Kortetuike
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Isäni perusteluissa oli järkeä, jota oli turha kiistää. Tajusin itsekin, miten epäreilua se oli ollut, kun Kuolonklaani oli määrännyt elämästämme useiden kuiden ajan ja yrittänyt saada eloklaanilaiset alistumaan valtaansa. Siitä huolimatta en voinut täysin tukahduttaa ajatusta siitä, että kuolonklaanilaiset olivat yhtä lailla omien tapojensa orjia ja ansaitsivat kuulla tarinansa toisen puolen. En kuitenkaan maininnut tästä enää Mesitähdelle, sillä törmäsimme ensimmäiseen merkkiin riistasta.
Nuuhkin ilmaa – haju tosiaankin oli tuore, ja sen seuraaminen sujuisi huonommaltakin jäljittäjältä. Toisaalta eläimen jäljet johtivat pois polulta lähes koskemattomalle lumelle, jossa liikkuminen oli hidasta ja työlästä. Jäniksen käpälät auttoivat sitä juoksemaan kissoja nopeammin hangessakin, joten jos joutuisimme ajamaan sitä takaa, jäisimme luultavasti toiseksi. Tuhlaisimme vain aikaa ja energiaa.
Sitten oli tietysti sekin puoli, että tämä saattaisi olla ainoa jänis, jonka kohtaisimme koko retkemme aikana. Jos emme edes yrittäisi saada sitä kiinni, reissumme olisi joka tapauksessa yhtä tyhjän kanssa.
Siristin aavistuksen silmiäni tiiratessani kauas valkeuteen, yhä puntaroiden, mitä meidän kannattaisi tehdä. “Mahdollisuutemme ovat pienet olosuhteet huomioon ottaen”, aloitin lopulta hitaasti, “mutta yrittämättä emme voi onnistua. Jos meillä on jokin etu tässä tilanteessa, niin ainakaan meitä ole kovin helppo havaita maisemasta.” Viittasin hännälläni valkoisiin turkkeihimme, jotka sulautuivat lumiseen maastoon hyvin.
//Mesi?
