Kortetuike
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Peruutin häntä edellä ulos oppilaiden pesästä likaista sammalmyttyä mukanani raahaten. Ulkopuolella laskin sen kasaan, joka oli muodostunut pesän edustalle rampattuani koko aamupäivän petejä siivoamassa, ja pysähdyin sen jälkeen pitämään vähän taukoa.
Valkoinen turkkini oli sottainen sammalhippusista ja kuivuneesta lehtisilpusta, ja yritin aina välillä siistiä sitä nyppimällä roskia irti taukojen lomassa. Tämä oli vasta toinen päiväni rangaistusta, jonka Mesitähti oli antanut minulle Henkäystähden määräyksestä. Kuolonklaanin päällikkö oli vaatinut, etten saisi poistua leiristä puoleen kuuhun. Sinä aikana minun kuuluisi siivota pesiä ja muistella, miten säännöt toimivat ja miten niitä noudatetaan. Mesitähti oli kuitenkin lyhentänyt rangaistusta neljänneskuuhun, koska lehtikadon alettua klaanilla ei ollut varaa pitää yhtäkään soturia leirissä tyhjän panttina.
En voinut sanoa olevani samaa mieltä rangaistukseni oikeudenmukaisuudesta. Loppujen lopuksi kyseessä oli ollut pelkkä vahinko, jota olin pahoitellut moneen kertaan ja vieläpä luvannut, ettei se toistuisi. Kuolonklaanin päällikkö ei kuitenkaan ollut vaikuttanut halukkaalta uskomaan minua ja oli väen vängällä tahtonut minut oikeuteen ‘teoistani’.
Vaikka Mesitähden katse oli heijastellut pettymystä, en ollut nähnyt siinä merkkejä vihasta. Isäni oli painottanut minulle kuolonklaanilaisten lähdettyä, miten tärkeää meidän oli vaalia rauhaa. En ollut oikein ymmärtänyt, mihin hän oli tällä pyrkinyt, sillä juuri sitähän minä olin yrittänyt tehdä. Mutta jos rauhan säilyminen todella vaati sitä, ettei kummallakaan osapuolella ollut varaa lipsua säännöistä tai tehdä viattomia virheitä, ei siinä minun mielestäni todellisesta rauhasta ollut kyse ensinkään.
“Hei, Kortetuike!” Käänsin kuononi minua kohti jolkottelevan Kuutassun suuntaan. Pienen, hopeanharmaan naaraan turkki oli vähintään yhtä sekainen kuin minun; tämä oli kaiketi palannut juuri harjoituksista mestarinsa kanssa.
Heilautin hänelle häntääni. “Hei vain!”
Oppilas pysähtyi eteeni ja silmäsi vieressäni kohoavaa kekoa, johon olin kasannut vanhoja sammalia ja saniaisia oppilaiden pesän pedeistä. “Sinä oletkin ahkeroinut.”
Kävin istumaan ja kumarruin nuolaisemaan toista etutassuani ohimennen. “Vielä viisi päivää ja sitten kaikki pesät on siistitty lattiasta kattoon”, hymähdin.
“Oletko varma, ettet tarvitse apua?” Kuutassu kallisti päätään sivulle. “Minulla olisi nyt vähän vapaa-aikaa.”
“Tämä on minun rangaistukseni, joka minun pitää hoitaa aivan omin avuin”, nau’uin päätäni puistellen, mutta väläytin lopuksi toverilleni vielä kiitollisen hymyn. “Sitä paitsi tätä on jäljellä enää vain muutama päivä. Enköhän minä siitä selviä.”
“Jos niin sanot”, Kuutassu kohautti lapojaan ja vilkaisi sen jälkeen nälkäisen näköisenä tuoresaaliskasan suuntaan. “Tähtimötaivas antoi minulle luvan syödä. Onko sinulla nälkä?”
Olin syönyt viimeksi eilisiltana ennen nukkumaanmenoa ja jättänyt tänään aamupalan väliin. Minusta oli tuntunut väärältä ottaa ruokaa ennen kuin kaikki partioihin lähtevät kissat olivat saaneet vatsansa kylläisiksi. Minun työni ei sentään ollut yhtä rankkaa kuin heidän. Mutta nyt minunkin vatsani päätti antaa äänekkään merkin, että olisi aika saada sille täytettä.
Kuutassun kurkussa kihersi kehräys. “Uskon tuon olevan myönteinen vastaus”, oppilas naukui leikkisästi.
“Nyt voisi olla ruokatauon paikka”, naurahdin takaisin ja lähdin astelemaan Kuutassun perässä tuoresaaliskasalle päin.
KP-boosti käytössä
