruutti pari askelta kohdalleni. “Haittaako, jos käyn vähän ulkona?”
“Ihan vapaasti”, tämä heilautti häntäänsä. “Kunhan et ryhdy haastamaan ketään kilpajuoksuun vielä tässä vaiheessa.”
“Kiitos”, räpäytin parantajalle hieman huvittuneena silmiäni ja punnersin itseni ylös.
Pitkän aikaa makuulla oleminen oli tehnyt jaloistani heikommat ja askeleeni olivat hieman hoipertavat, kun astelin sairasaukion poikki ulkosalle. Aukiolle oli satanut taas lisää lunta yön aikana, mutta juuri nyt taivas oli pilvetön ja aurinko paistoi puiden latvojen takaa.
Tassutin vähän matkan päähän parantajan pesän edustalta ja jäin siihen istumaan. Vedin keuhkoni täyteen raitista ilmaa, ja sitä seurasi lyhyt yskänpuuska. Lehtikadon aikaan uimista vältettiin ihan syystä. Tämä oli siitä hyvä muistutus.
En tiedä, olisinko voinut välttyä vilustumiselta, jos olisin ehtinyt kuivaamaan turkkini paremmin heti kastumisen jälkeen, mutta sitä oli turha murehtia enää. Mennyttä kun ei voinut muuttaa.
//Varpu?
