Kortetuike
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Taivas oli kirkas ja sininen. Kylmä viima puri turkkini läpi, mutta se ei saanut minua liikahtamaan paikaltani. Katselin jonnekin kaukaisuuteen, kauas nummien taa. Olin jälleen tullut leirin taakse kahden joen haarautumiskohtaan, samaan paikkaan, jonka olin näyttänyt Varpulaululle joitakin auringonnousuja sitten.
Lampiväre kummitteli mielessäni. Olin nähnyt naaraan tänään aamulla ollessani ulkona yksin. Vaaleanharmaa soturi oli ollut omalla puolellaan rajaa – niin lähellä mutta silti niin lähellä. En ollut varma, oliko tämä ehtinyt nähdä minua, ennen kuin joku oli kutsunut tämän pois rajan luota ja jättänyt minut tähyilemään yksinäni puiden sekaan sydän kurkussa.
Oloni oli ollut siitä asti jotenkin haikea, enkä ollut onnistunut karistamaan tunnetta millään pois. Niinpä olin tullut ulos tuulettamaan hetkeksi ajatuksiani aivan omassa rauhassa. Minulla oli vahvoja tunteita tuota kuolonklaanilaista kohtaan, mutta en tiennyt, mitä olisin tehnyt niillä. Ne leijailivat mukanani paikasta toiseen, ja toisinaan ne kävivät niin raskaiksi, että ne saivat oloni tuntumaan hieman alakuloiselta.
Minä ja Lampiväre olimme eri klaaneista. Niin kovasti kuin halusinkin mennä rajan yli tapaamaan häntä, jouduin asettamaan omat tunteeni syrjään. Siitä seuraisi ongelmia niin minulle, Lampiväreelle kuin Eloklaanillekin. Henkäystähti ei sallisi sellaista, se oli varmaa.
Laskin katseeni edessäni pyörteilevään veteen, josta jakautui kahdeksi eri virtaukseksi. Toinen vei vasemmalle, toinen oikealle. Molemmat eri suuntiin, aivan kuten minun ja Lampiväreen tulevaisuuskin.
