Kortetuike
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Kävellessäni Kuolonklaanin soturin vierellä kohti tämän leiriä en voinut estää ajatuksiani harhailemasta takaisin Eloklaanin puolelle rajaa, jossa muu metsästyspartio kaiketi edelleen yritti löytää saalista. Toivoin etteivät he ehtisi huolestua katoamisestani. Kävisin esittämässä nöyrimmät pahoitteluni vielä Kuolonklaanin päällikölle ja palaisin sitten takaisin heidän luokseen. Tai se ainakin oli ajatuksena.
“En pidä sinun asenteestasi”, hopeanharmaa naaras vierelläni naukui yllättäen, ja hänen vihreä katseensa nauliutui omaani. “Tunnut pitävän tekojasi mitättöminä, vaikka ne eivät todellakaan sitä ole.”
Räpyttelin silmiäni hiukan hämilläni. Tarkoittiko hän “teoillani” sitä, kun olin jokin aika sitten yhdessä muiden pelastajien kanssa käynyt Kuolonklaanin reviirillä pelastamassa isäni ja Leimusilmän? Vai oliko tässä edelleen kyse äsken sattuneesta rajanylityksestäni?
Kenties tämä ei koskaan ollut edes koskenut sitä, vaan minut haluttiin vastuuseen asiasta, joka oli tapahtunut jo aikoja sitten. Asiasta, jolle oli täysin oikeudenmukaiset perusteet. Oli miten oli, kaikkeen löytyi rauhanomainen ratkaisu. Voisimme puhua Henkäystähden kanssa asiat halki kasvotusten, jos se oli sitä mitä tämä tahtoi.
“Olet oikeassa – eivät ne ole mitättömiä”, vastasin lopulta kuolonklaanilaiselle päätäni pudistaen. “Mutta kummassakaan tapauksessa kyse ei ollut mistään tahallisesta ilkivallasta. Tasapaino on nyt kuitenkin palautettu metsään, eikä meidän tarvitse enää käyttäytyä toisiamme kohtaan kuin viholliset. Kyllä meille kaikille täällä tilaa riittää. Sitä paitsi, yhdessä olisimme paljon vahvempia.” Katselin vanhempaa kissaa vilpitön hymy kasvoillani.
Minusta klaanien olisi näinä aikoina täytynyt pyrkiä parantamaan välejään sen sijaan, että ne yrittivät pysyä toisistaan mahdollisimman erillään. Entisaikojen vihanpito oli jätettävä taakse, mikäli todellinen rauha haluttiin saavuttaa.
//Tuhka?
