Kortetuike
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Tassutin Korpikasteen vierellä jokea kohti. Takaamme kuulin Varpulaulun hieman raahavan askelluksen, kun tämä seurasi perässämme ääneti. Olisin halunnut jutella hänelle ja kysyä, oliko kaikki kunnossa, mutta minusta tuntui, ettei kolli suostuisi kertomaan minulle yhtään mitään siskonsa läsnäollessa. Niinpä minä keskityin sen sijaan joelle pääsemiseen. Ehkä yhdessä tekeminen nostattaisi Varpulaulunkin mielialaa.
“Perillä!” Korpikaste hihkaisi kohta ja pyrähti pitkien heinien läpi kohisevan veden ääreen. Siristelin silmiäni seuratessani häntä kuonolleni räpsivien heinänkorsien läpi ja seisahduin sitten rantaan hänen viereensä. Varpulaulukin tupsahti pian esiin korsien takaa.
“Vesi on kyllä korkealla”, naukaisin rantakiviä vasten läiskiviä pikkuaaltoja silmätessäni, “mutta jos onnistumme löytämään matalamman kohdan, voisimme ainakin koittaa kalastamista.”
“Tuo paikka tuolla noin näyttää hyvältä!” Korpikaste osoitti kuonollaan alavirran suuntaan, eikä oikeastaan jäänyt odottamaan meidän mielipiteitämme asiaan. Luotin kuitenkin siihen, että Korpikaste tiesi, mitä teki, ja lähdin tassuttamaan naaraan perään.
Vesi tosiaankin oli matalammalla soturittaren huomaamassa paikassa, vaikkakin virtaus näytti edelleen vahvalta. Aivan rannan tuntumassa joen pohjasta kohosi suuria kiviä, joiden päälle mahtui varmasti kissa tai parikin. Kalastaminen saattaisi olla helpompaa niiden päältä.
Levittäytyessämme rannalle hieman laajemmalle alueelle minä valikoin itselleni yhden niistä isoista kivistä. Tassuni luisuivat kiven märällä pinnalla loikatessani sen päälle rannalta. Sade oli tehnyt siitä ja varmasti myös muista kivistä hyvin liukkaat. Minun oli siis oltava erittäin varovainen, etten vain luiskahtaisi alas kiveltä.
Liikuin varovasti lähemmäksi kiven reunaa ja katsahdin sen yli ryöppyävään jokeen. Jos siellä olikin kaloja, en erottanut niitä tummasta vedestä. Jäin kyykistelemään reunalle seuraten silmä kovana pinnan alla tapahtuvia liikkeitä. Hetkisen päästä olin näkevinäni vedessä hopeisen välähdyksen, mutta kehoni toimi omin päin ennen ajatuksiani. Koukkasin tassuni kömpelösti veteen välähdystä tavoitellen, mutta liike keikauttikin minut nurin liukkaan kiven päältä. Ulahdin pudotessani hyiseen veteen, joka tarttui turkkiini ahnaasti kuin petoeläimen kynnet ja ryhtyi vetämään minua pinnan alle.
Vaistomaisesti rupesin potkimaan jaloillani yrittäen löytää suuntaa takaisin pinnalle, mutta vesi kieputti minua niin, että en enää tiennyt, miten päin edes olin. Mieleeni virtasi muistoja siitä kerrasta, kun olin oppilaana ollut vähällä hukkua uimaharjoitusten aikana. Silloin minut oli pelastunut Lampiväre, urhea kuolonklaanilaisnaaras, joka oli auttanut meitä myös Eloklaanin panttivankien pelastamisessa.
Lampiväre ei kuitenkaan ollut täällä nyt minua pelastamassa. Niinpä minun olisi yritettävä itse päästä tästä pinteestä jotenkin, tai muuten tämä todellakin olisi loppuni.
//Korpi ja Varpu?
